Lukijoilta

PÄÄKIRJOITUS MAANANTAINA 16. 3. 1998
Vuoristo-Karabah hallitsee yhä
armenialaista keskustelua

Etnisten kiistojen rumputuli jylisee juuri nyt Vuoristo-Karabahin solissa ennen kaikkea sanallisena. Mutta kansainvälinen yhteisö ei voi tuudittautua harhaluuloon, jonka mukaan aseiden räiske olisi vaiennut lopullisesti. Kysymyksen tulenarkuutta kuvastaa, että Armenian maanantaisen presidentinvaalin alla Jerevanin poliittisia keskusteluja on hallinnut juuri Vuoristo-Karabah.

Kolmen ja puolen miljoonan asukkaan Armenia ansaitsee kansainvälisen huomion useista syistä. Se on maa, joka yhä kamppailee lähihistorian järisyttävimpiin kuuluvan luonnonmullistuksen jälkioireissa. Se on maa, joka yhä kamppailee löytääkseen omanlaisensa kansallisen minuuden. Se on maa, joka yhä kamppailee toisen valtion alueella sijaitsevan erillisalueen hallinnosta.

Entisen Neuvostoliiton sirpaleita ei voi napittaa yhteen muottiin; esimerkiksi Vilna, Riika ja Tallinna tarpovat perin toisenlaisia polkuja kuin vaikkapa Jerevan. Ulkopuolisen silmin Armenian vaalikamppailun poliittiset asetelmat muistuttavat likeisemmin Moskovaa ja Kiovaa kuin Baltian maita. Valtiollisia olkapäitä painavan taakan karistamiseen kuluu Kaukasuksella vielä viljalti aikaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Armenian presidentiksi havittelee tänään kaksitoista ehdokasta. Voiton mahdollisuuksia Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön valvomassa vaalissa katsotaan olevan kolmella. Vuoristo-Karabahin entinen johtaja Robert Kotsharjan edustaa kansallismielisiä; liberaali talouspoliitikko Vazgen Manukjan tähdentää länsimaisuuttaan; sosiaalidemokraatti Karen Demirtshjan haikailee vielä osittain entisiin aikoihin.

Nykyinen tilanne syntyi, kun Armenian parlamentin ylivoimainen enemmistö hyväksyi helmikuussa presidentti Levon Ter-Petrosjanin eronpyynnön; maata vuodesta 1991 hallinnut Ter-Petrosjan oli aloittanut toisen kautensa 1996. Presidentin tehtävät siirtyivät pääministeri Kotsharjanille. Karabahilaisena Kotsharjan tuntee erityisen tarkkaan erillisalueen ongelmat.

Ortodoksien asuttamalle Armenialle Venäjä tuntuu merkitsevän suojamuuria islamilaista maailmaa - ennen kaikkea Azerbaidzhania - vastaan. Rakentavampaa on kuitenkin tähdätä Vuoristo-Karabahin konfliktin kestävään rauhanomaiseen ratkaisuun, joka edellyttää sovittelutahtoa niin Armenialta ja Azerbaidzhanilta kuin itse Vuoristo-Karabahin hallinnoltakin.

Merkittävä askel olisi sekä Jerevanin että Bakun täysimääräinen sitoutuminen Euroopan neuvoston työskentelyyn. Uhkakuvana väikkyy paluu 1980-luvun lopulla puhjenneeseen veriseen sotaan, joka vei 20000 ihmisen hengen ja aiheutti miljoonan henkilön pakolaisuuden.

Kansainvälisen yhteisön toivomiin sovittelevampiin äänenpainoihin kannustaa ennen kaikkea se, että Azerbaidzhanin alue on siunattu runsailla öljyvaroilla; asiantuntijat ovat arvioineet Kaspianmeren olevan jopa yksi maailman runsaimmista energiavarastoista. Öljyvarojen hyödyntäminen kiinnostaa sekä Venäjää että Yhdysvaltoja. Konfliktin kärjistyessä uudelleen kaikki positiiviset näköalat kaikkoaisivat.