Kolumni: Mielenrauha löytyi lähimetsästä

Ari-Matti Ruuska

Hannu Toivonen

Koronavirus on sulkenut kirjastot, elokuvateatterit ja urheilutapahtumat.

Myös kahviloissa ja ravintoloissa oleskelua pitäisi välttää. Onneksi vielä on joitain vaihtoehtoja, miten ulkona voi olla ilman suurempaa vaaraa altistua koronavirustartunnalle.

Metsä on yksi näistä.

Metsään menemisessä on tällä hetkellä monia hyviä puolia. Ensinnäkin, luonnolla on myönteisiä vaikutuksia sekä ihmisen psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Luonnossa liikkuminen vähentää tutkimusten mukaan stressiä ja parantaa mielialaa.

Jo vartin metsässä tai puistossa oleilulla on myönteisiä vaikutuksia mielialaan, mutta vielä isomman höydyn saa pitempiaikaisesta luontokokemuksesta.

Tulevien viikkojen haasteiden keskellä kaikki mielialaa parantava ja rauhoittava tekeminen on tärkeää.

Kun päivät kuluvat lähiviikkoina pääosin neljän seinän sisällä ja koronaviruksen leviäminen huolestuttaa, oman hyvinvoinnin kannalta voi olla tärkeää päästä välillä avarampiin maisemiin. Samalla virus ja sen vaikutukset voivat unohtua hetkeksi.

Konkreettisten psyykkisten ja fysiologisten hyötyjen lisäksi luonto tarjoaa tällä hetkellä hyvän harjoittelupaikan, kun useat kuntosalit on suljettu ja harrastustoimintaa on laitettu tauolle.

Reipas kävely vaihtelevamaastoisessa metsässä on hyvää liikuntaa. Voi poluilla juostakin ja kivien sekä kaatuneiden puunrunkojen päällä tasapainoilla.

Vain mielikuvitus on rajana.

Luonnossa liikkumisen hyvä puoli on myös se, että siellä on varsin epätodennäköistä saada koronavirustartunta, koska metsässä törmää melko harvoin toisiin ihmisiin. Varsinkin jos metsän laitaan pääsee omalla autolla tai lähes suoraan kotiovelta, riski tartunnasta on pieni.

Tutkimustiedon lisäksi voin puhua luonnon hyvää tekevistä vaikutuksista omakohtaisesta kokemuksesta. Viime sunnuntaina koronavirus oli jo hiljentänyt kaupunkeja, eikä elokuviin tai näyttelyyn meneminen vaikuttanut järkevältä.

Lähdin Helsingin keskuspuistoon. Vaikka kyseessä ei ole edes laaja metsä, jo metsän reunustamalla hiekkatiellä kävely rauhoitti mieltäni.

Vielä rentoutuneempi olo tuli, kun siirryin hiekkatieltä pienille poluille ja avarille kallioille. Tasapainoilin kivillä, kapusin kanervikkoista rinnettä ja kuuntelin puiden huminaa. Ajatukset kaikkosivat hetkeksi arjesta ja koronaviruksesta.

Vielä metsän reunassa pysähdyin katselemaan aitauksessa olevia hevosia ja poneja. Mieli rauhoittui.

Metsästä ja hevoshaalta oli lopulta palattava kaupunkiin ja kohti arkea, mutta olo oli parantunut ja mieli niin levollinen kuin se tässä tilanteessa saattoi olla.

Suosittelen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.