Pääkirjoitus 9.1.1998:
Alkon myyntimonopoli pysyy
Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan keskiviikkoinen periaatepäätös merkitsee Alkon nykyisen konsernirakenteen pilkkomista ja uhraamista alkoholin vähittäismyynnin monopoliaseman säilyttämiselle.
Suomalaisen alkoholipolitiikan arkkitehdit näyttävät rohkaistuneen EY:n tuomioistuimen viime syksyisestä päätöksestä ruotsalaisen kauppiaan kantelutapauksessa. Sen mukaan Ruotsin alkoholimonopoli ei ole ristiriidassa Euroopan unionin säännösten kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriössä, jonka esittelyvastuulla asian valmisteleminen on ollut, on tehty sinänsä oikea johtopäätös: Suomenkaan alkoholimonopolin säilyttämiselle ei ole esteitä EU:n taholla.
Paavo Lipposen hallituksella on ollut alkoholipolitiikan keskeisessä kysymyksessä valittavana kaksi tietä. Toinen tie on nyt valittu vanhakantainen monopolin säilyttämisen tie. Toinen olisi ollut monopolin vähittäinen ja omaehtoinen purkaminen esimerkiksi sallimalla viinien lisenssinvarainen myynti ruokakaupoissa.
Lisenssimyynti, jota muun muassa Alko-konsernin pääjohtaja Ilkka Suominen on kannattanut, olisi ollut pehmeä tie eurooppalaiseen käytäntöön. Holhoavan alkoholipolitiikan voitto merkitsee lopullisten ratkaisujen siirtymistä ensi vuosituhannen puolelle. Viimeistään vuonna 2004, jolloin viimeisetkin erioikeudet tuliaisviinojen tuonnin rajoittamiseksi poistuvat, ollaan kokonaan uuden tilanteen edessä, tilanteen, joka taas kerran heiluttaa rajusti alkoholin vähittäismyyntimonopolin asemaa.
Käytännössä monopolin säilyttäminen toteutetaan nyt siten, että Alko Oy:stä muodostetaan itsenäinen viinakauppayhtiö ja Ilkka Suomisen isännöimään Alko-yhtiöiden tynkäkonserniin jäävät viinaa valmistava Primalco, tukkumyyntiä Itämeren alueella harjoittava Havistra sekä kiinteistöyhtiö. Hotelli- ja ravintolatoiminta on jo myyty Ruotsiin.
Yhtiöiden eriyttäminen on tehty myös kilpailuviranomaisten rauhoittamiseksi. Heidän silmissään varmasti näyttää paremmalta, kun alkoholin valmistus ja vähittäismyynti ovat hajautettuna omille tahoilleen.
Tynkäkonsernin yritykset siirtyvät kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen, missä niiden luonteva paikka onkin. Viinanmyyntiyhtiö pysyy tiukasti sosiaali- ja terveysministeriön otteessa. Valtion liiketoiminnassa tehdään ainakin tällä lohkolla näennäisen selvä ero bisneksen ja sosiaalipolitiikan välille. Todellisuudessa monopoliaseman turvaamisella kuitenkin varmistetaan lähinnä valtion rahankeruu kansalaisilta ilman pelkoa kiusallisista kilpailijoista.
Kansalaisia holhoava ja vapaasti hintatasonsa päättävä monopoli kuuluvat kuitenkin lyhytnäköisen alkoholipolitiikan piiriin. Virastomainen Alko, joksi viinanmyyntiorganisaatio kieltolain jälkeen luotiin, näyttää yhä kiehtovan päättäjiä. Juuri kun palveluhenkisyys ja hieman vapautunut alkoholipolitiikka ovat nostaneet päätään, iskevät päättäjät takaisin ja suojaavat monopolinsa vielä muutamaksi vuodeksi. Matkustajatuonnin lisääntyminen ja salakuljetuksen kasvu pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei Alkon tiukka monopoli voi kestää loputtomiin.
