Extreme: "Välillä on huonoja päiviä ja silloin verensokeriarvot heittelevät" – Näin sairaus vaikuttaa opiskeluun

Roosa Puolakka
Diabeetikon pitää mitata verensokeriarvot tietääkseen paljonko hänen pitää pistää insuliinia.
Diabeetikon pitää mitata verensokeriarvot tietääkseen paljonko hänen pitää pistää insuliinia.

Silja Sillanpää

Vuosittain pitkäaikaissairauksia sairastavien nuorten määrä lisääntyy. Tällä hetkellä noin joka kymmenes opiskeleva nuori kärsii jostain pitkäaikaissairaudesta.

Pitkäaikaissairauden eli kroonisen sairauden määritelmä perustuu siihen, että sairauden alkamisesta se on ikuinen. Yleisimmät pitkäaikaissairaudet ovat sydän- ja verisuonisairaudet, krooniset hengityselinten sairaudet, mielenterveyden häiriöt ja diabetes. Myös esimerkiksi kuulo- ja näkövammat, puheen häiriöt ja eräät sairaudet, joihin liittyy kohtauksia, esimerkiksi epilepsia, lasketaan pitkäaikaissairauksiksi.

Turun Klassillisen lukion terveydenhoitajan Jaana Enqvistin mukaan opiskelijoista noin kymmenen prosenttia sairastaa pitkäaikaissairautta. Fyysiset ja psyykkiset sairaudet jakautuvat aika lailla tasan.

– Koulu pyrkii olemaan sairastavien tukena ja tarvittaessa voi päästä koulun kautta lääkärin seurantaan. Jos opiskelijalle puhkeaa uusi pitkäaikaissairaus, pyritään koulussa olemaan mukana esimerkiksi tarjoamalla nuorelle koulun psykologilta apua, Enqvist kertoo.

Nuorena koetaan murrosikä ja mielialojen vaihtelut. Tämän lisäksi nuorelle tulee stressiä niin koulusta, sosiaalisista suhteista kuin hormoneistakin. Pitkäaikaissairaudesta kärsivä nuori kokee myös ylimääräistä stressiä omasta sairaudestaan. Sairaudesta riippuen stressi johtuu eri syistä. Pitkäaikaissairaus vaikuttaa myös nuoren opiskeluun.

Daniel Koski, 17, sairastaa 1. tyypin diabetesta ja kertoo eniten ajatuksen huonosti hoidetusta sairaudestaan häiritsevän opintoja, sillä stressi nostaa verensokereita.    
– Välillä on huonoja päiviä ja silloin verensokeriarvot heittelevät. Korkeat verensokerit tekevät minusta ärtyneen ja tiuskin myös helpommin ympärilläni oleville.

Rebekka Viiri, 17, sairastaa narkolepsiaa ja katapleksiaa. Viiri kertoo yhden suurimmista peloistaan koulussa olevan katapleksiakohtauksien mahdollisuus, vaikka niitä ei ole moneen vuoteen koulussa ilmennyt.

Jos opiskelija ei kerro sairaudestaan opettajilleen, he eivät saa tietää siitä. Terveydenhoitajalla on vaitiolovelvollisuus. Hän voi tiedottaa opettajille asiasta vain sovituissa tilanteissa.

– Suurin osa lukioni opettajista sai vasta nyt neljännessä jaksossa tietää narkolepsiastani. Mietin vain sitä reaktiota, kun opettajat ymmärtävät, että en oikeasti nuku tunneilla laiskuuttani.

– Läheisimmille kavereille, joiden kanssa istun samoilla kursseilla, olen sanonut, että tönivät minut hereille, jos olen nukahtamassa. En halua jäädä opetuksesta jälkeen. Suurimmaksi osaksi pysyn hereillä lääkkeideni avulla. Nukahteluni riippuu myös paljon tunnin aiheesta, Viiri sanoo.

Opiskelijan on usein vaikea keskustella sairaudestaan opettajan kanssa.

– En halua vetää huomiota itseeni tai saada muita ajattelemaan, että olisin erilainen. Olen kuitenkin aivan tavallinen, en mikään kävelevä diabetes, Koski kertoo.

Pitkäaikaissairautta sairastava opiskelija voisi tuntea olonsa helpommaksi koulussa, jos ympärillä olevat tiedostaisivat miten toimia tilanteissa, joita sairauteen liittyy.

– Jos verensokerit koulussa laskevat, ja juon pillimehua nostaakseni sokereita, saatan saada outoja katseita, jos muut eivät tiedä diabeteksestani. Vaikka diabetes on sairaus, jota käsitellään jo peruskoulussa, muut eivät oikeastaan tiedä, kuinka se vaikuttaa minuun, Koski kertoo.  


Suurin osa pitkäaikaissairauksista on sellaisia, että nuori voi itse hoitaa koulunkäynnin ja huolehtia samalla itsestään.

– On helpotus tietää, että ympärilläni on kuitenkin tukiverkosto, joka on valmis olemaan apunani tarvittaessa, Daniel Koski toteaa.