Ei ikä ole synti...
Arkkipiispa John Vikströmin ilmoitus eläkkeelle lähdöstä toi tuttavapiirissäni esiin reaktion, joka pani jälleen miettimään Suomessa valtaan päässyttä ikärasismia. Töissä ja tuossa iässä... oli tuttavani reaktio, kun hän kuuli Vikströmin iän, 66 vuotta.
Ikärasismi on saanut suomalaisessa yhteiskunnassa ylimitoitettuja piirteitä. Kasinokauden kuumien vuosien jälkeinen lama ja organisaatioiden saneeraustarve toi uutta puhtia ikääntymisen syyllistämiseen.
Järjestelmä ajoi halukkaita ulos työelämästä jo 55-vuotiaina, mitä porsaanrakoa työnantajat ja työntekijät käyttivät yhteistuumin häikäilemättä hyväkseen.
Varhaiseläkevyöry lähti liikkeelle 1970-luvun Tampereella, kun vaikeuksiin joutunut Finlayson käytti ensimmäisenä työttömyyseläköitymisputkea massiivisemmin hyväkseen. Satojen tekstiilinkutojien kanssa sovussa tehdyt irtisanomiset laukaisivat padot, joita työelämässä käytettiin sen jälkeen estoitta hyväksi.
Seurauksena oli kymmenien tuhansien kunniakansalaisten ja golfaajien joukko, jota ei ole syytä syyllistää niin kauan kun maassa on edelleen satojen tuhansien työttömien armeija.
Ilmapiiri muuttui kuitenkin siten, että alasta tai ihmisen kunnosta riippumatta alkoi tuntua oudolta, jos henkilö oli työelämässä vielä 60 vuotta täytettyään.
Ikääntyminen on kuitenkin suhteellinen käsite. On ihmisiä, jotka ovat vanhoja jo 30-vuotiaina.
Vastaavasti tunnen 80-vuotiaita, jotka vetävät vertoja kymmeniä vuosia nuoremmilleen sekä fyysisellä että ennen kaikkea henkisellä olemuksellaan. Ensi viikolla 70-vuotias vuorineuvos Erkki J. Toivanen pyörittää täydellä vauhdilla paitsi oman firmansa Onninen Oy:n, myös monia muita isoja asioita valtakunnan tasolla.
Itämaisessa kulttuurissa kuten Kiinassa 65-vuotiaat ovat vielä nuorukaisia, politbyroon kandidaattijäseniä, joiden urakehitys voi puhjeta kukkaansa vasta ensi vuosituhannella.
Omista presidenteistämme useat, J.K.Paasikivi ja C.G.Mannerheim etunenässä, eivät olisi koskaan tulleet korkeisiin tehtäviinsä, jos nykyinen ikäklausuuliajattelu olisi ollut voimassa heidän aikanaan.
On myönnettävä, että elämisen tahti on kiihtynyt noista ajoista huomattavasti. Koko luomakunnasta, siis myös ihmisestä, imetään nykyään mehut irti paljon nuorempana ja tehokkaammin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Erityisesti nuoret joutuvat juoksemaan aina vain lujempaa pysyäkseen kilpatovereihinsa nähden suhteellisesti ottaen edes paikallaan.
Ihmisiä poltetaan loppuun pikaliekillä, joskin yksilölliset erot ihmisten välillä ovat suuria. Kun yhdelle sopii ladulla verkkainen tasatahti, toinen ei saa tyydytystä ilman rajua ja jatkuvaa luistelutyyliä.
Samaan aikaan kun työikäinen väestö Suomessa vähenee, olisi 45-65-vuotiaista pidettävä kynsin hampain kiinni. Heitä pitäisi olla työelämässä olevista suhteellisesti suurin joukko, painotti Työterveyslaitoksen osastonjohtaja Juhani Ilmarinen kuluneella viikolla Hämeenlinnassa.
Ikääntyvän työvoiman haastetta ei oteta vakavasti. Vaikka ihmisessä alkavat ensimmäiset toimintakyvyn muutokset näkyä 45-vuotiaana, ei se vielä merkitse työkyvyn heikkenemistä, vakuutti Ilmarinen. Ikä ei ole ratkaiseva tekijä vaan työkyky ja työn organisointi. Tässä tarvitaan sekä omaa että esimiehen ja työyhteisön panosta.
Mitenhän työt organisoidaan Suomen Pankkiin siirtyvälle Matti Korhoselle, jota eläkkeellä oleva turkulainen pankinjohtaja Rauni Paavola nimitti 58-vuotiaaksi syytinkivaariksi.
Kirjoituksessaan Paavola oli huolissaan Korhosen jaksamisesta työympäristössä, jossa pääjohtaja Sirkka Hämäläisen mukaan työskennellään kovan paineen alaisena. Sen verran voin sanoa, että ainakaan paineensietokykyä ei Korhoselta puutu.
Mitä pitäisi ajatella Martin Saarikankaasta, joka ottaa kuusikymppisenä vastaan äärimmäisen vaativan kansainvälisen busineksen vetojuhdan tehtävät Lontoossa. Ja hoitelee siinä ohessa vielä pienen Suomen suurtelakoiden asiat jääkiekosta ynnä muusta puhumattakaan.
Arkkipiispa Vikströmille toivotamme jo etukäteen antoisia ja ansaittuja eläkevuosia Verkahovin piispaintalossa, jonne Mikko Juva on jo kotiutunut.
