Lukijoilta

Pääkirjoitus 21.4. 1998:
Hallituskipeä keskusta oirehtii

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho haluaisi rakentaa Suomelle Emu-pelastusohjelman.
Keskustan puheenjohtaja Esko Aho haluaisi rakentaa Suomelle Emu-pelastusohjelman.

Suurin oppositiopuolue keskusta näyttää menettäneen tyyten sielunrauhansa ensi kevään eduskuntavaalien vuoksi. Se yrittää paniikinomaisella aktiivisuudella järjestää politiikan palikoita jo ennakkoon uuteen uskoon.

Tammikuussa keskustan johto teki näyttävän kosiomatkan sosiaalidemokraattien pakeille. Puheenjohtaja Esko Aho esitti seuraavan hallituksen pohjaksi punamultaa, mutta sai tylyhkön vastaanoton; sanalla sanoen - rukkaset.

Paljon kaksisempi ei ollut tulos, kun Aho viikonloppuna ehdotti muille puolueille neuvotteluja tulevan vaalikauden laajasta uudistusohjelmasta. Sekä pääministeri Paavo Lipponen että vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Suvi-Anne Siimes torjuivat suoralta kädeltä idean.

Ehdotus oli sinällään viekkaasti muotoiltu. Uhkakuvana Aho käytti valtiovarainministeriön virkamiehiä, jotka keksivät lisää leikkauksia valtiontalouteen, koska poliittiselta tasolla ei uudistuksia synny. Vain poliitikkojen ryhdistäytymisellä voidaan välttää jopa 20 miljardiin markkaan nousevat säästöt, Aho antoi ymmärtää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka keskustajohtaja vaikenee visusti pelastusohjelmansa yksityiskohdista, siinä on jotakin perin tuttua. Mieleen tulee syksyllä 1991 silloisen pääministeri Esko Ahon lanseeraama yhteiskuntasopimus, jonka oli määrä pelastaa Suomi laman syvimmiltä syövereiltä.

Nyt oppositiojohtajana Aho haluaa varjella maata Euroopan talous- ja rahaliiton sudenkuopilta. Suomen pitäisi ryhtyä virittämään omaa kansallista politiikkaa euroalueen hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi. Siihen urakkaan keskusta ei ole vain valmis, vaan suorastaan halukas.

Eduskunnan perjantaisessa Emu-äänestyksessä sinetöidyn poliittisen häviönsä Aho käänsi keskustalaisen sutjakkaasti edukseen. Hän teki välttämättömyydestä hyveen. Silti voi ennakoida, että Emu-taktikointi ja -eriseuraisuus pysyvät puolueen rasitteena, kävi maalisvaaleissa kuinka tahansa.

Poliittisen paitsion pelko kaivertaa ilmiselvästi myös keskustaa itseään. Hallituskipeys on niin ankaraa, ettei edes vahvassa myötäisessä etenevä gallup-kannatus ole pystynyt pitämään oireita poissa näkösältä.

Vaaleissa menestyminen on sekä keskustalle että muille puolueille ainoa keino varmistaa mahdollisuutensa tulevassa hallitusratkaisussa. Äänestäjää taas kiinnostaa ennen kaikkea se, millaisia ohjelmallisia tavoitteita ja vaihtoehtoja puolueilla on käytännön toiminnalle tarjota.

Vaalitaistelun tantereella jokainen poliittinen ryhmä pyrkii vain omaan voittoonsa. Yhteistyön kyky ja edellytykset katsotaan vasta, kun keskinäiset voimasuhteet ovat selvillä.

Takavuosien poliittisen predestinaation kulttuuriin ei ole paluuta.