Lukijoilta

Maanpuolustus ei ole pelleilyä

Maanpuolustuksellista myyräntyötä tekevät vasemmistoradikaalit nauravat partaansa, koska ovat voineet simpauttaa kenraaleja ja sotkea maanpuolustuksellista hankintasuunnittelua niin pahoin, ettei tällä hetkellä ole järkevää hankkia oikein mitään ilmassa pysyvää. Päähallituspuolueen pääideologi Erkki Tuomioja on ilmiselvästi nauttinut saadessaan tölväistä niin kenraaleja kuin puolustusvoimain komentajaa ja ylipäällikköäkin.

Helikopterihankinnat oli sinänsä hyvä ottaa keskusteltavaksi, sillä suomalainen armeijan käynyt henkilö ei ymmärrä helikopterien toimintamahdollisuuksia Suomen metsäisessä ja vaihtelevassa maastossa - vai onko tarkoitus lähteä taistelemaan jonnekin mukavampiin olosuhteisiin?

Käsittääkseni Suomen kannalta olisi huomattavasti taloudellisempaa ja tehokkaampaa pitäytyä maamiinoissa sekä hankkia huomattava määrä helposti liikuteltavia sinkoja sirpale- ja panssarikranaatteineen. Myös ilmatorjuntakalustoon olisi syytä satsata. Helikopterien ihannointi tuntuu kovin oudoilta.

On omituista politiikkaa pyrkiä sulkemaan kenraalien suut maanpuolustukseen liittyvissä asioissa. Mielestäni puolustusvoimat ovat olleet liiankin hiljaa perustellessaan helikopterihankintoja.

Parlamentaarinen puolustuskomitea tulisi asettaa nopeasti, ettei yksi populistis-poliittinen höpönassu saa aikaan enempää maanpuolustusta ja sen uskottavuutta vahingoittavaa sekoilua. Maanpuolustus on niin vakava asia, että poliitikkojen osallistumiselle sitä koskevaan päätöksentekoon täytyy asettaa tarkat rajat.

Kari Salmi
vänrikki