Satujen kuningatar

TS/Lehtikuva<br />Astrid Lindgren eri kielille käännettyjen kirjojensa ympäröimänä. Kirjailijan syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta.
TS/Lehtikuva
Astrid Lindgren eri kielille käännettyjen kirjojensa ympäröimänä. Kirjailijan syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Peppi Pitkätossun luoja Astrid Lindgren oli monella tavalla oman aikansa kapinallinen. Lindgren kulki usein vastavirtaan aikalaistensa kanssa, mutta siitä huolimatta hänen kirjansa ovat myyneet kuin kuumille kiville. Lindgrenin kapinallisuus ja anarkia ovat viehättäneet lapsia ja aikuisia sukupolvesta toiseen.

Astrid Lindgren (os. Ericsson) syntyi vuonna 1907 toisena lapsena Samuel August ja HannaEricssonin perheeseen. Ensi vuonna vietetään hänen syntymänsä satavuotisjuhlaa.

Perhe asui Näsin tilalla Vimmerbyn kylässä Smoolannissa. Astridin jälkeen syntyi vielä kaksi nuorempaa lasta. Ericssonit olivat ammatiltaan maanviljelijöitä, ja lapset joutuivat auttamaan tilan töissä heti kun pystyivät. Vanhin lapsista oli Astridin isoveli Gunnar , kaksi nuorempaa sisarusta taas olivat tyttöjä, Stina ja Ingegerd .

Lindgren itse on kuvaillut lapsuuttaan poikkeuksellisen onnelliseksi. Aikuiset olivat kiireisiä tilan hoidon kanssa, minkä takia heillä ei ollut jatkuvasti aikaa vahtia lasten tekemisiä. Vanhemmat olivat kuitenkin paikalla, kun heitä tarvittiin.

Sopiva määrä turvallisuutta ja vapautta sai lasten mielikuvituksen lentämään. Lindgrenin kirjoista löytyy monia asioita hänen lapsuudestaan. Hänen isänsä rakentama keltainen talo, kuistilla asuva hevonen ja monet muut Vimmerbyn asiat löytyvät myöhemmin maailman maineeseen nousseista kirjoista.

Nuorena Lindgren järkytti kotikyläänsä

Lindgren koki aikuistumisen eräänlaisena tappiona. Teini-ikäisenä Lindgren koki yhtäkkiä, ettei hän osannut enää leikkiä. Hänestä oli yllättäen tullut itsetietoisempi, eikä sukeltaminen huolettomaan mielikuvitusmaailmaan ollutkaan enää vaivatonta.

Lindgren on myöhemmin todennut, että nuori aikuisikä oli hänen elämänsä synkintä aikaa. Ulkoisesti hän näytti edelleen yhtä rohkealta ja iloiselta kuin ennenkin, mutta jotakin hänen sisällään oli muuttunut. Hän alkoi pukeutua viimeisen muodin mukaan sekä rakasti musiikkia ja tanssimista. Hän oli myös Vimmerbyn ensimmäinen tyttö, joka leikkasi hiuksensa lyhyiksi, mikä oli aikanaan suuri sensaatio konservatiivisessa kylässä.

16-vuotiaana Lindgren aloitti toimittajaharjoittelijana Vimmerbyn paikallislehdessä Vimmerby tidningissä . Toimittajan ura katkesi kuitenkin lyhyeen, sillä 18-vuotiaana hänen oli jätettävä kotikylänsä taakseen ja muutettava Tukholmaan. Syynä oli avioton raskaus, joka oli tuohon aikaan vielä hyvin häpeällinen asia.

Lindgren pakeni kotikaupungin juoruja pääkaupungin sykkeeseen. Tukholmassa hän elätti itsensä ja Lars -poikansa sihteerinä. Yksinhuoltajaäidin toimeentulo oli kuitenkin hyvin niukka, ja hän joutui luovuttamaan poikansa kasvattivanhemmille Tanskaan.

Vuonna 1931 Astridin ollessa 23-vuotias hän meni naimisiin esimiehensä Sture Lindgrenin kanssa. Samalla hän sai myös pienen poikansa takaisin kotiin.

Nuori aviovaimo jäi kotirouvaksi pitääkseen huolta miehestään ja myöhemmin pariskunnan Karin -tyttärestä, joka syntyi vuonna 1934. 1940-luvun alussa perhe muutti Tukholman Vasa-puiston lähelle, missä Lindgren eli elämänsä loppuun asti.

Karin-tytär keksi Peppi Pitkätossun

Astrid Lindgrenistä tuli kirjailija sattuman oikusta. Koulussa häntä oli tituleerattu Vimmerbyn Selma Lagerlöfiksi , kirjallisuuden Nobel-voittajaksi. Nuorelle Lindgrenille moinen arvonanto tuntui lähinnä kiusalliselta, sillä se toi lisää paineita kirjoittamiseen.

Lindgren aloitti satujen kerronnan suullisesti. Hän kertoi tarinoita tyttärelleen Karinille, joka kuunteli niitä ihastuneesti. Karin myös keksi alunperin Peppi Pitkätossun .

Keuhkokuumeeseen sairastunut tytär pyysi äitiään eräänä talvipäivänä vuonna 1941 kertomaan Peppi Pitkätossusta, mistä alkoi Pepin ihmeellinen elämä. Peppi oli erikoinen 9-vuotias tyttö, joka asui yksin hevosensa ja lemmikkiapinansa kanssa. Voimia tytöllä riitti niin paljon, että hän jaksoi nostaa hevosenkin maasta yhdellä kädellä.

Peppi oli myös tavattoman kekseliäs ja pystyi pitämään aikuiset aisoissa nokkeluutensa ansiosta. Pepillä oli kaikki ne vapaudet, jotka muilta lapsilta näyttivät puuttuvan.

Tarvittiin kuitenkin muutama yllättävä käänne, ennen kuin Pepin seikkailut julkaistiin kirjana. Lindgren kompastui jäisellä kadulla nyrjäyttäen nilkkansa pahasti. Vuodelepoon joutunut Lindgren päätti kirjoittaa Peppi-tarinat muistiin antaakseen ne 10-vuotislahjaksi tyttärelleen.

Lindgren lähetti käsikirjoituksensa Tukholman suurimmalle kirjankustantajalle Bonniersille. Bonniers hylkäsi käsikirjoituksen pitäen Peppiä liian eriskummallisena tyttönä.

Kasvattajat tuomitsivat Peppi-tarinat

Lindgren ei antanut periksi. Vuonna 1944 hän osallistui pienen ja tuntemattoman kustantamon Rabén & Sjögrenin tyttökirjakilpailuun. Lindgren sijoittui suureksi ilokseen kilpailussa toiseksi ja hänen kirjansa Riitta-Maija keventää sydäntään julkaistiin.

Kustantaja Hans Rabén oli asiasta varsin harmistunut. Hän olisi halunnut, että palkinto olisi annettu tunnetulle kirjailijalle eikä tavalliselle kotiäidille.

Myöhemmin Rabénkin joutui muuttamaan mieltään. Hän päätti julkaista Peppi Pitkätossun tarinoiden muokatun version, jonka kansansuosio yllätti kaikki. Lukijat rakastivat Pepin tarinoita heti, mutta samalla myös kritiikki yltyi. Vanhemmat ja kasvattajat tuomitsivat tarinat jyrkästi. Lindgren ei kuitenkaan kritiikistä piitannut.

Maailman vahvin, välkyin ja rikkain tyttö Peppi oli hyvin kaukana oman aikansa tyttöihanteesta toisin kuin leikkitoverinsa Annika. Pepillä oli repaleinen puku, punaiset letit ja perunanenä. Pahinta kaikesta oli se, että tytöllä ei ollut ollenkaan käytöstapoja. Kovaääninen tyttö tiesi täsmälleen, mitä halusi - merirosvoksi kuten isänsäkin.

Villi punapää toi valtavasti eloa keskiluokan lasten elämään. Pepin naapurit Tommi ja Annika eivät olisi voineet toivoa parempaa leikkitoveria, sillä Peppi toi seikkailun, jännityksen ja hippusen kapinaa tasaisen tylsään elämään.

Peppi muutti myös luojansa Astrid Lindgrenin elämän. Vuonna 1945 Lindgrenille tarjottiin Rabén & Sjögrenillä kustannustoimittajan virkaa, jonka hän otti ilomielin vastaan. Tärkeintä oli kuitenkin, että Lindgren alkoi kirjoittaa omia tarinoitaan ylös. Rabén & Sjögren julkaisi ensin kaksi Peppi-kirjaa, joita seurasi Mestarietsivä Kalle Blomqvist .

Vuonna 1947 oli Melukylän lasten vuoro. Melukylän lapset kertovat elävästi Lindgrenin omasta lapsuudesta Vimmerbyssä. Lasten johtohahmon esikuvana on Astridin isoveli Gunnar.

Monet tarinat kertovat yksinäisistä lapsista

Vuonna 1954 kirjakauppoihin ilmestyi ensimmäinen Lindgrenin kolmesta fantasiakirjasta, Mio, poikaniMio . Kirja kertoo laiminlyödystä kasvattipojasta Juhani Ville Hämäläisestä , joka sattumalta pääsee kaukaiseen maahan, jossa hänen unelmistaan tulee totta.

Juhanista tulee Mio, joka tapaa todellisen isänsä, kuninkaan. Lämpö ja rakkaus vallitsevat Mion isän valtakunnassa. Vastavoimana on kuitenkin ritari Kaamo , mies, jolla on kivinen sydän, ja joka ryöstää lapsia. Hänen vastustamisestaan tulee Mion tehtävä.

Lindgren kuvasi usein vahvoja tyttöjä ja yksinäisiä, laiminlyötyjä poikia. Mion tarinan tehtävä onkin tuoda lohtua yksinäisille lapsille.

Vuotta myöhemmin ilmestynyt Katto-Kassinen on Lindgrenin ensimmäinen kirja, jonka miljöö sijoittuu suurkaupunkiin Tukholman kattojen ylle. Aikaisempien kirjojen tapahtumapaikkana on joko maaseutu tai fantasiamaailma.

Yhteistä Katto-Kassisella ja Miolla on kuitenkin se, että he tuovat lohdutusta yksinäisten lasten elämään. Katto-Kassinen tupsahtaa tukholmalaisen pikku pojan ikkunasta sisään juuri silloin, kun tästä tuntuu hylätyltä ja unohdetulta.

1960-luvulla Lindgren palaa jälleen lapsuutensa maisemiin, kun Marikki, Liisa ja Lotta alkoivat tehdä tempauksiaan. Samalla vuosikymmenellä myös mahdoton pojanvekara Vaahteramäen Eemeli alkoi tehdä kepposiaan.

Lindgren kohtasi usein kuoleman

1970-luvulla ilmestyi Veljeni Leijonamieli , yksi Astrid Lindgrenin merkittävimmistä teoksista, jossa käsitellään kuolemaa ja jälleensyntymistä. Lindgren itse joutui kohtaamaan läheistensä kuoleman moneen kertaan pitkän elämänsä aikana.

Monet Lindgrenin sukulaisista ja ystävistä kuolivat ennen häntä. Hänen miehensä Sture Lindgren kuoli vuonna 1952, ja hänen vanhempansa kuolivat 1960-luvulla. Astridin Gunnar-veli ja monet läheiset ystävät kuolivat vuonna 1974. Veljeni Leijonamielen kautta Lindgren halusi muun muassa antaa lapsille tavan käsitellä kuolemaan liittyviä kokemuksia kuten pelkoa. Kaksoisitsemurhaan päättyvä tarina oli tuohon aikaan hyvin harvinainen lastenkirjoissa.

Samalla vuosikymmenellä Lindgren kiinnostui myös politiikasta. Hän otti kantaa muun muassa epäoikeudenmukaisen verotuksen poistamiseksi, minkä jälkeen verotusta muutettiinkin.

Lindgren ajoi myös farmieläinten oikeuksia. Hänen mielestään eläimillä oli oikeus elää onnellista eläinten elämää, mikä tarkoitti muun muassa riittävää liikkumatilaa. Lex Astridiksi kutsuttu laki hyväksyttiin vuonna 1988.

Myöhemmissä teoksissaan Lindgrenin punaisena lankana on väkivallanvastaisuus. Vuonna 1981 ilmestyneessä Ronja Ryövärintyttäressä rauhanomainen rinnakkaiselo ja toisten hyväksikäytön välttäminen nousevat keskeisiksi teemoiksi. Samalla Lindgren esitteli myös uuden vahvan naishahmon, jolla oli sekä tahtoa, rohkeutta että sydäntä vastustaa pahuuden voimia.

Ronja Ryövärintyttären olennainen teema on myös pelon voittaminen nuoren sankarittaren seikkaillessa yksin valtavassa metsässä. Ryövärien vastustajien johtajan pojan Birkin tapaaminen tuo kuvioihin myös ystävyyden ja rakkauden. Yhdessä päähenkilöt miettivät, miten voisivat tehdä elämässään erilaisia valintoja kuin vanhempansa.

Lindgren pursui koko elämänsä ajan elinvoimaa, uteliaisuutta, kekseliäisyyttä, rohkeutta ja välittämistä. Samat asiat tulevat usein esille myös hänen tarinoidensa päähenkilöissä.

Ruotsissa Lindgrenistä tuli jo elinaikanaan legenda, joka viihdytti, innoitti ja lohdutti monia eri sukupolvia. Hänen yli 70 kielelle käännettyjä kirjojaan on myyty noin 80 miljoonaa kappaletta eri puolilla maailmaa.

Lindgren kuoli tammikuussa 2002 94-vuotiaana. Siihen mennessä Vimmerbyn Astridista oli jo tullut koko maailman Astrid.

HANNA VILO

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.