Lukijoilta

OAJ toimii kuin tehotarhaaja

Koulutulokas on tänä keväänä jo käynyt ilmoittautumassa oppivelvollisuuskouluunsa ja odottelee malttamattomana tutustumispäivää. Päivää, jonka jälkeen hän sitten tietää sijoittaa kaipuunsa tiettyyn luokkahuoneeseen ja ilmielävään opettajaan. Äiti, oletko sinäkin opettaja? kysyi nuorin lapseni jokaista sanaa erikseen haltioituneena painottaen tutustumispäivän iltana tasan 30 vuotta sitten. Pieni mies ei oikein pystynyt sisäistämään, että oma äiti kuuluisi samaan uskomattomaan enkelilajiin kuin ainutkertainen oma opettaja. Oletko sinäkin jossain töissä? kysyi samoihin aikoihin muuan tokaluokkalainen oppilaani, kun kerroin aamulla töihin tullessani nähneeni kevään ensimmäisen peipposen.

Työpöytäni yläpuolella on huoneentaulu, lehtileike toistakymmentä vuotta sitten käydystä koulukeskustelusta: Mielevän manchalaisen uljuudella he karauttavat tuulimyllyjä vastaan, kun taas kuka tahansa tervepäinen ihminen, joka ei opettajan tavoin ole viettänyt koko elämäänsä koululaitoksessa, kieltäytyisi kirkasälyisesti tehtävästä: opettaa - kasvattaa useaa sataa nuorta ihmistä - joka päivä kolmekymmentä vuotta. (Taisto Vanhakallio, erityisopettaja)

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Professori Reijo Wilenius määrittelee tieteellisin perustein, että kasvatus on luovaa, taiteellista työtä. Opettajan kyky tieteelliseen tiedostamiseen ja taiteelliseen tajuamiseen on arkipäivän vuorovaikutustilanteiden ratkaisemisen edellytys. Selvemmin sanottuna opettaja tietää ja tajuaa mistä on kysymys, mitä minkäkinlainen toiminta saa aikaan ja valitsee hedelmällisimmän tavan ihmistaimen vaalimisessaan, jokaisessa oppilaaseen kohdistamassaan tempussa koululuokan arjessa siis. Tuulimyllyjä vastaan taistelemisen tuntu on opettajille, kasvatustaiteilijoille tuttu.

Parhaillaan kiivaasti vellovan koulukeskustelun aallokossa on opettajalla yksi hyvä keino pitää huolta mielenterveydestään. On taas kerran selvennettävä, kenelle opettaja on työstään vastuussa?

Ympärillä on jos jonkinlaista asianomistajaa ja -tuntijaa, sillä jokaisella kansalaisella on henkilökohtainen, tunteita kiihottava suhde kouluun. Näistä asianomistajista on oppilas se, jonka hyväksi opettaja työtään tekee ja jolle hän siis on vastuussa. Kun opettaja on tämän itselleen selvittänyt, hän tajuaa, että muut asianosaiset, virkamiehet rehtorista opetusministeriin ja huoltohenkilöt keittäjästä koululääkäriin ovat sitä varten, että hän, opettaja saisi työrauhan. Tämän olotilan taustavoimana ja ylläpitäjänä ja säätelijänä on ammattiyhdistys, Opetusalan Ammattijärjestö.

Onko OAJ tätä? Puolustaako se opettajaa, kun tämä joutuu koulussa, kunnassa, läänissä vaikeuksiin olemalla tinkimättömästi lapsen puolta? On näyttöä, ettei näin ole yksityistapauksissa eikä yleisesti.

Opettajien ammattia suojeleva järjestö ottaa kasvavan herkän ja haavoittuvan ihmislapsen toimintansa välineeksi. Nykyisellään OAJ on kuin tehotarhaaja: kasvatettavia tungetaan ylisuuriksi ryhmiksi ja kasvattajat, opettajat pidetään pakolla tarhan ulkopuolella vapaana työstä ja palkasta. Tämä on tehokas ja raflaava tapa todistaa opettajan tärkeys. Mutta eihän se ole järjestö vaan lapsi, jolle opettaja on vastuussa.

TS:n sunnuntaisivulla ( 26. 4.) oli ansiokas artikkeli, josta ymmärsin mm. että 10 prosenttia opettajista ei ole ammattiyhdistyksen kovan linjan takana. He olisivat valmiit antamaan köyhtyvälle yhteiskunnalle osan palkastaan sellaisena työaikana, kun lapset eivät ole koulussa. Näin ajattelevia opettajia luulen kyllä olevan enemmänkin, he vain ovat tehotarhaajan piiskan pelossa hiljaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Missä sitten on pelastus ja toivo? Tietenkin oppilaiden vanhemmissa. Vasta sitten, kun vanhemmat nousivat jaloilleen ja alkoivat vaatia lapsilleen lainmukaista opetusta, on alkanut tapahtua. Lääninporras alkoi tutkia ja ottaa kantaa, kunnille ojennetaan lakikirja luettavaksi, opetusministeriö siunaa vanhempien asiaan puuttumisen, luvataan, ettei opettajia enää pakkolomauteta. Saa nähdä, miten tämä käytännössä järjestyy, kun ammattijärjestön - ei sydän - vaan pääasiana on mahdollisimman paljon palkkaa mahdollisimman vähästä työstä.

Tämän kevään koulukeskustelu laimenee aikanaan ja syyslukukauden alussa tiedotusvälineet tavan mukaan turvaavat kirkassilmäisten uusien repunkantajien koulutien muuta liikennettä varoitellen. Siitä se taas alkaa, lasten puolesta puhuminen.

Koulutiensä alussa olevien lasten vanhemmille haluaisin sanoa saman, minkä aikanaan sanoin omien oppilaitteni vanhemmille. Muistakaa, että kukaan ei lopulta pidä lapsenne puolta, ellette te sitä tee. Kukaan ei teidän laillanne tunne juuri oman lapsenne tarpeita. Lähin yhteistyökaverinne on se opettaja, jonka lapsenne pian tapaa tutustumispäivänä ja johon hänen käsityksensä koulusta henkilöityy. Hän on vastuusta työstään lapsellenne ja vanhemmat ovat lapsen ammattiyhdistys.

Vuokko Niskanen
turkulainen kirjailija
aiemmin mm. kaarinalainen opettaja