Katanpäässä voi astella hunghuusien jäljillä

TS/Jouko Vähä-Koskela<br />Mukulakivitie on yhä erinomaisessa kunnossa.
TS/Jouko Vähä-Koskela
Mukulakivitie on yhä erinomaisessa kunnossa.

Katanpää, joka aiemmin tunnettiin nimellä Lypertö, rakennettiin vuosina 1915-17 Pietari Suuren nimeä kantavan merilinnoitusketjun pohjoisimmaksi tukikohdaksi. Katanpää oli pitkään strategisesti merkittävä, koska sieltä pystyttiin valvomaan kaikkia kolmea Saaristomeren halki kulkevaa rannikkoväylää.

Linnakkeella liikkuessa askel kulkee pitkin huolella tehtyä mukulakiviteitä. Parin kilometrin mittainen tiestö kulkee satamasta kasarmialueen halki molemmille tykkipattereille. Tiet rakennettiin 1900-luvun alussa, ja rakentamisesta on olemassa monia tarinoita.

Usein kerrotaan, että rakentajina olivat kiinalaiset naiset. Tien tekijät olivat kyllä idästä, mutta he eivät olleet naisia vaan Amurin ja Mantsurian alueelta kotoisin olevia hunghuuseja, punapartoja, jotka olivat kotiseuduillaan pelättyjä ja murhanhimoisia ryöstelijöitä. Katanpäähän heidät tuotiin venäläisten vankeina.

Naisiksi heitä luultiin sekä selässä olevan pitkän kankipalmikon että nahkaisen pitkän työasun, eräänlaisen essun vuoksi.

Tiestön oikeassa reunassa kulki kapearaiteinen rautatie, joka purettiin pois vasta 1980-luvulla.

Neljä tykkiä jäljellä

Kasarmialue perustettiin Katanpään niemen keskipaikkeille. Alkujaan linnakkeella oli yli 20 rakennusta. Suurin osa vanhoista rakennuksista on edelleen olemassa.

  Aivan luoteiskärkeen rakennettiin niin sanottu pikkupatteri, jonka yhteyteen rakennettiin viisi rakennusta. Suurin osa näistä oli varastoja, mutta joukossa oli myös majoituskäyttöön soveltuva rakennus. Pohjoisrannalle rakennettiin toinen patteri. Vuosien saatossa tykistö on vaihtunut saarella lukuisia kertoja.

Nyt saarella on jäljellä neljä isohkoa tykkiä. Kaksi näistä sijaitsee isolla patterilla ja kaksi maastoon 1950-luvulla louhituissa asemissa.

Linnake valmistui keväällä 1917, mutta venäläiset eivät juurikaan ennättäneet toimia saaren valtiaina, vaan helmi-maaliskuussa 1918 viimeisetkin heistä poistuivat linnakkeelta. Lyhyeksi jääneeseen kauteen sisältyi paljon tapahtumia, myös helmikuussa 1918 helvetin yönä Kihdillä tunnettu tapahtumasarja.

Tuolloin joukko suojeluskuntalaisia pyrki Kustavin kautta Ahvenanmaalle. Aluksi suunnitelmissa oli myös valloittaa linnake ja ajaa siellä olevat venäläiset pois. Suunnitelmista luovuttiin, ja suojeluskuntalaiset aloittivat matkan jäitse kohti Brändötä.

Linnakkeella oli varauduttu valtausyritykseen ja sieltä aloitettiin silmitön tulitus pikkupatterin tykeillä. Merellä kulkevat suojeluskuntalaiset kuitenkin säästyivät tykistötulelta. Tiettävästi yön ainut uhri oli lähistöllä navetassa ollut pässi.

Nupukiviä Hollantiin

Itsenäisyyden ensimmäiset vuodet linnakkeella olivat melko rauhallisia. Rakennuksia ja tykkejä kunnostettiin. Ne olivat nuoresta iästään huolimatta erittäin huonossa kunnossa. 1920-luvulla linnakkeella koulutettiin varusmiehiä, mutta muuten saarella oli rauhallista.

Vuonna 1930 linnakkeen käyttö muuttui täydellisesti. Maamme kohonneen vankiluvun ja täyttyneiden vankiloiden myötä vankeinhoitolaitos perusti uusia vankiloita, ja yksi näistä sijoitettiin Katanpäähän.

Vankien päätyönä oli kivenlouhinta. Nupukiveä tarvittiin kaupunkien katujen tekemiseen. Pisimmillään kiveä laivattiin Hollantiin asti. Kuukaudessa nupukiveä louhittiin 5 000-10 000 kappaletta. Parhaan käsityksen louhitun kiven määrästä saanee käymällä louhosalueella, joka sijaitsee aivan satama-alueen tuntumassa. Nupujen ohella hakattiin myös reunakiviä katujen reunoille ja haudoille.

Palosuojaa kilvistä

Eräs vahva huhu kertoo, että Lypertön varavankilassa olisi tehty rekisterikilpiä. Huhua vahvistaa vesitornin alaosassa oleva paja, joka on kantattu katosta lattiaan rekisterikilvillä. Kilvet on kuitenkin lähetetty toisesta vankilasta vankeinhoidon tarkastajan määräyksestä parantamaan pajan paloturvallisuutta.

Vankila-aikaa saarella kesti kymmenen vuotta. Talvisodan päättymisen jälkeen suunnitelmissa oli vankimäärän nostaminen, mutta toukokuun 1940 lopussa viimeisetkin vangit vietiin saarelta pois. Lypertön varavankila lopetti toimintansa.

Talvi- ja jatkosodan aika linnakkeella oli suhteellisen rauhallista, ylilentoja tapahtui runsaasti ja useita kertoja linnaketta myös pommitettiin, mutta tappioita ei syntynyt. Usein pommitukset kohdistuivat lähivesillä oleviin laivoihin, mutta menetykset olivat vähäiset.

Sotien jälkeen toiminta linnakkeella oli jälleen melko pienimuotoista. Katanpää oli lähinnä leirien ja harjoitusten pitopaikka. 1940-luvun loppupuolella linnakkeelle suunniteltiin muun muassa merivoimien koeampumalaitosta.

Koeampumalaitosta saarelle ei perustettu, mutta merivartioasema siirtyi linnakkeen rakennuksiin. Se toimi Katanpäässä aina vuoden 1953 lopulle asti.

Uusi elämä matkailukohteena

Vuonna 1953 linnake jälleen aktivoitui. Tuolloin sinne saapui pitkän tauon jälkeen alokkaita. Ensimmäinen saapumiserä marssi linnakkeelle Pleikilästä tammikuussa. Vielä alkuvuodesta 1955 linnakkeella koulutettiin varusmiehiä, mutta maaliskuun alussa se muutettiin jälleen vartiolinnakkeeksi.

Saman vuoden toukokuussa syttyi linnakkeella suuri tulipalo, joka tuhosi kokonaan sekä meriväen kasarmin että ruokala-sotilaskotirakennuksen. Tämä lienee ollut lopullinen tekijä linnakkeen hiljenemiselle.

Viisikymmentäluvulta eteenpäin linnakkeella järjestettiin useita harjoituksia. Puolustusvoimat kunnosti mittavin panostuksin 1980-luvulla saaren vanhoja rakennuksia. 1990-luvun puoliväliin linnakkeella oli töissä enää jokunen vartiomies kunnes vartiolinnake jäi kokonaan tyhjilleen. Linnoitukset on suojeltu muinaismuistolailla.

Vuonna 1999 syyskuussa linnake sai uuden omistajan metsähallituksesta. Linnake on nykyisin yleisölle avoin käyntikohde. Satama toimii käyntisatamana, vanhassa ruokalassa on kesäkahvila, sataman yhteydessä on vuokrattavissa sauna, alueella on omatoimisesti kuljettava polku ja veneilijöille ja ryhmille järjestetään opastettuja kierroksia.

JOHANNA PAKOLA

• Rannikkolinnakkeista kertovassa viisiosaisessa juttusarjassa ensi sunnuntaina on vuorossa Jungfruskär.

TS/Johanna Pakola<br />Kilvet suojaavat pajan seiniä tulelta ja kipinöiltä.
TS/Johanna Pakola
Kilvet suojaavat pajan seiniä tulelta ja kipinöiltä.
TS/Johanna Pakola<br />Vesitornirakennuksesta löytää omintakeisesti palosuojatun pajan.
TS/Johanna Pakola
Vesitornirakennuksesta löytää omintakeisesti palosuojatun pajan.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.