Lukijoilta

Kasvun hedelmät
eivät näy kunnissa

Monilla suomalaisilla pörssiyrityksillä menee tänä päivänä paremmin kuin koskaan ennen. Esimerkiksi Nokia kertoi hiljattain tehneensä viime vuonna kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Tulosluvuillaan tämä kansantalouden veturi teki komeasti suomalaista taloushistoriaa. Mikään muu suomalaisjuurinen suuryritys ei ole päässyt Nokian kaltaiseen kannattavuuteen ja kasvuun.

Myös monet muut yritykset ovat voineet tänä keväänä kertoa viime vuoden menestyksestä. Suomen teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna yli 8 prosenttia. Ja kasvu tuntuu jatkuvan. Teollisuuden tuoreen suhdannebarometrin perusteella yli 90 prosenttia yrityksistä uskoo huippusuhdanteen joko jatkuvan tai entisestään vahvistuvan.

Taloudesta kertovat uutiset ovat tänä päivänä hyvin kaksijakoisia. Näiden positiivisten yritysuutisten rinnalla meillä on valitettavasti vielä paljon parannettavaa julkisen sektorin taloudessa. Vaikka menossa onkin jo neljäs kasvun vuosi, ei Suomen julkisen talouden tila ole lähtenyt toivotulla tavalla nousuun. Valtio velkaantuu edelleen ja seuraava taantumakausi on valitettavasti hetki hetkeltä yhä lähempänä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Erittäin suurissa vaikeuksissa kamppailevat kunnat. Varsinkin pohjoisen maaseutukuntien toimeenpanemat laajat opettajien lomautukset ovat herättäneet monet etelänkin ihmiset tajuamaan millaisessa niukkuudessa kunnat tänä päivänä elävät.

Kuntien ongelmat johtuvat monista eri tekijöistä. Tulopuolella kuntien verotulokertymät eivät ole kasvaneet siihen malliin kuin noususuhdanteessa olettaisi tapahtuvan. Menopuolella kunnille on määrätty uusia kustannuksia aiheuttavia velvoitteita. Näiden tekijöiden lisäksi valtio on omassa talousahdingossaan joutunut jatkuvasti leikkaamaan valtionosuuksia.

Kuntien talousvaikeuksiin pitää hakea ratkaisuja yhdessä valtion kanssa. On kaikkien osapuolten etu, että kuntien hyvinvointipalvelut turvataan ja niille taataan kestävä jatkuvuus.

Valtion taholta tulisi tehdä harkittuja uudistuksia ja suhteuttaa kuntien velvollisuudet kuntasektorin tuloja vastaaviksi. Ikävä totuus on, että kuntien lakimääräisiin velvoitteisiin on jossain vaiheessa pakko puuttua tavalla tai toisella.

Myös kuntien itse on katsottava toimintatapojaan kriittisesti. Esimerkiksi kuntien välistä yhteistyötä kehittämällä, ostopalveluilla ja kilpailuttamalla voidaan aikaan saada tehokkaammin ja paremmin toimivia palveluita. Kuntien toiminnan järjestämisessä tarvitaan nyt yhteistyötä, luovuutta ja uutta ajattelua.

Onneksi valtiovalta on vihdoin tarttunut kuntatalouden alamäkeen. Sisäministeri Jouni Backmanin (sd) johdolla toimiva kuntien ja valtion työnjakoa pohtiva työryhmä aikoo luoda vakautusohjelman, jolla pyritään löytämään keinoja tilanteen korjaamiseksi. On ehdottoman tärkeää, että työryhmä onnistuisi tehtävässään, sillä kuntien taloudenpidolla on suuri merkitys jokaisen suomalaisen hyvinvointiin.

Kirjoittaja on eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja (kok).