Pääkirjoitus 7.5.1998:
Pankit toipuneet kriisistään
huomiota herättävän rivakasti
Vuosikymmenen alkupuolella melkein valtion eläteiksi luisuneet suomalaispankit ovat toipuneet hämmästyttävän nopeasti kriisistään. Kannattavuudessa ja tehokkuudessa ne hätistelevät jo kansainvälisen vertailun kärkeä.
Pankkien liiketaloudelliset tunnusluvut ovat syöksähtäneet ennen näkemättömään nousuun. Viime vuonna ne kirjasivat omalle pääomalle jo 17 prosentin tuottoja, mikä ylittää reilusti keskieurooppalaisen ja esimerkiksi Saksan pankkien tason.
Suomen rahalaitosten vanha toiminnallinen heikkous, matala tuottojen ja kulujen suhde on parantunut kohisten. Täkäläisten pankkien lukema 1,7 alkaa sekin olla eurooppalaista ylätasoa. Vain ruotsalaispankit ovat omaa luokkaansa. Tosin Ruotsissa maksuliikenne on organisoitu toisin kuin meillä, mikä vaikeuttaa keskinäistä vertailua.
Rahoitustoimen hulppeaa menoa kuvaa tiistaina julkistettu MeritaNodbankenin alkuvuoden tulos. Yli 3,1 miljardin markan liikevoitto on huikea saavutus, vaikka siitä iso osa kehrättiin sijoitus- ja myyntivoitoilla, erityisesti vakuutusyhtiö Sammon osakkeita kierrättämällä.
Nähtäväksi jää, onko Pohjola seuraava MeritaNordbankenin rahasampo. Ruotsalaissuomalaisen pankin hallussa olevan Pohjola-potin markkina-arvoksi arvioidaan ainakin 1,5 miljardia markkaa. Toinen kiintoisa osake-erä on Arsenalin salkussa. Toimintaansa lopetteleva valtion omaisuudenhoitoyhtiö omistaa Meritaa päivän kurssilla laskien yli kahden miljardin markan edestä.
Vaikka pankkikriisi on julistettu virallisesti päättyneeksi, rahalaitosten taseissa ja yhden kokonaisen ammattikunnan kokemuksissa sen jälkiä siivotaan vielä kauan.
Laman vuosina syliin kaatuneita kiinteistöjä on pankkien hallussa yhä 30 miljardin markan arvosta. Omaisuusmassan sulattaminen ottaa aikansa, etenkin jos se halutaan tehdä mahdollisimman kannattavasti. Luottotappiot eivät ole enää erityinen ongelma. Niiden osuus pankkien luottokannasta on puolisen prosenttia, mikä on kansainvälisesti ottaen normaali määrä.
Nykyisen tehokkuuteensa, kannattavuutensa ja tuloskuntonsa pankit ovat saavuttaneet saneerauksella, jota Suomen Pankin osastopäällikkö Heikki Koskenkylä kuvaa kansainvälisestikin todella huomiota herättäväksi (TS 6.5.). Suomi ei ole ainoa maa, jossa rahoitussektoria on jouduttu tervehdyttämään. Missään fuusioita, rationalisointeja ja kulukarsintaa ei ole kuitenkaan viety läpi yhtä rajuin ottein ja lyhyessä ajassa kuin täällä.
Rajuuden on saanut tuta erityisesti pankkien henkilöstö, jonka määrä on vuosikymmenessä lähes puolittunut. Ennen yhtenä vakaimpana ammattina pidetty toimiala on leimautunut alituisen epävarmuuden uravalinnaksi.
Saneerauksen toteuttaneet pankit ovat tietysti tehneet sen, mitä valtio niiltä takuumieheksi ryhtyessään edellytti. Silti voi ymmärtää työpaikkansa menettäneiden katkeruuden, kun he näkevät alansa yleisen muutosdynamiikan.
SYP-KOP-Merita ei ole ensimmäinen suomalaisyritys, joka on pantu kansainvälisen kilpailun edellyttämään pohjoismaiseen fuusiokuntoon kotimaisen uhrauksin.
