Lukijoilta

Mitä vikaa
perinteissä

Virpominen on aitoa karjalaista, ehkä katoavaa kansanperinnettä. Sen uskonnollinen tausta sijoittuu evankeliumin mukaan siihen kun Jeesus palmusunnuntaina ratsasti aasilla Jerusalemiin, jolloin ihmiset asettivat palmunlehviä ja vaatekappaleita Hänen kulkureitilleen.

Perinteisen karjalaisen virpomisen tarkoitus on viikkoa ennen pääsiäistä, palmusunnuntaina koristeellisilla vitsaksilla sekä pajunoksin toivottaa omaisille ja ystäville terveyttä sekä siunausta. Oli siinä onnen ja vaurauden odotustakin.

Virpominen oli lähinnä lasten tehtävä. Hyvissä ajoin oli koivunvitsaksiin sidottu tai liimattu koristeellisia papereita, matonkuteita tai langanpätkiä sekä kerätty silmuista avautuvia pajunoksia, kansallisia palmunlehviä.

Lorut osattiin ulkoa. Matkaan lähdettiin anivarhain siististi puettuna hiukset kammattuna. Kirkonmenojen aikaan ei koskaan kyläilty. Jotkut menivät jopa yövieraaksi sukulaisiin varmasti ehtiäkseen.

Ensin virvottiin omat vanhemmat ja sitten muut. Tapana oli, että virpominen suoritettiin vuoteessa, jolloin sen teho oli väkevin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Virpomislorut oli äideiltä opittu ja mielletty. Esimerkiksi kuolemanjärveläinen perinne kuului:

Virvon varvon vitsaksilla

tuoreeks' terveeks' tulevaks vuuveeks,

Kui monta urpaa, nii monta uuhta,

Kui monta oksaa, nii monta orhii

Virvon varvon, virvon varvon, tuoreeks terveeks

Isännälle iso vatsa

emännälle perä leveä

Muna kanastais, kaakku taikinaistais,

voilusikka lehmästäis, markka kukkarostais

Viiko päähä velkaa

Virpomisen yhteydessä virvottavalle luovutettiin koristeelliset oksat ja pajunkissat, joita koko vuoden säilytettiin näkyvästi. Virpojille puolestaan annettiin makeisia, rusinoita ja piparkakkuja.

Pääsiäisaamuna virpoja sai varsinaisen palkkansa. Hänelle annettiin maalattu kananmuna, pulla ja karamelleja. Harvemmin kuitenkaan rahaa. Varakkaimmat saattoivat lahjoittaa jopa korun sisältämän suklaamunan.

Virpomisesta ei koskaan kieltäydytty ja samassa pirtissä saattoi käydä useitakin virpojia.

Nykyinen pääsiäisen ajan virpominen on sekoitus pakanallista noitakulttia sekä anna kymppi -kaupallisuutta. Kasvot väritettyinä rulleiksi pukeutuneet tytöt kiertävät ovelta ovelle, virpoen, pääsiäistä toivottaen ja lahjoitusta odottaen.

Perimmäinen tarkoitus lienee hyvä. Ainakin se kehittää esiintyjien myönteistä itsetuntoa.

Pääsiäisajan perinteidenkin on kai maallistuminen. Mutta mikä silti estää niiden kestävien ainesten sisällyttämisen uusiin oloihin?

Osaaminen, siisti olemus, ystävällisyys ja hyvät tavat ovat vaalittavia perinteitä myös muuttuvissa oloissa. Siirrettävissä jokaisessa kodissa vanhemmilta lapsille.

Kirjoittaja Mikael Miikkola on aidosti karjalainen turkulainen.