Lukijoilta

Pääkirjoitus 8.3.1998:
Piispanvaalista tehtiin väkisin
kirkollinen naisasiakysymys

Pastori Marjatta Kaartinen onnistui tekemään piispanvaalista kirkollisen naisasiaongelman.
Pastori Marjatta Kaartinen onnistui tekemään piispanvaalista kirkollisen naisasiaongelman.

Vaikka on kulunut jo vuosikymmen siitä, kun naiset saivat Suomessa oikeuden pappisvihkimykseen, kirkkoa hiertävät yhä sukupuolisen tasa-arvon jännitteet. Yllättävän raadollisina ne nousivat näkösälle arkkihiippakunnan toisen piispan vaalissa, josta tehtiin väen väkisin naisasiakysymys.

Piispuudesta kilpaili loppusuoralla lähinnä neljä pappia. Porin seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen johtajan, pastori Marjatta Kaartisen menestykseen oli ladattu vahvoja odotuksia etenkin siksi, että nyt näytti olevan ainutlaatuinen tilaisuus kohottaa nainen ensi kertaa tähän kirkon korkeaan virkaan.

Keskiviikkoisen äänestyksen tulos oli kuitenkin Kaartiselle tyly. Hän jäi neljänneksi vajaan kymmenen prosentin kannatuksella. Ohi ajoi muiden mukana naispappeuden vastustajana tunnettu Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma, joka pudotti Kaartisen kahden äänen erolla vaalisijalta.

Kaartinen syyttää tappiostaan naisten vastaista rintamaa ja yllätys yllätys julkista sanaa (TS 5.3.). Hänen mukaansa osalle vaalin taustavoimista tärkeintä oli estää hinnalla millä hyvänsä naisen pääsy piispaksi. Syrjintään syyllistyivät kuulemma myös tiedotusvälineet, jotka eivät olleet riittävästi esitelleet Kaartisen kirkollisia meriittejä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Analyysissä vanha tuttu salaliittoteoria pukeutuu sujuvasti papilliseen kaapuun. Kaartinen tuntuu pitävän itsestään selvänä, että vain sukupuoli oli vaalissa hänen rasitteensa, että naiset aina ja automaattisesti kannattavat naista. Samalla hän sulkee silmänsä mahdollisuudelta, että valinnan ratkaisivat sellaiset sukupuoleen liittymättömät tekijät kuin pätevyys, kokemus, osaaminen, persoonallinen voima ja teologinen uskottavuus.

Voi olla, että Kaartinen roimasti aliarvioi kanssasisariaan ja kirkon kehityskelpoisuutta, kun hän povaa, että kestää vuosikymmeniä, kenties vuosisata ennen kuin piispanvaalissa eniten kerää ääniä nainen. Samanlaisia ennustuksia esitettiin aikanaan naispappeuden mahdottomuudesta. Ja kuinka kävi.

Naiskysymyksen nouseminen piispan valinnan keskeiseksi ja osin repiväksi teemaksi ei ole vailla kytkentää viran erikoiseen vaalitapaan. Teologinen ihanne, jonka mukaan virkaan ei saa pyrkiä, vaan piispaksi tullaan ylhäältä ja kutsuttuna, johtaa kovin sattumanvaraiseen ehdokkaaksi valikoitumiseen ja salamyhkäiseen kampanjointiin hurskaiden kulissien takana.

Piispan vaali on nykyisellään kummallinen sekoitus kirkollista valtaa ja maallista demokratiaa. Kirkon henkilöstön esipaimenen valinnassa äänioikeus on kaikilla hiippakunnan papeilla, mutta myös seurakuntien nimeämillä maallikoilla. Lopullisen ratkaisun tekee kuitenkin tasavallan presidentti.

Yleensä presidentti on kunnioittanut vaalitulosta ja nimittänyt piispaksi vaalin voittajan. Kaartisen tukijoiden pyrkimyksenä oli saada ehdokkaansa kärkikolmikkoon, josta presidentillä on oikeus nimittää kenet tahansa. Oletuksen mukaan näin ainoalla naisehdokkaalla olisi ollut realistiset mahdollisuudet nousta virkaan.

Kovin helposti näyttää piispantekijöiltä unohtuvan kirkon itsellisyyden vaaliminen. Maalliseen valtaan ollaan valmiit tukeutumaan heti, kun se taktisten tavoitteiden kannalta on tarpeen. Silloin perusteluksi kelpaavat jopa edustuksellisen demokratian ylevät arvot.

Kaartisen mukaan presidentti katsoo kirkon ja koko maan etua, kun hän nimittää piispan ohi ensimmäisen vaalisijan. Jos näin on, eikö kirkon päätöksenteko ja hallinto voitaisi muiltakin osin sulauttaa parlamentaariseen järjestelmään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy