Lukijoilta

Veli Junttilan Suomi 1948-kolumni:
Yya ja kaappausyö

Suomen eduskunta hyväksyi yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa huhtikuun 28. päivänä. Sopimus syntyi äänin 149-16, tyhjää 5, poissa 29.

Kommunistien vaatimassa avoäänestyksessä tulos parani äänin 157-11.

Vastaehdotuksena oli edistyksen Kalle Kaupin esitys, että sopimusta ei hyväksytä niiden vaarallisten momenttien takia, joita sen sotilaallisiin määräyksiin sisältyy. Edistyksen kantaa tuki jälkimmäisessä äänestyksessä muutama kokoomuksen ja maalaisliiton edustaja.

Presidentti J.K. Paasikivi oli jo huhtikuun alkupuolella radiopuheessaan muovannut kansalaismielipidettä asialle suopeaksi, jotta eduskunnan ratkaisu helpottuisi.

Hän valoi toivoa sillä, että alueemme voi sopimuksen avulla säilyä koskemattomana Neuvostoliiton mahdollisten vihollisten hyökkäyksiltä. Silloin sopimuksen sotilaalliset määräykset jäävät käyttöä vaille. Historia on Suomelle myös opettanut, että kahden ja puolen vuosisadan aikana Venäjää vastaan käydyissä sodissa Suomi on joka kerta lyöty ja sen on käynyt huonosti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päiväkirjassaan Paasikivi arvioi, että hänen arvovaltansa edesauttoi sopimuksen syntymistä; tosin eduskunnassa on käsittelyn aikana hautajaistunnelma.

Eräissä huhtikuuta 1948 käsittelevissä historiankirjoissa yya:n eduskuntakäsittelyä tuskin muistetaan selostaa, sillä päähuomion saavat kommunistien vallankaappaushuhut.

Presidentti, puolustusvoimat ja poliisi olivat olleet varuillaan jo viikkokausia, mutta Suomen sosialidemokraatissa 25.4. julkaistu artikkeli Vallankaappaus josta ei tullut mitään laukaisi kriisin.

Artikkelin mukaan vuosina 1944-45 käyttämättä jäänyt tilaisuus olisi tulossa, Skp:n barrikadisiipi vaatii vallan kaappaamista välittömästi.

Huhut yltyivät suorastaan psykoosiksi, presidentin ja puolustusvoimien johdonkin hermot olivat tiukoilla, sillä heidän käsiinsä oli tullut asiakirjoja, joiden mukaan kaappaus tehdään eduskunnan yya-käsittelyn yhteydessä - tosin eräiden tietojen mukaan vasta silloin, jos sopimus ei mene läpi.

Viranomaiset tehostivat varotoimia. Kriittisin aika oli 26.4.-27.4. välinen hälytysyö.

Helsingissä puolustusvoimien esikunnasta tuli poliisikomentaja E. Gabrielssonille hälytys, joka käynnisti hälytysharjoituksen.

Poliisivoimat määrättiin hälytystilaan ja niiden vahvuutta lisättiin vapaavuorolaisilla. Hälytys peruttiin illan aikana, mutta poliisikomentaja ehti peruuttaa peruutuksen Hietalahden pamauksen takia.

Luotettavana pidetty lähde oli kuullut bussissa juttuja, että Hietalahdessa telakalla pamahtaa ensi yönä kello 3 tai 4 eikä ole kyse kattilan räjähdyksestä.

Puolustusvoimain ylipäällikkö Aarne Sihvo, joka johti tasavallan suojeluoperaatiota, määräsi myös presidentin asunnon suojeltavaksi. Tuusulassa oleva panssariprikaatin osasto oli määrätty hälytysvalmiuteen ja Turun laivastoasemalta saapui kaksi tykkivenettä, Uusimaa ja Hämeenmaa täydessä taisteluvalmiudessa suojelemaan presidentinlinnaa. Alukset olivat matkallaan suorittaneet kovapanosammuntoja. Uusimaa ankkuroitiin kauppatorin rantaan ja tykit suunnattiin presidentinlinnan sisäänkäyntejä kohti. Hämeenmaa ankkuroitiin Kruunuvuorenselälle, josta sen tykit kantoivat Pitkällesillalle, Hakaniemen torille, eduskuntatalon eteen sekä rautatieasemalle. Tulenjohtue oli Kallion kirkon tornissa ja yhteys sinne toimi radiolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisin toimesta tehtiin myös näyttävä operaatio - koemielessä - Suurkirkkoon, jonka alla olleesta varastosta lastattiin aseita kahteen kuorma-autoon. Osa aseista oli otettu liikkuvalta poliisilta, jota pidettiin kommunistien käsikassarana. Kaikkialla maassa järjestettiin tehovartiointi puolustusvoimien asevarikkojen ympärillä.

Myös sosiaalidemokraattinen puolue (jonka asevelisiiven väitetään keksineen kaappaushuhut) varustautui. Puolueen toimintaryhmät olivat jo koolla tai valmiustilassa - tarvittaessa hakemaan aseet ja kukistamaan vallankaappausta.

Hietalahdessa ei pamahtanut eikä muuallakaan. Historiankirjoittajien enemmistö on tänä päivä sitä mieltä, että tässä vaiheessa kommunisteilla ei ollut aikomustakaan pamauttaa. Vähemmistöön jääneet väittävät, että kommunisteilla oli kaikki lähtökäskyä vailla, mutta viranomaisten lujan vastaiskun uhka esti liikkeellelähdön.

Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.