Lukijoilta

Soraääninen torvi

Mirja Pyykön masinoima työllisyyskampanja edistämällä kotimaisten tuotteiden menekkiä tietopohjaisesti sai EU:lta huomautuksen. Nöyrät viranomaisemme moittivat kirjallisesti kampanjan toteuttajia direktiivien vastaisesta ohjelmasta. Asiaa puitiin suorana ja jälkilähetyksenä television Mustassa laatikossa.

Keskustelu oli hyvä, paljastava. Ensiksikin se osoitti, kuinka rähmällään me suomalaiset olemme, nyt länteen. Järjen käyttö suomalaisen työn edistämiseksi on kielletty. Samassa, samasta pussista maksetussa keskustelussa edistettiin ruotsalaista työtä suosittamalla sikäläistä näkkärin halpatuontia. Odotamme Brysselin reaktiota, vai toimivatko viranomaisemme oma-aloitteisesti.

Toiseksi keskustelu paljasti päättäjiemme neuvonantajien lyhytnäköisyyden kokonaisuudesta. EVA:n tutkija Torvi katsoi tärkeäksi valvoa, että ainakin hänen veromarkoillaan ostetaan aina halvinta. Tuodaan. Kokonaan huomiotta hän jätti perusasian, oman palkkansa. Se maksetaan yhteisesti kerätystä potista. Ja ilman sitä ei tarvitse tuloverojakaan maksaa, eikä niiden kohdentamista tutkia. Torven esittämiä tutkimustuloksia saa Saksasta ilmaiseksi, joten veromarkkojen osoittaminen suomalaisten pussista Torven palkkaukseen tulee lopettaa, hänen oman teoriansa mukaan. Lienee syytä muistuttaa, että Suomen ja EU:n rajojen ulkopuolella palkkataso on monesti murto-osa omastamme. Tutkittuaan asiaa tuskin Torvikaan esitystään omalle kohdalleen soisi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pyykön ohjelma oli erinomainen. Voisiko se saada jatkoa itsetuntomme kohottamiseksi ja tasapuolisuuden nimissä selvittämällä, montako jäteveden puhdistamoa on Brysselissä, minkälaiseen häkkiin keisarinleikkauksella synnytetty lihavasikka suljetaan samassa maassa, tai montako sutta jolkuttelee Saksassa tai Ranskassa eteläiseen Suomeen verrattuna. Ja paljonko ovat EU-nettomaksut jäsenmaittain per asukas.

Meidän tulee itse pitää itsestämme huolta. Soraääninen torvi vie helposti nuottikorvan varsinkin nuorelta.

Esko Eela