Lukijoilta

Pääkirjoitus 11.3.1998:
Politiikan huipputehtävistä
lähdetään kumman helposti

Kuopion uudeksi kaupunginjohtajaksi valitulla oikeusministeri Kari Häkämiehellä on hymy herkässä.
Kuopion uudeksi kaupunginjohtajaksi valitulla oikeusministeri Kari Häkämiehellä on hymy herkässä.

Oikeusministeri Kari Häkämiehen päätös lähteä hallituksesta Kuopion kaupunginjohtajaksi löi monet päivänpolitiikan tekijät ja tarkkailijat ällikällä. Ilmeisesti mahdollisuus uuteen tehtävään avautui Häkämiehelle itselleenkin niin äkkiarvaamatta, että hän joutui tekemään ratkaisunsa lähes lennosta.

Kuopiolaiset ovat valintaan epäilemättä tyytyväisiä. He saavat virkamiesjohtajakseen valtakunnan politiikan raskassarjalaisen, jolla on vankka kokemus kunnallishallinosta sekä virkamiehenä että luottamushenkilönä.

Kymenlaaksolaisen Häkämiehen suurimpana heikkoutena pidetään oppimattomuutta savolaisille tavoille. Sekin puute korjataan kuopiolaislähteiden mukaan tehovalmennuksella kesään mennessä.

Häkämies jättää politiikan kivuttuaan juuri sen ylimmälle tasanteelle. Valtiovarainministeriksi siirtynyt kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö nosti hänet kaksi vuotta sitten seuraajakseen valtioneuvostoon. Se oli kolmatta kautta eduskunnassa istuneen uralla merkittävä saavutus.

Oikeusministerin pesti jää Häkämieheltä harmillisesti kesken. Tosin hän kirjautuu poliittiseen historiaan pikemminkin rutiineja läpivievänä arvokonservatiivina kuin ennakkoluuttomana uudistajana. Tämä koskee myös tärkeää valtiosääntöhanketta, joka on jo saateltu onnellisesti eduskunnan hoteisiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lipposen hallituksessa ministerit ovat sekä vaihtuneet että lähteneet. Iiro Viinanen poistui pääjohtajaksi vakuutusyhtiö Pohjolaan. Tuula Linnainmaalle järjestyi lääninuudistuksessa maaherran paikka. Eduskuntaan palasi vain Sundqvist-sotkuissa siipensä polttanut Arja Alho.

Levotonta on ollut tällä vaalikaudella myös eduskunnassa. Kokoomuksen Pertti Salolainen nimitettiin suurlähettilääksi Lontooseen ja demarien Matti Louekoski johtajaksi Suomen Pankkiin. Jos mukaan lasketaan lisäksi koko europarlamenttiin valittujen joukko, vaihtuvuus nousee moninkertaiseksi.

Kaikilta muihin tehtäviin siirtyminen ei ole onnistunut. Heistä kenties tunnetuin on kansanedustaja Ilkka Kanerva, jota on heikolla menestyksellä tarjottu monenlaisiin palkkiovirkoihin. Viimeksi hän jäi hopealle kilpaillessaan Harri Holkerilta vapautuneesta keskuspankin kokoomusmandaatista.

Vaikka kansanedustajuuden ja valtioneuvoston jäsenyyden kaltaisia päätöksenteon huipputehtäviä arvostetaan, yllättävän helposti niistä myös luovutaan. Toisinaan vaikuttaa jopa siltä, kuin siviiliuran varmistaminen on poliitikon keskeinen pyrkimys.

Mitä lähemmäksi vaalikauden taite tulee, sitä aktiivisemmin jokainen hallitus altistuu järjestämään ministereille ja parhaille avustajilleen turvatun tulevaisuuden. Kiintoisaa on esimerkiksi nähdä, palaako pääministerin kanslian valtiosihteeri Rauno Saari vanhaan toimeensa Raision kaupunginjohtajaksi.

Ministereillä ja muilla politiikan kellokkailla on tietysti oikeus ottaa vastaan työtarjouksia ja tehdä vapaasti uravalintoja. On kuitenkin onnetonta, jos valtioneuvostosta ja eduskunnasta kehittyy paikka, jonne tullaan ja mennään kuin hollitupaan.

Poliittisen järjestelmän uskottavuus edellyttää, että äänestäjiltä saatuun tehtävään ja parlamentaariseen luottamustoimeen sitoudutaan jos suinkin mahdollista koko vaalikaudeksi.