Työläjärvi istui ministeriautossa ja itki

Pirkko Työläjärvi, 68, tapasi Urho Kekkosen ensimmäisen kerran ministerinä sosiaali- ja terveysministeriössä, kun Martti Miettusen enemmistöhallitus kävi marraskuussa 1975 presidentin luona esittäytymässä.

Hän luonnehtii silloista suhtautumistaan tasavallan päämieheen sanoilla "tabula rasa ristiriitaisin taustatiedoin". Nuori ministeri odotti mitä tuleman pitää.

- Kekkonen oli näkyvä vaikuttaja, mutta vielä merkittävämpi taustavaikuttaja. Muistan järkyttyneeni, kun teimme päätöstä kirjailijoiden apurahojen verotuskohtelun lieventämiseksi ja huomasin, että jotkut kirjailijat kävivät yksitellen presidentin puheilla. Kokemuksen perusteella voin sanoa, ettei tuo "kuninkaissa käynti" ollut tarpeen. Presidentti salli sen, mutta se tuskin vaikutti ratkaisevasti.

Tamminiemen portaita juoksivat ahkerasti poliitikotkin.

- Käytiin kysymässä, mitä mieltä piti olla. Itse ajattelin, ettei minun ole pakko liittyä joukkoon.

Suomi kohahti toukokuussa 1979, kun Kekkonen pyysi Työläjärveä muodostamaan hallituksen. Työläjärvi "mietti kaksi sekuntia ja kieltäytyi kunniasta". Hän näki itsensä nappulana pelissä, jossa pyrittiin kampittamaan kansansuosion siivin etenevää Mauno Koivistoa .

Nyt Työläjärvi tulkitsee Kekkosen pyyntöä toisellakin tavalla.

- Kekkonen suhtautui minuun erittäin kannustavasti. Olen aina ollut tiukka naisasianainen, mutta en feministi. Keräsin verkostooni erityyppisiä osaajia puoluekannasta riippumatta. Oletan, että Kekkonen tiesi, etten ollut yksisilmäinen sosiaalidemokraatti.

Työläjärvi muistelee Kekkosen vallan viimeisiä aikoja haikeana.

- Kun tulin hallituksen viimeisestä esittelystä Kultarannasta, istuin auton takapenkillä ja itkin. En itke helposti, mutta silloin minua säälitti syvästi. Istuin esittelyssä presidentin vieressä ja näin, miten hänen korvistaan vuoti mätää. Sormien nivelet punottivat ilkeästi. Miksei huonokuntoista ja kosteaa Kultarantaa korjattu vanhalle miehelle asumiseen sopivaksi?

- Silti tieto hänen lopullisesta sairauslomastaan tuli minulle yllätyksenä. Vuotta ennen virasta vetäytymistään hän kommentoi puoli vuotta aikaisemmin esittämääni valtion virkamiesten palkkausta koskevaa esitystä ilman papereita, täsmällisesti ja pelkästä muististaan. Mutta en varmaankaan nähnyt hänen huonoimpia päiviään.

Työläjärven muistoissa Urho Kekkonen oli valtiomies, joka hallitsi politiikan mahdollisuudet.

- Sanoisin niille, jotka arvostelevat häntä: miettikää keitä vastapuolella oli, ennen kuin heitätte kiven. Olen itse kohdannut sekä Brezhnevin, Andropovin, Gorbatshovin, Jeltsinin että Putinin . Siinä seurassa puheet kenen tahansa nöyristelystä jäävät omaan arvoonsa.

EVA LATVAKANGAS

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.