Lukijoilta

Kuluttajan tahto on
tuottajan mahdollisuus

TS/Veikko Wahlroos<br />Kirjoittaja vaatii ottamaan käyttöön kananmunantuottajien yhteistyöllä miettimän Rusko-sopimuksen . - Kuvan tuottajien viime marraskuisesta tempauksesta Turussa.
TS/Veikko Wahlroos
Kirjoittaja vaatii ottamaan käyttöön kananmunantuottajien yhteistyöllä miettimän Rusko-sopimuksen . - Kuvan tuottajien viime marraskuisesta tempauksesta Turussa.

Elintarviketuotanto Suomessa on kustannuksiltaan korkeampaa kuin EU-maissa keskimäärin. Siitä johtuen myös kaupan tiskillä olevat kotimaiset tuotteet ovat ajoittain kalliimpia kuin tuontielintarvikkeet.

Kuluttajatutkimuksilla on pyritty selvittämään kuluttajan asenteita kotimaiseen ruokaan. Vastaukset ovat olleet rohkaisevia, sillä 80 prosenttia kuluttajista haluaa ostaa kotimaista. 60 prosenttia kuluttajista haluaa ostaa kotimaista, vaikka hinta on selkeästi kalliimpi kuin vastaavalla ulkomaisella tuotteella.

Tämä antaa uskoa tuottajille ja elintarviketeollisuudelle sekä kannustaa kauppaa pitämään kotimaiset valikoimat hyvinä.

Jotta tuottajat saisivat tuotteistaan parhaan mahdollisen hinnan, on tuotannon tasapainolla määräävä asema. Mitä suurempi on ylituotanto, sitä enemmän se rasittaa markkinatasapainosta vastaavien yritysten tulonmuodostusta. Jos tuotantomäärät kasvavat hallitsemattomasti, seurauksena on tuottajahintojen romahtaminen, vaikka kotimaan kaupassa olisi hyvähintaisillekin tuotteille kysyntää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Meijeriteollisuudessa kannattavinta on hoitaa nestemäisten tuotteiden valmistusta ja markkinointia. Taistelu eri yritysten kesken kauppapaikoista johtuu siitä, että ylimääräistä maitoa ei ensisijaisesti haluta jalostaa voiksi tai maitojauheeksi, sillä näiden tuotteiden maailmanmarkkinahinta on matala ja EU:n interventiovarastoihin toimitettuna näistä tuotteista tulee maitolitraa kohti suuret tappiot.

Eri meijeriryhmien keskeinen hallitsematon markkinaosuustaisto johtaa ennen pitkää maidon tuottajahinnan pudotukseen, jos alalle ei synny horisontaalista sopimusta.

Kanatalouden puolella markkinatilanne on ollut sekava vuoden 1995 alusta, jolloin kaikki sääntelymekanismit alalta poistuivat. Tuotantoa on rakennemuutoksen nimissä kasvatettu voimakkaasti ja markkinatasapainon saavuttaminen on kaukana tulevaisuudessa.

Elokuussa 1997 Rusko-talolla pidetyssä kananmunantuottajien yhteiskokouksessa perustettiin ns. Rusko-ryhmä. Sen tehtäväksi tuli laatia ohjelma siitä, kuinka kananmunatuotannon taso saadaan paremmin vastaamaan kotimaan kysyntää ja toisaalta, millä keinoin tuottajahintataso saadaan tuottajan näkökulmasta kannattavalle tasolle.

Työryhmä kävi läpi tilastotietoja ja laati omat ennusteensa vuoden 1998 tuotannon tasoksi. Vientitarpeeksi kuukausitasolle alkuvuoden osalta ennustettiin 400-500 tonnin tasoa sekä loppuvuodesta edelleen laskevaa kokonaistuotannon tasoa.

Nyt kuitenkin tosiasia osoittaa ennusteet vääriksi, sillä viennin taso on lähes miljoona kiloa kuukaudessa. Viime syksynä viennistä saatiin lähes puolta korkeampi hinta kuin tällä hetkellä, joten ero toteutuvan tukkuhinnan ja viennistä saatavan hinnan välillä on muodostumassa ylitsepääsemättömän suureksi.

Munakaupan häiriötilanteessa on aina vedottu vientivastuuseen ja siihen, kuinka kannattamaton vienti rasittaa tuottajahintaa. Alkuperäisessä Rusko-sopimuksessa ryhmä sitoutui kattamaan tukkuhinnan ja viennistä saatavan hinnan eron, jolla oli tarkoitus vakiinnuttaa tukkuhintataso ja samalla varmistaa tuottajahintatason säilyminen ja myöhemmässä vaiheessa myös nostaminen tuottajia tyydyttävälle tasolle.

Nyt kuitenkin laskelmilta on pettänyt pohja. Jatkossa onkin kyettävä avoimesti tarkastelemaan asioita uudessa tilanteessa, jossa kukaan ei ole tehnyt mitään väärää, mutta markkinat ovat toimineet toisin kuin on haluttu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Markkinajohtaja, joka käsittelee valtakunnassa suurempia munamääriä, on perinteisesti ollut myös suurin viejä. Koska hinnanero kotimarkkinoiden ja viennin välillä on kestämättömän suuri, on edellytettävä, että kompensaatio viennistä täytyy olla riittävä, jotta vältymme turhalta markkinaosuustaistolta. Pahimmillaan se johtaisi, kuten monta kertaa ennenkin, tuottajahintatason laskuun.

Nyt ei ole aika enää kokeilla vaillinaisia ratkaisuja, vaan on otettava käyttöön koko alan yhteistyöllä mietitty malli, jolla tuottajan toimintaympäristö voidaan turvata ja taata kuluttajille puhtaat kotimaiset tuotteet.

Mauri Salo
Somerolainen
pakkaamoyrittäjä