Rikosmuseo todistaa menneiden vuosien kauheutta

TS/Markku Ojala<br />Kuvassa kuohuvalla Imatrankoskella tapahtuu edelleen muutamia itsemurhia vuosittain. Samasta syystä sillalle järjestettiin vartiointi vuonna 1907. Suomen kartassa puolestaan loistaa mustana alueena Etelä-Pohjanmaa, jonka vuosittainen murhatiheys on ollut aivan omaa luokkaansa - noin kymmenen surmattua sataatuhatta ihmistä kohden.
TS/Markku Ojala
Kuvassa kuohuvalla Imatrankoskella tapahtuu edelleen muutamia itsemurhia vuosittain. Samasta syystä sillalle järjestettiin vartiointi vuonna 1907. Suomen kartassa puolestaan loistaa mustana alueena Etelä-Pohjanmaa, jonka vuosittainen murhatiheys on ollut aivan omaa luokkaansa - noin kymmenen surmattua sataatuhatta ihmistä kohden.

Rikosmuseoon kuljetaan keskusrikospoliisin aulatiloissa olevan taidenäyttelyn halki. Näyttely on ainutlaatuinen, koska se koostuu pelkästään väärennetyistä tauluista. Niitä museon kokoelmissa on noin 250 kappaletta.

Parhaimmat väärennöksistä erottuvat aidoista vain asiantuntijan käsissä, mutta kömpelöimmissä, kuten yritelmä kopioida Helene SchjerfbeckinSnappertunan kirkko , lopputulos on lähinnä huvittava. Kirkon torni on vinossa ja punaista vajaa ei löydy kuvasta laisinkaan.

Museossa vuoden toiminut vs. amanuenssi Jari Määttä ohjaa kierroksen tietäen, että näyttely vetää puoleensa vierailijan jakamattoman huomion.

- Rikokset ovat aina kiinnostaneet ihmisiä, hän aloittaa opastuksen kertoen muutamalla sanalla rikostutkinnan historiasta Suomessa ja kriminologiasta, joka tutkii rikoksia yhteiskunnallisena ilmiönä.

Maaliskuussa uusittu näyttely vaikuttaa erittäin harkitusti valikoidulta. Onkin haastavaa yrittää avata näin valtavaa ilmiötä muutaman huoneen tiloissa. Niinpä esille on otettu toisaalta kuuluisia, toisaalta yhteiskunnallisesti merkittäviä rikostapauksia, joista useimmat on aikanaan nostettu suuren yleisön tietoisuuteen lehdistön väsymättömällä työllä.

Historiaa luotaessa ilmiön alkuperä on aina sijoitettava jonnekin.

On varmaa, että Suomenniemellä on ryypätty ja tapettu omin luvin maailman sivu, ennen Lalliakin . Kansakuntamme varjopuolen alkupiste on kuitenkin kirjattu piispa Henrikin murhaan, joka tiettävästi tapahtui Köyliössä vuonna 1156. Itse murhatapahtumasta on kirjoitettu ainakin kaksi erilaista tarinaa, ja kolmatta luodaan parhaillaan - sitä joka kyseenalaistaa Suomen ensimmäisen nimeltä mainitun murhamiehen olemassaolon.

Mutta miten tarina jatkuu? No surullisesti tietenkin.

- Keskiaika oli hyvin veristä aikaa. Verikosto ei ollut tuntematon käsite. Uhkailu ja väkivalta liittyivät yksittäisten henkilöiden ja sukujen tarkkuuteen kunniansa säilymisestä, Määttä taustoittaa.

Puukkoja Pohjanmaalta

Museon vanhin esine ei liity sinällään rikokseen vaan rankaisuvallan käyttöön. Kuopion läänistä olevalla kaulakirveellä mestattiin rikollinen viimeksi vuonna 1824. Pahinta kevyehkön vempeleen ulkoasussa on se, että luultavasti sillä on täytynyt sivaltaa toistamiseen, tai sitten kaulankatkaisu on tekniikkalaji.

Näyttely etenee kronologisessa järjestyksessä. Se vaikuttaakin loogiselta, sillä miten muuten tätä ihmismielen kauheutta voisi organisoida. Ei ainakaan sen perustella oliko tekijä selvin päin vai ei. Sen täällä oppii.

Ryyppääminen ja viinan hankinta kieltolain aikana koristaakin yhtä näyttelyn osaa. Vatsa- ja reisikanisteri ovat lähinnä hauskoja esimerkkejä siitä, miten suomalaiset ovat nähneet vaivaa viinan salakuljettamisessa ja jakamisessa. Taskumatiksi muokattu ontto virsikirja todistaa kekseliään kansan peräänantamattomuudesta.

Mutta palataan hetkeksi takaisin aikajärjestykseen ja pilkataan pohjanmaalaisia. Tiedoksi nykynuorisolle, se puukkokulttuuri ei ole mikään vitsi. Kartassa, joka kuvaa tappamisen tiheyttä suhteutettuna väkimäärään ja aikajänteeseen, on selvä musta kaikesta ympäröivästä erottuva alue. Etelä-Pohjanmaalla saattoi olla yli kymmenen henkirikosta sataatuhatta asukasta kohden vuodessa vielä 1800-luvulla. Muun maan keskiarvo pyöri kolmen pinnassa.

Taustalla vaikutti 1700-luvun lopulla käynnistynyt elinkeinoelämän rakennemuutos. Tervanpolton loputtua turhautuneilla, tilattomilla nuorilla miehillä oli aikaa juopotella ja harrastaa väkivaltaa. Tilanne kärjistyi erityisesti paikoissa, joissa varallisuuserot olivat räikeimpiä. Ennen teräväkärkisiä heiluivat astalot.

Puukkoja seuranneet tuliaseet yleistyivät 1900-luvun alusta lähtien. Niiden maskuliininen symbolimerkitys oli niin suuri, että revolveri tai puoliautomaattinen ei tahtonut pysyä taskussa tanssien loppumetreillä.

Väkivaltainen atleetti

Kriminologia on yrittänyt ratkaista rikosten syitä. Valistuksen aikaan klassinen koulukunta korosti järkeä ja rikokseen johtavaa intressiä. Myöhemmin herättiin ymmärtämään, että ei näistä hommista aina niin järkeä löydykään.

Kriminaaliantropologian professori Cesare Lombroso (1835-1909) teki sittemmin tunnetuksi rikosten biologisen näkemyksen, jonka mukaan rumat ja rammat tekevät rikoksia.

- Vielä 1930-luvulla julkaistussa poliisin oppikirjassa opetettiin, että ihmisen luonne ja ruumiinrakenne olivat yhteydessä toisiinsa. Atleetikko oli taipuvainen väkivaltarikoksiin, pullea petoksiin ja luihu asteenikko pikkuvarkauksiin. Patologisin ja rikollisin ihmistyyppi oli kuitenkin dysplastikko, jonka vartalosta ei ollut havaittavissa mitään erityispiirteitä, Määttä esittää museon taulusta.

Myöhemmin rikosten ymmärtämisessä yleistyi sosiologinen puoli, jota kasvattajat perinteisesti korostavat.

Puoskaroinnista kertova osuus hiljentää kävijän. Neiti Piiroisen tarina kuvaa 1940-luvun ahdasmielisyyttä. Kahden eri miehen kanssa seurustellut Piiroinen hankkiutui valkeakoskelaiselle puoskarille vuonna 1948, koska ei tiennyt kumpi miehistä olisi tulevan lapsen isä.

Neiti Piiroisen saadessa hengenvaarallisia komplikaatioita puoskari varmisti potilaansa kuoleman murskaamalla tämän kallon kirveellä. Puoskari hävitti ruumiin paloittelemalla sen kahtia ja piilottamalla osat metsään. Teko paljastui pikkupoikien löydettyä ruumiin alaosan. Lopulta puoskari sai 14,5 vuoden kuritushuonerangaistuksen.

Tähän päivään

Järjestäytynyt rikollisuus näyttäytyy museon 1900- ja 2000-luvuista kertovassa huoneessa. Tulijan pysäyttää Vantaanjoesta löytynyt sinko, jolla moottoripyöräjengit selvittelivät välejään Helsingissä Suutarilassa vuonna 1995. MC Undertakersin jäsen ampui ontelokranaatin MC Finlandin toimitiloihin ja pakeni sen jälkeen paikalta.

Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikön toiminta on esillä suuronnettomuuksista kertovissa tauluissa. Yhteensä 853 henkeä vaatinut Estonia jäi historiaan kymmenen, tapaninpäivän tsunami 179 suomalaisuhrin lukemin.

Sten Christensenin ase tuo meidät takaisin kaduille. Kaksi poliisia sai surmansa eteläisessä Helsingissä vuonna 1997. Vieressä on lähes puoliksi palaneet lenkkarit, räjähdyksessä pysähtynyt kello ja runsaasti isoja hauleja purkitettuna. Tämän tekijänsä kuolemaan johtaneen rikoksen selvittämiseen poliisi käytti 9 500 työtuntia, mutta vieläkään ei tiedetä räjähtikö Petri Gerdtin tekemä pommi Myyrmäen kauppakeskuksessa tahallisesti vai vahingossa. Räjähdyksessä kuoli kuusi sivullista vuonna 2002.

Esillä ovat myös Heinon pariskunnan surma, vain vähän näkyvyyttä saanut DNA-rekisterin osumalla selvinnyt Ilmajoen erakkosurma sekä julmat Piia-surmat. Myös talousrikokset kuten Hotelli Herttua, kuusankoskelaismiehen 450 lapsen hyväksikäyttö ulkomailla, Lahden dopingkäry ja osin tilisiirtolomakkeiden avulla todistettu Joensuun paritus ovat valittujen tapausten joukossa.

Määtän mukaan yksittäisiä rikoksia tai niiden selviämiseen johtaneita seikkoja tärkeämmässä roolissa on museokävijän saama kokonaiskuva poliisin rikostutkintamenetelmien kehittymisestä ja nykytilasta. Tutkintatavat ovat osittain kilpajuoksua rikollisten kanssa, ja keskusrikospoliisi vastaa osaltaan rikostorjunnan kehittämisestä.

- Esimerkiksi DNA- ja kuitunäytteet, äänitutkimukset sekä teletunnistetiedot ovat nykyaikaisia tutkintatapoja, Määttä summaa.

Lauri Inna

Rikosmuseo ei ole avoinna yleisölle.

TS/Markku Ojala<br />Tiirikkaraiskaaja Seppo Tervonen oli erikoistunut Abloyn lukkoihin. Hän seurasi vahvasti juopuneita naisia heidän koteihinsa Helsingissä Töölön alueella. Jäljille päästiin useiden ilmiantojen perusteella. Lopulta varovainen raiskaaja saatiin kiinni rysän päältä, vaikka hän olikin osannut väistää poliisin aiemman peiteoperaation.
TS/Markku Ojala
Tiirikkaraiskaaja Seppo Tervonen oli erikoistunut Abloyn lukkoihin. Hän seurasi vahvasti juopuneita naisia heidän koteihinsa Helsingissä Töölön alueella. Jäljille päästiin useiden ilmiantojen perusteella. Lopulta varovainen raiskaaja saatiin kiinni rysän päältä, vaikka hän olikin osannut väistää poliisin aiemman peiteoperaation.
TS/Markku Ojala<br />Soson aseman ryöstö vaati neljän ihmisen hengen Muhoksella huhtikuussa 1953. Ryöstäjä käytti villasormikkaita, mutta jätti puukkoon kiinnijäämiseen johtaneen sormenjäljen sormikkaan peukalossa olleesta reiästä.
TS/Markku Ojala
Soson aseman ryöstö vaati neljän ihmisen hengen Muhoksella huhtikuussa 1953. Ryöstäjä käytti villasormikkaita, mutta jätti puukkoon kiinnijäämiseen johtaneen sormenjäljen sormikkaan peukalossa olleesta reiästä.
TS/Markku Ojala<br />Tapaus Sorjonen, pitkän linjan omaisuusrikollinen ja herrasmies. Muutama kuukausi Kakolasta paettuaan, huhtikuussa 1954, Heino Sorjonen yritti ryöstää Vihdin Säästöpankin pyytämällä pankkivirkailijaa ja pankinjohtajan vaimoa avaamaan holvin. He saivat kuitenkin puheillaan Sorjosen luopumaan ryöstöaikeista. Pari viikkoa myöhemmin hän ampui itsensä piiritystilanteessa Karkkilan Pyhäjärvellä, koska ei halunnut takaisin vankilaan.
TS/Markku Ojala
Tapaus Sorjonen, pitkän linjan omaisuusrikollinen ja herrasmies. Muutama kuukausi Kakolasta paettuaan, huhtikuussa 1954, Heino Sorjonen yritti ryöstää Vihdin Säästöpankin pyytämällä pankkivirkailijaa ja pankinjohtajan vaimoa avaamaan holvin. He saivat kuitenkin puheillaan Sorjosen luopumaan ryöstöaikeista. Pari viikkoa myöhemmin hän ampui itsensä piiritystilanteessa Karkkilan Pyhäjärvellä, koska ei halunnut takaisin vankilaan.
TS/Markku Ojala<br />Vasemmalla rippikuvassa olevan Kyllikki Saaren tapaus jätti syvän jäljen rikoshistoriaamme vuonna 1953. Lasipöydän oikealta reunalta nouseva teroitettu männynoksa oli lyöty uhrin vatsanpeitteiden läpi matalan suohaudan merkiksi. Kuolinsyyksi todettiin tylpän esineen isku päähän.
TS/Markku Ojala
Vasemmalla rippikuvassa olevan Kyllikki Saaren tapaus jätti syvän jäljen rikoshistoriaamme vuonna 1953. Lasipöydän oikealta reunalta nouseva teroitettu männynoksa oli lyöty uhrin vatsanpeitteiden läpi matalan suohaudan merkiksi. Kuolinsyyksi todettiin tylpän esineen isku päähän.
TS/Markku Ojala<br />Ennen teräväkärkisiä heiluivat astalot. Puukot yleistyivät surma-aseina Etelä-Pohjanmaalla 1800-luvun alkupuoliskolla.
TS/Markku Ojala
Ennen teräväkärkisiä heiluivat astalot. Puukot yleistyivät surma-aseina Etelä-Pohjanmaalla 1800-luvun alkupuoliskolla.