Lukijoilta

Kirjoittajavieras-kolumni
Erkki Lahdes:
Kodit ja lasten
koulumenestys

Opetusministeri Olli-Pekka Heinosen mukaan (TS 29.3.) Kukaan ei enää kiistä, että oppilaiden vanhempien sosiaalisella asemalla ja koulutuksella on määräävä merkitys koululaisen menestymiseen. Hän myös muistutti, ettei tätä kuilua ole pystytty Suomessa kuromaan umpeen edes kovalla rahalla. Näin yksinkertainen ei asia ole!

Jos tutkimus pysähtyy kodin rakennetekijöihin kuten sosiaaliseen asemaan ja koulutukseen, tulee niiden ja lasten koulumenestyksen välille selviä yhteyksiä. Kuva muuttuu syvemmälle edettäessä.

Jorma Kuusinen (1992) tutki monipuolisella verbaalisuuspainotteisella yksilökokeella liki 600 lapsen lahjakkuutta 3-9 vuoden ikäisinä. Testissä lapset jaettiin kolmeen lahjakkuusryhmään. Vanhempien sosiaalinen asema luokiteltiin koulutustason ja ammatin avulla kolmeen ryhmään. Seurattaessa lasten koulumenestystä luokilla 3-9 ilmeni seuraavaa:

1) Oppilaiden koulumenestys vakiintui jo varhain. 2) Paras lahjakkuusryhmä menestyi selvästi paremmin kuin huonoin - varhainen kielellinen lahjakkuus oli tässä tärkeä selittäjä. 3) Sosiaalinen asema oli yhteydessä lukuaineissa menestymiseen: n. 2/3 ylimmästä ryhmästä menestyi keskitasoa paremmin ja n. 2/3 alimmasta keskitasoa huonommin. 4) Lukioon siirtyi ylimpään sosiaaliluokkaan kuuluvia lahjattomia suhteellisesti enemmän tai yhtä paljon kuin muihin luokkiin kuuluvia lahjakkaita tai keskinkertaisia oppilaita. Kuusinen totesikin, ettei meilläkään näy toteutuneen valintamahdollisuuksien tasa-arvo peruskoulun jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edettäessä rakennetekijöitä pidemmälle saadaan syytekijöistä parempi kuva. Tärkeiksi tulevat toisaalta asennetekijät: kodin arvot, asenteet, vanhempain itselleen ja lapsille asettamat tavoitteet jne. Toisaalta vaikuttavat prosessitekijät kuten kielellinen ympäristö, lapsilta edellytettävät toimet, kotitehtävien valvonta, opiskelun arvostus, pitkäjänteisyys ja kodin tietty kulttuuri.

Vaikka rakennetekijöillä on osansa tärkeän kodin opetussuunnitelman (Walberg etc. 1984) synnyssä, pääosassa ovat asenne- ja prosessitekijät. Niistä monet ovat onneksi vanhempien koulutustasosta vähän riippuvia. Näin ovat viisaat vanhemmat kauan ohjanneet jälkikasvunsa myös oppikoulu- ja yliopistotielle!

Mitä em. kuiluun tulee, sen umpeen kuromisestahan ei ole koskaan ollut kysymys. Tuki- ja muulla korjaavalla opetuksella on kylläkin pyritty auttamaan oppilaita omaksumaan lähinnä kielissä ja matematiikassa tietyt perustiedot ja -taidot.

On järkevää ajatella, että ilman tätä oppimiserot olisivat olleet nykyistä suuremmat. Tähän viittaa Suomen suhteellisen pieni keskihajonta koulusaavutustutkimuksissa.

Heinosen väitettä, että kasvatustieteellinen ajattelu on meillä askarrellut liiaksi koulukypsyydessä en oikein ymmärrä, mutta hänen ajatuksensa esikoulusta oppimisvalmiuksia tasaavana tekijänä on hyvin kannatettava.

Siinä on tärkeää, että neuvolat tavoittaisivat ajoissa myös passiivisten kotien lapset. Nyt tässäkin voi paljastua valintakoulun perusheikkous: siitä hyötyvät eniten aktiivisten kotien ja helposti kärsivät passiivisten kotien kasvatit. Näin koulutuksen epätasa-arvo kasvaa.

Tätä lisää erityis- ja korjaavan opetuksen heikkeneminen oppivelvollisuuskoulussa.

Kirjoittaja Erkki Lahdes on Turun yliopiston kasvatustieteen emeritusprofessori.