Mr. Kuuba - Topi Suomen Turusta

TS/Jukka Saarinen
Kuuban TV:n kuvaaja Emilio Rodriquez kuvasi Topia auringonlaskun aikaan valkoisella hiekkarannalla.
TS/Jukka Saarinen
Kuuban TV:n kuvaaja Emilio Rodriquez kuvasi Topia auringonlaskun aikaan valkoisella hiekkarannalla.

Topi löysi Kuuban kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen karibialaisen rento, musiikkia ja tanssia tihkuva elämänmeno ei ole kiivastahtiseen työhön tottunutta bisnespomoa rauhaan jättänyt.

Muutama vuosi sitten Topi päätti, että Kuubalainen serenadi pitäisi oikeastaan levyttää Havannassa kuubalaisten muusikkojen kanssa. Niin aina musiikkia ja laulamista harrastanut mies sitten päätti tehdäkin.

Havannassa Topi löysi Los Sonoros -yhtyeen johtajan Tony Alonson kautta mainion sovittajan ja musiikkistudion omistajan Efrain Riosin.

Kuubalaisten ammattilaisten kanssa tehty pitkäsoitto Kuubalainen serenadi valmistui kolme vuotta sitten. Albumi sai semmoisen vastaanoton, että ei kun lisää!

Uusi albumi on nyt hyvällä mallilla. Siltä on jo aikaisemmin lohkaistu muutama topimaisen hersyvä sinkku, ja uusin hauskuus näki päivänvalon keskiviikkona, kun Puutorin vessaravintolassa julkistettiin Matin ja Tepon ensimmäisestä Kissankullasta tehty turunnos Katinkultta .

Tammikuun musiikkimatkalle Topi otti mukaan ystäviään, joita tarvittiin avustajina Kuuban TV:n kuvausryhmän tekemässä musiikkivideossa. Parikymmentä kilometriä Havannasta sijaitsevassa pienessä Santa Marian merenrantakylässä tallennettiin musiikkivideota varten materiaalia kolme tuntia. Leningrad Cowboys -yhtyeen sielun Sakke Järvenpään tekemän käsikirjoituksen pohjalta on syntymässä karibialaiseen hotellielämään sijoittuva musiikillinen tarina Hotel Tropical .

Paikalla sekoittui mojitosta hittibiisi

Topin tulevalla levyllä on myös Ruohosen veljesten tunnetuksi tekemä menohitti Kaikki peliin . Kuubalaispohjin siis. Oma tarinansa on kiekolle tulevassa laulussa Kuusamo . Siinä näet puheosuudet hoitelee Heikki Hessu Hilander . Tietysti Paavo Lipposen äänellä. Oma hienoutensa löytyy pian myös laulusta Olen kuullut on kaupunki tuolla .

Tammikuun reissulla pantiin vireille myös ihan uusia virityksiä, jotka saattavat saada vauhtia koko Karibian alueella. Säveltäjä, sovittaja, musiikkikirjailija ja kasvatustieteiden lisensiaatti Efrain Rios löysi nuorten kuubalaisten tulevaisuuden lupausten joukosta 16-vuotiaan Luna Manzanaresin , joka oli harjoitellut espanjaksi Matti Puurtisen säveltämän euroviisun La dolce vitan . Samalle laulajalle on nyt myös lähtenyt Puurtisen espanjaksi käännetty toinen euroviisu, Katri Helenan tunnetuksi tekemä Tule luo . Lunasta povataan maailman viihde-elämän taivaalle tavallista tähteä suurempaa valoilmiötä.

Mojito! Se on kuubalainen kansallisdrinkki. Siis se, johon sekoitetaan rommia, sokeria, limeä, vissyä, jäitä ja mintun tyyppistä yrttiä herba nuevaa . Tammikuun reissulla Riosin studiolla pantiin vireille myös tupakka-askin kanteen Havannassa sanoitetun ja Topin itsensä paikan päällä säveltämän hitin Mojito, mojito, mojito! ensimmäinen vaihe.

Vanhojen tuttujen suomalaisiskelmien lattarisovitusten lisäksi Topille on sävelletty mittatilaustyönä ihan omaakin musiikkia. Esimerkiksi tulossa olevan albumin hittibiisi Kaipaan Havannaan on kaikkiaan hyvin kansainvälinen laulu. Muusikot ovat kuubalaisia, säveltäjä Turussa asuva espanjalainen Pepe Gonzalez , sanoituksen on tehnyt suomalainen Portugalissa ja sovitukseen on vielä Suomessa sormenjälkensä piirtänyt Topin hoviäänittäjä, kroatialaissyntyinen turkulainen kitaranrakentaja ja muusikko Sasa Opacic.

Vallankumous näkyy kaduilla

Kuuban presidentti Fidel Castro makaa kotisairaalassa kohtuullisessa kunnossa. Kadunmiehet uskovat hänen veljensä Raulin kohta aukaisevan vuosikymmeniä lukossa olleen kauppasaarron. Vielä nyt vanhat 1950-luvun amerikkalaiset avoautot rätistelevät Havannan siirtomaavallasta jäänteinä olevien rapistuneiden, mutta upeiden rakennusten reunustamalla rantakadulla. Vallankumous jatkuu kymmenissä eri puolille kaupunkia sijoitetuissa kadunvarsikylteissä. Niissä pistooli tanassa toivotetaan Bush tervetulleeksi käväisemään kylässä tai herttaisissa perhepotreteissa vannotaan vallankumouksen jatkuvan. Maan motto Patria o muerte (Isänmaa tai kuolema) tulee tutuksi muuallakin kuin vallankumousaukiolla.

Partagasin vanhan sikaritehtaan liepeillä pössytellään cohibaa. Kaduilla 25 sikarin puulaatikoita kaupitellaan edulliseen hintaan. Laadusta ei ole takeita. Tehtaanmyymälästä huikeita havannalaisia saa tarjoushintaan hieman yli 400 euroa laatikolta. Se laatu on kyllä sitten maailman parasta. Sen takaa tehtaan 800 käsityöläistä. Käsin sikareita käärivän työntekijän kuukausipalkaksi opaskierrosta vetävä työnjohtaja väittää peräti saman verran kuin myymälän tarjouscohibalooralla on hintaa.

Havannan musiikkielämän laatu on myös maailman parasta. Koko kaupungin elämä keinahtelee karibialaisen musiikin tahtiin. Ei siis ihme, että musiikkia vereensä saanut laivantuoma turkulainen Topi Maines kulkee Havannan vanhan kaupungin kapeilla kujilla sydän salsalle, bolerolle, cha cha challe sykkien. Pienet musiikkibaarit eläväisine esiintyjineen saavat poikkeamaan ja laulamaan mukana.

- Oh, Toopi, Topi, Mr. Cuba, huokaa bändinsä kanssa keikalla oleva Cracil Cuevas ja kaappaa miehen laulamaan kanssaan sitä Yolandaa .

Havannan Casa de la Musicassa meno on sitten jo moninkertaista, kun jopa 13-henkiset bändit pumppaavat kovaa ja korkealta.

- Otetaan rauhallisesti. Niin kuin töissä, Topi huokaa hikipisaran otsalta hipaisten ja tuumaa, ettei elämä aina niin kamalaa ole. Nostaa samalla mojitolasia kohti lempeästi lämmittävää, hieman alle kolmenkymmenen asteen tammikuista aurinkoa maailmankuulun Hotel Nacionalin allasosastolla.

Yösija löytyy myös perhemajoituksesta

Turistit tykkäävät Kuubasta. Monelle aurinkomatkaajalle ovat tutuiksi tulleet amerikkalaisten laivastotukikohdan Guantanamon lähellä oleva Santiago de Cuba ja Varadero. Mutta turisteille rajatuilla aurinkorannikoilla ei tavallisen kuubalaisen arkielämästä juurikaan tolkkua saa. Kannattaa siis mennä Havannaan ja etsiä yösija vaikka perhemajoituksesta.

Kuubalaisella perheellä on sosialistisesta järjestelmästä huolimatta mahdollisuus yksityisyrittämiseen esimerkiksi perhemajoitusta harjoittamalla. Havannalaisessa sairaalassa lastenlääkärinä työskentelevä Luis López on samassa sairaalassa johdon sihteerinä työskentelevän puolisonsa kanssa majoittanut turisteja muutaman vuoden verran kotiinsa. Majoitus maksaa noin 30 euroa huoneelta.

- Joku saattaa tarvita yösijan yhdeksi yöksi, toinen taas voi viipyä meillä koko kuukaudenkin, Luis miettii.

Semmoisissa perhemajoituksissa Topikin musiikkimatkoillaan mieluusti viihtyy. Siellä Tarzaneista Kiinan presidenttiin, elokuva- ja musiikkielämän tähdistä 1930-luvulta tämän päivän julkkiksiin vetävässä Hotel Nacionalissa Topikin poikkeaa vain rahaa vaihtamassa, musiikkishowta katsomassa, allasosastolla tai nauttimassa vehreällä puutarhaterassilla sen makoisan mojiton.

Pienistä palasista elämän elokuvaksi

Siellä Nacionalin terassilla Topin Hotel Tropicalin musiikkivideon palaset pantiin lopullisesti kasalle. Meksikosta varta vasten parin tunnin neuvonpitoon lentänyt Sakke Järvenpää kiskaisi taskustaan tapansa mukaan nipun lappusia. Siinä se oli. Pienen Santa Marian kylän ravintola sai luvan muuttua Hotel Tropicaliksi . Sinne suunnattiin parin päivän kuluttua Kuuban TV:n johtajan Elizabeth Medinan sekä kuvaaja Emilio Rodriquezin ja soittajien kanssa. Avustajia filmissä tarvittiin toistakymmentä. Oma seikkailunsa syntyi siitä, kun taiteellinen musiikkimies Sasa sai tehtäväkseen hoidella paikkaan Hotel Tropical -kyltin.

Samaan aikaan kun Topi valmistautui kauniiden tyttöjen, valkoisen hiekkarannan ja trooppisen baarin tunnelmissa musiikkivideonsa tekemiseen, havannalaiset poliisit tulivat suurella joukolla kuvaamaan läheiselle Santa Marian hiekkarannalle opetusfilmiä poliisin toiminnasta. Miesten kupeella roikkuvien pistoolien lisäksi paikalle kannettiin kohta ammuslaatikkoa ja kevyttä sinkoa. Itsepuolustusharjoituksissa ja käsirautojen kiinnittämisessä ei kauan nokka tuhissut.

Siitä tapahtumasta ei tavallinen auringonpalvoja uskaltanut edes turistikuvaa napata. Sen verran näyttää Kuuba kulkevan omillaan.

Mutta omillaan kulkee havannalaisilla kaduilla Mr. Kuuba, Topikin. Mies hyräilee ja hypähtelee. Ilma on leppeää kuin linnunmaito. Soi ulkona. Soi sisällä. Niin pienistä palasista maailmalla syntyy elämän elokuva.

Jukka Saarinen

TS/
Topin kanssa kuubalaisen kansanballadin Yolandan yhdessä levyttänyt laulaja Gracil Cuevas nappaa Mr. Kuuban kanssaan esiintymään aina, kun vaan miehen Havannan katukahviloissa tapaa.
TS/
Topin kanssa kuubalaisen kansanballadin Yolandan yhdessä levyttänyt laulaja Gracil Cuevas nappaa Mr. Kuuban kanssaan esiintymään aina, kun vaan miehen Havannan katukahviloissa tapaa.
TS/Jukka Saarinen
Tälle Havannan merenranta-aukiolle on isosta USA:sta suora sihti. Siksi aukio on koristettu kuolemaa merkitsevin mustin tähtilipuin ja tekstillä Patria o Muerte.
TS/Jukka Saarinen
Tälle Havannan merenranta-aukiolle on isosta USA:sta suora sihti. Siksi aukio on koristettu kuolemaa merkitsevin mustin tähtilipuin ja tekstillä Patria o Muerte.
TS/Jukka Saarinen
Kuubalaiskaunotar Junisef Castanedas Brina näyttelee Topin Santa Mariassa kuvatussa musiikkivideossa.
TS/Jukka Saarinen
Kuubalaiskaunotar Junisef Castanedas Brina näyttelee Topin Santa Mariassa kuvatussa musiikkivideossa.
TS/Jukka Saarinen
Sikarit ovat kuubalaisten elinehto. Ne maistuvat myös havannalaisille.
TS/Jukka Saarinen
Sikarit ovat kuubalaisten elinehto. Ne maistuvat myös havannalaisille.
TS/Jukka Saarinen
Efrain Rios (vas.), Topi Maines ja Sasa Opacic pohtivat karibiarytmejä Riosin studiolla Havannassa.
TS/Jukka Saarinen
Efrain Rios (vas.), Topi Maines ja Sasa Opacic pohtivat karibiarytmejä Riosin studiolla Havannassa.
TS/Topi Maines
Kuubalainen Luna Manzanares laulaa upeasti suomalaisen euroviisun La dolce vitan.
TS/Topi Maines
Kuubalainen Luna Manzanares laulaa upeasti suomalaisen euroviisun La dolce vitan.