Lukijoilta

Turusta jalkapallokaupunki

Turkua on aina pidetty todellisena urheilukaupunkina, joka tarjoaa mahdollisuudet lähestulkoon lajin kuin lajin harrastamiseen. Päällisin puolin asiat ovat kyllä kunnossa: on jalkapallohallia, stadionia ja jos jonkinlaista kenttää. Kokonaan toinen seikka on näiden huoltaminen, jota ilman niistä ei pian ole minkään näköistä hyötyä.

Impivaaran 1 970-luvulla rakennettu jalkapallohalli vetelee jo viimeisiään ja aiheuttaa nykyisellään lukuisia loukkaantumisia. Pinnoite on kulunut aivan sileäksi, eikä ilman laadussakaan ole kehumista.

Oman mielenkiintoisen lisänsä antaa kerrassaan nerokas suunnittelu, jonka ansiosta kentän leveys on lähempänä jääkiekkokaukalon leveyttä. Kun vielä toista sivurajaa reunustaa betoniseinä, ei tarvitse ihmetellä, miksi halli ei kelpaa TPS:n ja Interin edustusjoukkueille. Tämänhetkisessä muodossaan halli kelpaisi ainoastaan nuorimpien juniori-ikäluokkien harjoittelupaikaksi.

Onneksi Turun talviharjoittelu on nyttemmin pelastettu, saatiinhan Kupittaalle vihdoinkin kauan kaivattu lämmitettävä kenttä. Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotakin huonoakin: lämmitys ei ole ainakaan vielä toiminut.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jääkiekkoilijoille Turussa on tarjolla mitä parhaimmat harjoitusmahdollisuudet. Jäähalleja kaupungissamme lienee neljä kappaletta, joista Varissuolla sekä Impivaarassa kaksi kenttää. Menestys on ollut sen mukaista: TPS on 90-luvulla ollut joka kerran mukana kultamitalista taisteltaessa.

Pienillä lisäpanostuksilla Turun lippulaivat jalkapallon puolella saattaisivat yltää samaan, jolloin aukenisivat ovet Euroopan kentille, missä suuret rahat liikkuvat. Onko nykyisissä olosuhteissa ihme, että suurimmat lahjakkuudet siirtyvät jalkapallosta muiden lajien ja parempien olosuhteiden pariin?

Turku tunnetaan maailmalla joulukaupunkina. Miksei tehdä siitä myös jalkapallokaupunkia? Pohja on olemassa lahjakkaissa nuorissa pelaajissa. Muutamilla järkevillä ratkaisuilla saataisiin helpohkosti nostettua Turun jalkapallo sille kuuluvalle paikalle Suomen ja kukaties jopa Euroopan huipulle.

Joonas Nevala
Luostarivuoren lukio