Lukijoilta

Pääkirjoitus 28.3.1998:
Huippukokous Venäjällä
ilman mainittavia tuloksia

Venäjän sekavan hallitustilanteen varjossa pidetyn Saksan, Ranskan ja Venäjän johtajien huippukokous jäi, kuten jo ennakolta osattiin odottaa, merkitykseltään vertauskuvalliseksi. Presidentti Jacques Chirac ja liittokansleri Helmut Kohl vahvistivat hyväntahtoisesti isäntänsä Boris Jeltsinin uskoa, että Venäjä hyväksytään edelleen Euroopan merkittävimpien maiden joukkoon.

Jeltsin on jo aikaisemminkin pyrkinyt luomaan moninapaista maailmanjärjestystä vastapainoksi Yhdysvaltain ylivoimaisuudelle kansainvälisessä politiikassa. Tässä mielessä hän on yrittänyt lämmittää Venäjän ja Kiinan suhteita sekä tarjonnut yhteistyötä myös Japanille.

Chiracin ja Kohlin kutsuminen Moskovaan on jatkoa Kremlin ponnisteluille pysyä mukana suurvaltakuvioissa huolimatta siitä, että Venäjän talous on yhä retuperällä, armeija tuuliajolla ja sisäpoliittinen tilanne erittäin sekava.

Länsi-Euroopan johtajien meno Venäjälle ja tuen antaminen Jeltsinille osoittaa, että huippukokoustenkin luonne ja tarkoitus saattavat olla muuttumassa. Enää ei välttämättä oteta esille suuria kansainvälisiä ongelmia ja tehdä niitä koskevia päätöksiä. Riittää, että näytetään lippua ja tunnustetaan väriä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonsa ja kiistämättömien voimavarojensa takia Venäjä on edelleen kumppani, jonka kanssa Euroopan unionin ydinvallat haluavat pitää yllä hyviä suhteita varsinkin juuri nyt, kun unioni on laajentumisensa kynnyksellä. Jeltsinin moninapaiselle maailmankuvalle Ranskan presidentti ja Saksan liittokansleri eivät innostuneet jakamaan varauksetonta hyväksyntäänsä.

Jeltsinin ja venäläisen diplomatian edustaman moninapaisuuspyrkimyksen pohjalta on ymmärrettävää, ettei Yhdysvallat ollut mukana Moskovan huippukokouksessa. Mutta yhtä ymmärrettävää syytä ei ole näköpiirissä sille, ettei Britannian pääministeri Tony Blair saanut kutsua. EU:n tärkeimpiä maitahan Britannia joka tapauksessa on.

Jeltsin itse suhtautui huippukokouksen aikana hyvin vaitonaisesti tosiasiaan, että hänen maansa on sisäpoliittisesti sekasortoisessa tilassa ja vailla hallitusta. Arvioita siitä, miten Chirac ja Kohl suhtautuivat Venäjän hallitustilanteeseen ei ole tullut julkisuuteen.

Perjantaina presidentti Jeltsin lopulta ilmoitti, että hän on nimittänyt vt. pääministerin Sergei Kirijenkon pääministeriehdokkaakseen ja todennäköisesti myös uuden hallituksen muodostajaksi.

Jeltsinin veto on poikkeuksellinen. Neuvostoaikojen perintönä Venäjällä on vastuunkantajina suosittu pikemminkin ikääntyneitä kuin nuoria poliitikkoja. Vain 35-vuotias Kirijenko on tehnyt vaikutuksen energisyydellään ja ammattimaisuudellaan hoitaessaan Viktor Tshernomyrdinin hallituksessa energiaministerin tehtäviä.

Luvatessaan Kirijenkolle kaiken tukensa Jeltsin lienee tarkoittanut myös sitä, että hän on valmis hajottamaan duuman, jos se asettaa esteitä hänen ehdokkaansa pääministeriydelle.

Venäjän kansainvälistenkin suhteiden hoitaminen on helpompaa, jos Jeltsinillä on apunaan niin presidentin kuin parlamentinkin luottamusta nauttiva hallitus. Helmut Kohl ja Jacques Chirac ovat liian kaukana tullakseen jatkuvasti tukemaan ystäväänsä Borista. Itse asiassa troikka päättikin kokoontua vasta ensi vuoden keväällä.