Yhdysvaltain presidentin virka-asunnossa Valkoisessa talossa on eletty viime päivät kriisitunnelmissa. Presidentti Bill Clintonin väitetty suhde Valkoisen talon avustajakuntaan kuuluneen Monica Lewinskyn kanssa ja epäilyt, että presidentti olisi painostanut Lewinskyä valehtelemaan asiasta oikeuden kuulusteluissa, ovat saattaneet Clintonin virkakautensa tähän asti tukalimpaan asemaan.
Kuumaverisimmät kommentaattorit ovat ennustaneet jutusta kasvavan skandaalin, joka johtaa Clintonin ennenaikaiseen eroon virastaan. Clintonin kannalta pahimmassa tapauksessa niin saattaakin käydä, mikäli presidentin todetaan kehottaneen Lewinskyä harhauttamaan oikeuselimiä.
Aivan niin pitkällä ei kuitenkaan vielä olla. Tähänastisen todistusaineiston nojalla näyttää toki mahdolliselta, että itse syrjähyppy saattaa tulla kutakuinkin vedenpitävästi todistetuksi. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka sen osoittamiseen, että Clinton tai hänen avustajansa olisivat painostaneet Lewinskyä valehtelemaan asiasta oikeudessa.
Jo nykymitoissa skandaali kuitenkin riittää verottamaan Clintonin kansansuosiota ja heikentää niin ollen presidenttiä, joka muutenkin joutuu viimeisellä virkakaudellaan painimaan republikaaniopposition hallussa olevan kongressin kanssa toteuttaakseen tavoitteitaan.
Pahimmillaan Valkoisen talon väitetty seksiskandaali saattaakin lamaannuttaa lainsäädäntötyötä laajemminkin, mikäli Clintonin tukijoiden ja republikaanien välit tulehtuvat jutun tutkimusten vuoksi entisestään. Jo nyt monet Clintonin tukijoista ovat katsoneet sekä Whitewater-kiinteistökauppoja että seksijuttua tutkivan, republikaaneihin lukeutuvan erikoissyyttäjä Kenneth Starrin olleen valmis varsin häikäilemättömiin otteisiin saadakseen presidentin kiinni mistä tahansa valehteluun viittaavasta.
Kävipä Clintonille jatkotutkimuksissa kuinka tahansa, jo Lewinskyn tapauksen tähänastinen amerikkalainen uutisointi vahvistaa johtopäätöksen, että presidentit ovat yhä vapaampaa riistaa Yhdysvalloissa. Clintonin todellisen tai kuvitellun sukupuolielämän kuvauksissa on viime päivinä jälleen rikottu uusia rajoja siitä, mistä on sopivaa keskustella silloin, kun keskustellaan maailman ykkösjohtajasta.
Kansainvälisesti katsoen on tietysti tuhlausta, mikäli Yhdysvaltain presidentin työajasta yhä suurempi osa kuluu yksityiselämän piiristä nousseiden kohujuttujen oikeuskäsittelyissä. Merkittävämpiäkin asioita Clintonilla olisi parhaillaan ratkaistavana alkaen vaikkapa uhkaavasti paikalleen pysähtyneestä Lähi-idän rauhanprosessista.
Kyseessä on kuitenkin vanha näkökulmaero. Keskivertoamerikkalaisen ajattelussa Yhdysvaltain presidentti on aina ensisijaisesti vastuussa teoistaan kotimaisille äänestäjille, mikä näitä sitten kulloinkin sattuu presidentissä kiinnostamaan. Ajatus presidentin velvollisuuksista muuta maailmaa kohtaan rekisteröityy harvoin amerikkalaisessa tajunnassa silloin, kun skandaali jo käryää ilmassa.
