Lukijoilta

Vuoden virallinen
kerjäyspäivä?

Kuulun niihin vanhempiin, jotka kieltävät lastansa kulkemasta palmusunnuntaina ovelta ovelle virpomassa. En sen takia, että luulen olevani sen kunnollisempi kuin muutkaan, en myöskään siksi, että pelkään lapseni häiritsevän naapuruston televisionkatselua. Olen päätynyt ratkaisuuni aivan muista syistä.

Suomalaiseen ortodoksiseen perinteeseen kuuluu virpominen kirkossa pyhitetyillä oksilla, joilla haluttiin toivottaa virvottavalle onnea tulevalle vuodelle. Ovella kysyttiin lupa, voiko tulla virpomaan. Palkaksi virpojille annettiin vaikkapa pieni kakku tai kananmuna.

Vain ne perinteet elävät, jotka voivat muuttua, on joku viisas sanonut. Aivan oikein, mutta mihin suuntaan? Palmusunnuntain pienet pääsiäisnoidat ovat somia ja luovat varmasti iloa paitsi itselleen, myös esim. monelle yksinäiselle vanhukselle. Silti: miettivätkö vanhemmat lähettäessään lapsiaan virpomisreissuille suurilla päre- ym. koreilla varustettuina toimituksen todellista tarkoitusta, vai laskevatko lasten kanssa yhdessä etukäteen, miten paljon rahaa ja makeisia on tulossa.

Silloin kun virpojat etukäteen antavat määräyksiä siitä, minkävärisiä suklaamunia on annettava (jotta sisällön laatu olisi taattu) tai kun joukon isoin ja kokenein virpoja oman käden oikeudella ottaa itselleen kahdenkympin setelit, joita koriin on kertynyt, ei totisesti ole kysymys perinteen vaalimisesta. Jälkikäteen vielä käydään läpi kaikki käyntipaikat ja asetetaan ne paremmuusjärjestykseen sen perusteella mitä on saatu.

Eläkkeellä olevat vanhempani linnoittautuvat palmusunnuntaisin sisälle eivätkä vastaa ovikellonsoittoihin. He asuvat alueella, jolla on paljon lapsia, ja ovat todenneet mahdottomaksi varustautua karamellimäärällä, joka tarvitaan jopa kymmenen pikkunoitajoukkueen palkitsemiseen. Virpomisesta kun ei voi kieltäytyä?

Onko enää vaihtoehtoa rahalle ja tavaralle?