Arja Alho on eroamalla ministerin paikalta ottanut poliittisen vastuun velan osittaisesta anteeksiannosta Ulf Sundqvistille. Oikeudellinen vastuu sopimuksesta on Arsenal-Sillan johdolla eli osakeyhtiön laillisilla edustajilla, ei osakkeenomistajaa eli Suomen valtiota edustaneella Arja Alholla.
Arja Alholla oli takanaan eräitä aiempia rasitteita, jotka tekivät hänet sangen haavoittuvaksi uutta hälyjuttua vastaan. Hänet on todettu oikeudellisesti syyttömäksi, mutta poliittinen rasite jäi niin Helsingin Juhlaviikkojen asiasta kuin Erm-kytkennän ns. vuodosta. Verokysymyksissä Alho on joutunut jatkuvasti jyrän alle.
Toisaalta Ulf Sundqvistin saama akordi eli velan osittainen anteeksianto on tarjonnut loistavan tilaisuuden poliittiselle ja moraaliselle jeesustelulle, jota olen kansalaisena murhemielin seurannut.
Velkoja on Arsenalin ja Arsenal-Sillan toimesta annettu aikaisemmin anteeksi lukuisille pankinjohtajille, jotka tuomioistuimet ovat tuominneet vahingonkorvauksiin holtittomasta luotonannosta.
Akordien taso on vaihdellut mm. velallisten maksukyvyn mukaan. Kysyä voi lisäksi, onko tuomioistuinten käytäntö näissä asioissa ollut niin yhtenäinen, että Sundqvistin tapauksen yhteydessä peräänkuulutetusta kansalaisten tasa-arvosta voi puhua.
Eri pankkiryhmiin kuuluvat pankit syyllistyivät holtittomaan luotonantoon. Vastuuseen joutuminen on kuitenkin kohdannut pankinjohtajia sangen valikoivasti. Varsinaisia rikoksia lukuunottamatta lähinnä vain säästöpankkien asioita on puitu oikeuksissa. Osuuspankkiryhmä on käyttänyt välimiesoikeuksia, Merita (SYP & KOP) sekä Postipankki oikeastaan vain potkuja.
Eri tahoilta on vaadittu Sundqvistin kanssa tehdyn sovinnon purkamista. Yksipuolisesti, ilman Sundqvistin suostumusta, se ei käy, paitsi jos sopimus näytetään alusta lähtien pätemättömäksi.
Pätemättömyysperusteena voisi tulla kyseeseen se, että Sundqvist on harhauttanut Arsenal-Siltaa. Niin, ja nimenomaan kyseisen osakeyhtiön johtoa.
Se, onko Arja Alho saanut riittävän oikeat ja täydelliset tiedot omaa kannanottoaan varten, on juridisesti lähestulkoon merkityksetöntä.
Sundqvistin kannalta taas on täysin merkitystä vailla, jos Arsenal-Sillalla on ollut sellaisia tietoja, jotka eivät ole välittyneet Alholle saakka. Tästä taas oikeudellinen vastuu on roskapankkiyhtiön johdolla.
Tosiasia on, että Arsenal-Silta pyysi Sundqvistin asioita koskevien tutkimusten keskeyttämistä, kun sovintoneuvotteluja käytiin.
Tavanomaisen sopimusoikeuden periaatteiden mukaan tämä toimenpide siirtää merkittävän osan tietojen mahdollista puutteellisuutta koskevasta riskistä roskapankille itselleen: Arsenal-Sillan johto siis katsoi, että se saattoi käydä sovintoneuvotteluja Ulf Sundqvistin kanssa hankkimatta enempiä selvityksiä tämän taloudellisesta asemasta (Suomessa tai ehkä ulkomailla).
Jotta tällaisissa olosuhteissa sopimuksen purkaminen onnistuisi, tarvitsisi Arsenal-Sillan näyttää toteen, että Sundqvist on syyllistynyt velallisen petokseen. Tämä ei ole kovin helppoa, ja jos yritettäisiin sopimuksen purkukannetta, olisi melkoisena vaarana, että Arsenal-Silta häviää näytön puutteessa juttunsa - ja velvoitetaan maksamaan vielä Sundqvistin oikeudenkäyntikulutkin, jotka helposti tällaisessa jutussa olisivat satojen tuhansien luokkaa.
Poliitikkojen on siis - kun puhutaan Sundqvist-sopimuksen juridisesta nollauksesta - syytä pitää pää kylmänä ja antaa pätevien lakimiesten arvioida menestymisen mahdollisuuksia.
Asetelma on jo nyt riittävän sekava ja nolo - siihen ei tarvita poliittisin perustein nostettavaa purkukannetta, jos tappion vaara (kuten näyttää) on melkoinen.
Hannu Tapani Klami
yleisen oikeustieteen ja kansainvälisen yksityisoikeuden professori
Helsingin yliopisto
