Lukijoilta

Pääkirjoitus 9.4.1998:
Pohjois-Irlannin rauhansopimus
viime hetken sopimisen varassa

Iso-Britannian pääministeri Tony Blair riensi Belfastiin tukemaan rauhansuunnitelmaa.
Iso-Britannian pääministeri Tony Blair riensi Belfastiin tukemaan rauhansuunnitelmaa.

Pohjois-Irlannin rauhanneuvottelujen takaraja umpeutuu tänään kiirastorstain iltana ja sopuratkaisun tielle on aivan viime vaiheessa noussut vakavia esteitä. Vuosikymmeniä kestänyt katkera sisällissota on nyt lähempänä päättymistään kuin koskaan, mutta siitä huolimatta rauhanteon kriittisillä hetkillä kaikkien hyvien toiveiden nollaantumisen mahdollisuus synkistää riitaisen maakunnan pääsiäistä.

Englannin pääministeri Tony Blair ja hänen irlantilainen kollegansa Bertie Ahern ovat rientäneet Belfastiin tukemaan entistä amerikkalaista senaattoria George Mitchelliä, joka on 21 kuukautta johtanut rauhanprosessia. Harri Holkeri on koko prosessin ajan toiminut rauhanneuvottelujen varapuheenjohtaja.

Kaikki ulkopuoliset voimavarat ovat nyt tarpeen, sillä Ulsterin tärkeimmän protestanttipuolueen, unionistipuolueen tiistainen ilmoitus, ettei se hyväksy rauhansopimusluonnosta, romahdutti ainakin hetkeksi toiveet sovusta.

Mitchellin johdolla sorvattu 65-sivuinen sopimusluonnos on toistaiseksi salainen, mutta sen tiedetään sisältävän muun muassa esityksen Pohjois-Irlannin omasta lakia säätävästä parlamentista. Kiista siitä, miten tämän lainsäädäntöelimen kokoonpano saataisiin kaikkia osapuolia tyydyttäväksi on yksi neuvottelujen viime vaiheen vaikeimmista ongelmista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monia muitakin ongelmia on vielä voitettava, jos myös unionistien hyväksyntä halutaan sopimukselle saada.

Vuosikymmenien, itse asiassa vuosisatojen, vihamielisyyksien ylitse on hankala rakentaa sellaisia yhteistoimintaelimiä, joiden päämäärät olisivat yksiselitteisesti Ulsterin maakunnan koko väestön etuja palvelevia.

Väkivallan tie on joka tapauksessa käyty loppuun. Sitä voidaan tietysti jatkaa, mutta sillä ei ole enää saavutettavissa todellisia voittoja yhdellekään osapuolelle.

Yleistilanne Pohjois-Irlannissa on edullinen rauhanteolle. Pitkä sisällissodan kaltainen väkivallan aikakausi on vihdoin alkanut kyllästyttää niin katolilaista kuin protestanttistakin väestöä.

Yli 3 000 kuolonuhria kolmessa vuosikymmenessä vaatineet väkivaltaisuudet on saatava päättymään kansainvälisen yhteisön tuella. Jos rauhan avaimet nyt hukataan ja koko prosessi päästetään rämettymään, voi kulua taas vuosia ennen kuin rauhantekoon uudelleen tosissaan ryhdytään. Epäonnistuminen tietäisi katkeran terrorisodan jatkumista ja kuolonuhrien määrän kasvua. Se merkitsisi myös terroria terrorin itsensä vuoksi, ilman järkisyistä kumpuavaa päämäärää.

Tämänpäiväinen sopimuksenteon takaraja voi osoittautua liian tiukaksi. Neuvottelujen jatkumisella yli sovitun ajankohdan ei tässäkään tapauksessa ole kielteisiä vaikutuksia. Niin vaikean kompromissin hiomisessa kuin Pohjois-Irlannin tapauksessa on kysymyksessä, ei sen paremmin kellolla kuin kalenterillakaan saa olla ratkaisevaa merkitystä.