Lukijoilta

Kirjoittajavieras:
Oikeaa tietoa

Onnistunut tiedottaminen on vaikea laji. Pitkäjänteisen, avoimen ja suunnitelmallisen tiedottamistyön saavutukset voi menettää puolessa tunnissa. Näin saattoi käydä työministeri Liisa Jaakonsaarelle, joka jostakin syystä loppuun saakka kiisti tilauksesta tehdyn toimittajien työn arvioinnin, vaikka nenän edessä heristeltiin Ulpu Iivarin loppuraporttia.

Seuraavana päivänä ministeri omalla tiedottamisellaan yritti pelastaa pelastettavissa olevan, mutta tuho oli jo tapahtunut. Käytettävien keinojen listalle jäi enää opposition syyllistäminen ja ajojahdista purnaaminen. Kömmähdyksen tunnustaminen ja vaikkapa pieni anteeksipyyntö toimittajilta olisi saattanut paremmin pelastaa ministerin katu-uskottavuuden julman tiedotusmaailman kynsissä.

Suomi on yhden uutisen maa ja se näkyi mustista listoista -kirjoittelussa. Herkkämieliset toimittajat kauhistelivat rankkaustaan ja nostivat esille syytöksistä inhottavimman: sananvapauden rajoittamisen. Salaa taidettiin olla vähän pettyneitäkin, jos konsultti oli arvioinut oman tai edustetun välineen arvolatauksen nollaksi tai jopa plussaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uutinenhan se oli tietysti tuokin mutta todellinen skuuppi on sivummalla. Miksi työministeriö tarvitsee kalliin ulkopuolisen selvityksen tiedotuksen onnistumisesta kun kerran talon tiedotusammattilaisten pitäisi tehdä vastaavaa ihan normaalien virkatehtävien puitteissa?

Tiedotukseen on ymmärrettävästi pantu paljon panoksia kaikkialla, koska viestinnästä on tullut niin keskeinen osa järjestöjen, puolueiden, yritysten ja hallinnon toimintaa. Voidaan kuitenkin kysyä tehokkuuden perään, jos tiedottajien tehtävänä on ährätä sinällään mielenkiintoisten Internet-sivujen parissa, mutta varsinainen kova osaaminen ostetaan kalliisti kavereiden viestintätoimistoilta. Ainakaan hallintoon tällainen kulttuuri ei sovi, yritysten hyväntekeväisyys on sitten niiden ja markkinavoimien välinen asia.

Voikin aiheesta kysyä, onko tiedottajien ammattitaito aina kohdallaan. Tavan takaa saa nimityspalstoilta lukea henkilöistä, jotka poliittisen tai muun uransa ehtoopuolella siirretään erityistehtäviin, yleensä vastaamaan yhteiskuntasuhteista ja tiedottamisesta. Johtajan avuksi palkataan sitten muutama tiedotuskoulusta valmistunut assistentti. Teorian ja small talk -taitojen yhdistelmälläkö heittäydytään uutismaailman pärskeisiin ja toivotaan parasta?

Arvio on tietenkin kyyninen mutta ei aina niin kovin kaukana totuudesta. Jo viime hallituksen loppuvaiheessa erityisesti ministerien erityisavustajat olivat valmiita tiedotustehtäviin ja samaa kuuluu yrittävän ainakin vihreiden Pekka Haavisto avustajineen.

Saattavat olla mainioitakin tiedotusammattilaisia, mutta Liisan lista opettanee varovaisuutta. Onhan niin, että poliittinen tiedottaminen on vielä huonoakin tiedottamista vaarallisempaa.

Kirjoittaja Timo Kaunisto on laitilalainen maanviljelijä.