Lukijoilta

Kirjoittajavieras:
Taistelu helikoptereista

Eduskuntaa on syytetty viime viikkoina poukkoilusta ja päättämättömyydestä, kun hallituksen helikopteribudjettia on riepoteltu eri eduskuntaryhmissä. Kyse ei kuitenkaan ole soutamisesta ja huopaamisesta, vaan osa kansanedustajista on päinvastoin jo viime syksystä alkaen pitänyt puolustusvoimien liki 8 000 miljoonan markan tilausvaltuuksia ylimitoitettuina. Hallituksemme ministerit ja armeijan kenraalit sen sijaan eivät ole tätä sitkeää vastustusta tahtoneet hyväksyä.

Helikopterin tilausvaltuudet erotettiin syksyllä budjetin käsittelystä, koska hankkeen vastustajia oli niin runsaasti jokaisessa puolueessa. Ymmärtämystä ja kannatusta uudelle helikopterijärjestelmälle löytyi lähinnä kokoomuksesta ja ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Kritiikistä huolimatta hallitus antoi heti alkukeväällä lisäbudjettiesityksen, jossa tilausvaltuudeksi esitettiin 7748 miljoonaa markkaa vuosille 1999-2006.

Uuden helikopterijärjestelmän luomista ja kiireellistä aikataulua perusteltiin lähinnä sillä, että eduskunnassa oli jo hyväksytty puolustuspoliittinen selonteko, jossa helikoptereihin viitattiin yhdessä sivulauseessa. Lisäperusteluja hankkeelle kenraalit ovat sitten keksineet aina kun ovat muilta kiireiltään ehtineet.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Todellisuudessa puolustusvoimat eivät ilmeisesti vain kehdanneet tuoda helikopteritoiveitaan eduskuntaan aikaisemmin, koska armeijan edelliset tilausvaltuudet ovat Hornet-hävittäjien vuoksi olleet viime vuosina koko ajan yläkantissaan.

Hornet-hankintojen suurimmat menot osuivat kaiken lisäksi taloudellisesti vaikeisiin 1990-luvun lamavuosiin. Näinä vuosina on budjetteihin valtion velanhoidon takia jouduttu vuosittain tekemään kipeitä leikkauksia. Jokainen meistä muistaa vielä hyvin sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja opetustoimeen kohdistuneet leikkaukset aivan viime vuosilta.

Kyseisten hävittäjäkauppojen purkaminen ei ole ollut kertaakaan valtiovarainministeriön leikkauslistalla, vaan niiden läpiviemistä on pidetty sotakorvauksien maksamiseen verrattavana kunnia-asiana.

Nyt yritetään taas samaa temppua. Kopteritilauksilla halutaan varmistaa, että armeijan hankintavaltuudet pysyvät edelleen sillä korkealla tasolla, johon ne Hornetien myötä nousivat. Kahden tulevan eduskunnan ja hallituksen kädet halutaan sitoa uusilla valmiusyhtymien tilausvaltuuksilla aina vuoteen 2006 asti. Olisi johdonmukaista siirtää päätös kokonaan uuden aselajin hankinnasta seuraavalle eduskunnalle, jonka valintamahdollisuuksia annettavat valtuudet taas tulevat rajoittamaan.

Demari-lehdessä kauhisteli heidän kolumnistinsa Aimo Kairamo yrityksiä siirtää päätös helikopterien hankkimisesta uudelle vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle. Hänen mukaansa tällöin verrattaisiin kaikissa vaalipaneeleissa asehankintoja vanhusten hoitoon. Sehän juuri olisikin oikea tapa tehdä poliittisia päätöksiä. Uusia pysyvästi menoja lisääviä toimintoja ei saisi yrittää ujuttaa tuleviin valtion budjetteihin käymättä ensin kunnollista arvokeskustelua.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja.