Kolumni: Nörtteytymisen myöntämisestä

n Olen kauhukseni huomannut, että ystäväni ovat alkaneet kysellä minulta apua tietokoneiden kanssa. Jonkun palomuuri ei toimi ja jonkun pitää löytää jokin uusi ohjelma koneelleen. Avun pyytäminen itsessään ei ole pelottavaa. Pelottavaa on se, että osaan aivan liian usein vastata heidän kysymyksiinsä. Tietokoneslangia en vieläkään osaa puhua, mutta sanavarastoni tämän alakulttuurikielen suhteen kasvaa huolestuttavaa vauhtia.

l l l

Vielä pari vuotta sitten olin itse sormi suussa, kun piti tietää, mikä riivaa tietokonetta, joka tilttailee tai toimii hitaasti. Nykyisin hoidan homman suvereenisti. Tämä on saanut minut epäilemään itseni ja tietokoneeni parisuhdetta. Vietämmekö ehkä sittenkin liikaa aikaa yhdessä? Ongelma on tuttu monista seurustelusuhteista. Kaveri löytää uuden seurustelukumppanin ja ystävät joutuvat kilpailemaan huomiosta uuden seurustelukumppanin kanssa. Niin käy myös tietokoneen kanssa. Illat sujuvat mukavasti tietokoneella chatatessä, eikä ahteriaan tarvitse nostaa kuin hakeakseen naposteltavaa koneen viereen. Niin helppoa ja vaivatonta jutustelua, ilman sitä suunnatonta vaivaa, jota koen kävellessäni kahville kaupunkiin. Asunnoltani on vielä matkaa keskustaan hieman alle kolme kilometriä. Hiki tulee jo sitä ajatellessakin.

l l l

Nyky-yhteiskunnassa on hyvä tajuta jotain tietokoneista. Oikeastaan se on nykyisin jo lähes pakollista. Nykynuoret ovat nörtteytymässä. Siitä, mikä ennen oli kummallisten takatukkapoikien harrastus, on tulossa valtavirtaa. Kaltaisissani laiskoissa ihmisissä se aiheuttaa kuitenkin joitain ongelmia. On liian helppoa jumiutua mukavasti tietokonetuoliin tai sanoa kaverille: "En mä jaksaisi tänään. Puhutaan siitä, kun tulet nettiin." Hymiöiden varaan perustuva kommunikointi ei juuri virkistä sosiaalisia suhteita.

Asian tiedostaminen on jo paljon. Vieroittuminen alkaa siitä tai auringosta. Lämmin helotus ajaa jopa tämän pienen nörttilapsen pois piilostaan. Pieni auringonpalvominen ei välttämättä ole lainkaan pahasta. Tietokoneen näyttöä tuijottamalla kun ei liiaksi rusketu.

Sofia Paasikivi