Lukijoilta

Huono omatunto...

Onko hyvä työntekijä sellainen, joka pitää työpaikalla olemista tärkeämpänä kuin mitään muuta? Pitääkö huonoa omatuntoa potea niiden, jotka kokevat perheen olevan tärkein asia elämässä? Jaksaako huonoa omaatuntoa poteva työntekijä antaa pidemmän päälle kaikkensa?

Tällaiset kysymykset rupesivat askarruttamaan minua Lasten Lautamiesten kokouksessa viime maanantaiaamuna.

Laman seurauksena olemme oppineet, ettei kukaan voi olla varma työpaikastaan. Tämän takia monilla työpaikoilla pyritään itse loistamaan saattamalla muita huonoon valoon: kilpailu on kovaa. Samaa ilmiötä esiintyy myös omalla työpaikallani, varsinkin nyt vaalien lähestyessä.

Samaan aikaan kuin keskustellaan työajan lyhentämisestä, on käytännössä työaika monilla venynyt jopa 10-12-tuntiseksi. Vaatimustasokin on kasvanut, kun pienemmällä porukalla hoidetaan entisten lisäksi uudetkin tehtävät.

Uuvuttavien työpäivien päätteeksi pitäisi sitten jaksaa aktiivisesti seurustella lastensa kanssa. Väsyneet ja ärtyisät vanhemmat tuntevat huonoa omatuntoa, kun lasten kanssa ei ehdi eikä jaksa touhuta. Esimerkiksi tärkeiden rajojen pitäminen saattaa lipsua, kun ei haluaisi olla hankala äiti tai isä. Siitä seuraa, että lapset kokeilevat vielä villimmin rajojaan löytääkseen vahvan aikuisen johon turvautua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ne vanhemmat, jotka laman seurauksena ovat työttömiä voivat joutua tähän samaan kierteeseen, tosin toisista syistä. Mielestäni heidän tulisi yrittää nähdä ainutlaatuinen mahdollisuus todella keskittyä lastensa kanssa olemiseen, minkä vastentahtoinenkin vapaa-aika suo.

Tietenkin aikaa täytyy löytyä myös itsensä kehittämiseen ja uuden työpaikan löytämiseen. Mutta mielestäni siihen ei tulisi käyttää yli viittä tuntia päivässä. En ymmärrä miksi jotkut työttömät vanhemmat pitävät lapsiaan kahdeksan-, jopa kymmentuntisia päiviä päiväkodissa.

Pienten lasten turvattomuuden tunne ei ainakaan parane, kun koulun jälkeen odottaa tyhjä koti ja video lastenvahtina. Muun muassa Eeva Ahtisaari on ottanut esiin nämä pienten koululaisten yksinäiset iltapäivät.

Porissa tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan tuomalla kerhotoiminta pienten koululaisten luo kouluun. Siellä nuoria työttömiä on palkattu järjestämään toimintaa.

Mielestäni urheiluseurat, musiikkikoulut, tanssikoulut ynnä muut voisivat pitää tuntejaan koulun tiloissa koulupäivän päätteeksi. Tietenkin vanhempien tulee maksaa näistä harrastuksista samalla lailla kuin nyt maksetaan illalla toimivista harrastuksista.

Näin lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lapsilla on antoisaa tekemistä iltapäivisin vanhempien ollessa töissä. Työpäivän loputtua harrastukset on harrastettu, eikä koko ilta mene kuskaamiseen paikasta toiseen. Silloin toivottavasti jää enemmän aikaa vanhempien ja lasten keskinäiselle yhdessäololle.

Kirjoittaja on turkulainen vihreiden kansanedustaja.