Lukijoilta

Vääränlaista säästöä

Olen tänä vuonna olosuhteiden pakosta kääntynyt useaan otteeseen yhteiskunnan terveydenhuollon piiriin ja jäänyt ihmettelemään organisaation kiemuroita. Alimitoitettu henkilökunta tekee juoksujalkaa töitä, ja vielä on keksitty sulkea sairaalassa huoneita, jotta säästötoimenpiteet tulee täytettyä. Ongelma on vaan se, että ihmiset sairastavat entiseen tahtiin eikä näin ollen potilasmäärä ole vähentynyt.

En kiinnittänyt erityisesti huomiota tähän seikkaan kun sairaalaan joutuessani jäin käytävään makaamaan yli yön, ajattelin vaan, että sairaala on liian pieni. Puolileikillään sanoinkin, että minä olen käytäväsairaalassa enkä yliopistollisessa keskussairaalassa. Mutta kun huomasin, että samaan aikaan osastolla oli huoneita tyhjinä poissa käytöstä, ei voi kuin todeta, että nyt menee jossain pieleen.

Onko rahapula valtion tai Turun lähikuntien en tiedä, mutta ei se sairaalan vika ole. Miettikää päättäjät nyt vähäsen, onko parempi ja helpompaa henkilökunnalle hoitaa potilaita käytävillä vaiko huoneissa. Ei lääkäreilläkään ole niin helppo selvitellä asioita käytävillä.

Clas Javén
Turku