Lukijoilta

Yksityisyyden suoja

Olin kutsuvieraskortin saaneena 30.5.1997 Wäinö Aaltosen museossa Chagall-näyttelyn avajaisissa. Ripustin tummansinisen popliinitakkini hyvin täyteläiseen vaatenaulakkoon ja sen jälkeen tutustuin näyttelyyn noin puolentoista tunnin ajan. Poistuessani en löytänyt takkiani. Mainitsin tästä kassanhoitajalle, joka otti henkilötietoni. Ajattelimme, että takki on vahingossa vaihtunut.

Odotin viikon verran, että takinvaihtaja ottaisi minuun yhteyden. Sen jälkeen menin museoon, jossa minulle näytettiin vaatenaulakossa yksinäisenä riippuvaa tummansinistä poplaria. Tutustuttuani tähän takkiin totesin, että tämä vaihdokas oli omaa takkiani huomattavasti korkealuokkaisempi. Silkkivuori ja kaunis villainen kaulahuivi. Tosi tyylikäs!

Koska vaihdokkaassa oli povitaskun kohdalla ilmeisesti takin omistajan nimi, kysyin kassanhoitajalta voisinko silmäillä kutsuvierasluetteloa. Siellähän olisi takin omistajan osoitekin. Ilmoitin, että en haluaisi tuottaa vaivaa museolle, vaan kävisin itse vaihtamassa takin.

Palvelualtis ja kohtelias kassanhoitaja meni museon toimistoon. Palattuaan tovin kuluttua takaisin hän oli hieman vaivautuneen näköinen ja selitti, että museo ei voi antaa osoitetta. Yksilön suojaa koskeva lainsäädäntö ei salli osoitteen luovuttamista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Museo luovutti kuitenkin minulle takin ja siihen liittyvän kaulahuivin. Poistuessani museosta minulle kuulumattomat vaatekappaleet käsivarrellani mietin kuumeisesti mistä nyt saisin osoitteen tälle henkilölle, jonka yksityisyyttä näin voimakkaasti suojellaan.

Takin omistajalla oli mitä tavanomaisin nimi, joku Matti Meikäläinen. Sain hankittua Turun ja lähiympäristön kaikkien Meikäläisten osoitteet. Puhelimen avulla saavutin lukuisia Meikäläisiä, mutta en takkiani.

Pari kuukautta tein töitä kuumimmalla kesähelteellä koputtelemalla Meikäläisten ulko-ovia. Naapurit kertoivat, että tämä Meikäläinen on lomalla, tämä taas on matkoilla, yksi oli iltavuorossa, toinen yötyöläinen, kolmas oli juuri tässä pihalla, neljättä eivät naapurit olleet nähneet muutamaan päivään, viides oli ns. menevä mies. Selityksiä oli lukemattomia. Puhelimet olivat joko salaisia tai vaimon tahi tyttöystävän nimellä.

Elokuussa löysin takkini. Tiukasti suojeltu takinvaihtaja oli vilpittömästi hämmästynyt ja pahoillaan. Taisin poistua museosta takki kainalossa. Sain autokyydin. Eikä sitä takkia kesällä...

Jäin pohdiskelemaan yksilön suojaa koskevan lainsäädännön merkitystä. Kyllä meitä kovasti suojellaan! Mutta eiköhän tässä lainsäädännössä ja erityisesti sen tulkinnassa ole jotakin inhimilliselle elämälle vierasta.

Olin kuulevinani Pyhän Byrokratiuksen purskahtavan oikein hillittömään nauruun.

Kirjoittaja on Turun kaupungin terveydenhuollon eläkkeellä oleva hallintopäällikkö.