Turussa pidetyn Itämerikongressin jälkimainingeissa syntyi mielenkiintoinen keskustelu Turun strategioista suhteessa Itämeren piirin kehittyvään talousalueeseen. Professori Esko Antolan tyylin tuntien luulen, että hän halusi tahallaan kärjistää saadakseen aikaan hyödyllistä julkista mielipiteidenvaihtoa.
Tosiasia lienee, että Turku tarvitsee niin vanhaa tehdasteollisuutta, uusia palveluja ja infrastruktuuria, high tech -osaamista kuin kaikkia niitä henkisiä kykyjä ja taitoja, joita kaupungilla on käytössään. Siis mikäli se mielii hankkia asemia itämerellisen kasvukolmion kärkenä, kuten professori Urpo Kivikari tavoitteen muotoili (TS 26.9.). Tällä Kivikari tarkoitti sitä, että Turun pitää pyrkiä osaksi sekä Tukholman että Pietarin kansainvälisen kehittämisen verkostoja.
Suomi on pieni maa. Viimeksi kuluneen vuosisadan aikana on Suomen kasvu ja kehittymispotentiaali keskittynyt varsin voimakkaasti Helsingin ympärille. Suomelle olisi eduksi, jos jokin maakunnallinen keskus pystyisi haastamaan Helsingin.
Yksin se ei taida keneltäkään onnistua, mutta entäpä jos esimerkiksi sellaiset osakeskukset kuin Turku, Tampere ja Oulu ryhtyisivät toden teolla yhteistyöhön ja kartoittaisivat, minkälaista lisäarvoa ne voisivat saada yhteistyötään tiivistämällä ja keskinäistä työnjakoa kehittämällä. Muodostaisivat siis ikään kuin maakunnallisen kolmion.
Maakunnissa on selvästi vallalla jonkinlainen helsinkikompleksi. Se on turhaa, sillä kasvusysäyksien saaminen on monesta kiinni. Historia kertoo, ettei Helsingistäkään aivan vaivatta dynaamista kasvukeskusta tullut. Kaupunkihan piti perustaakin peräti kolmeen kertaan, ennen kuin sen kasvu otti tulta.
Kustaa Vaasa perusti sen Tallinnan kilpailijaksi Itämeren kauppaan vuonna 1550. Vuonna 1640 se siirrettiin nykyiselle paikalleen Vironniemelle. Mutta vasta kun Aleksanteri I teki Helsingistä suuriruhtinaskunnan pääkaupungin vuonna 1812 ja aloitti mittavat rakennusprojektit, sen kasvu lähti käyntiin.
Turulla on myös käyttämättömiä sisäisiä voimavaroja. Ajattelen nyt lähinnä turkulaista kolmiota, jonka muodostavat kaupunki, sen valtalehti ja yliopistot.
Näillä kolmella taholla on toki aika ajoin tiivistäkin yhteistyötä keskenään, mutta lähinnä erilaisten hankkeiden yhteydessä. Olisiko siinä järkeä, että näitä tahoja johtavat pitäisivät vaikkapa säännöllisiä kokouksia, joissa pohdittaisiin yhteisen kaupunkimme kehittämiseen liittyviä asioita?
Akateeminen maailma ei enää hautaudu norsunluutorneihinsa. Esimerkiksi yliopisto on strategiaohjelmassaan asettanut tärkeäksi tehtäväkseen lisätä vaikutustaan lähiympäristössään.
Sitä paitsi kaikki Itämeren piiriin liittyvä - on sitten kyse historiasta tai tulevaisuudesta, kulttuurista tai matkailusta, taloudesta tai ympäristöstä - on määritelty yliopiston erityiseksi painopistealueeksi.
Kolmeen yliopistoomme keskittyy melkoinen eri alojen asiantuntemus, josta kaupungin johto voisi halutessaan saada nykyistä enemmän irti.
Kirjoittaja Timo Niitemaa on valtiotieteen maisteri, joka toimii tiedottajana Turun yliopistossa.
