Koijärvi synnytti
uudet kansalaisliikkeet

TS/Lehtikuva<br />Kaivurit ja kahleet. Koijärvi-liike merkitsi uudenlaisen kansalaisaktivismin läpimurtoa Suomessa. Myös vihreiden tuleva kansanedustaja Ville Komsi oli mukana.
TS/Lehtikuva
Kaivurit ja kahleet. Koijärvi-liike merkitsi uudenlaisen kansalaisaktivismin läpimurtoa Suomessa. Myös vihreiden tuleva kansanedustaja Ville Komsi oli mukana.

Nykyajan ilmiöiden lähtölaukaus löytyy 1970-luvun lopun ympäristöliikkeestä. Vuosikymmenen alun muotiliike taistolaisuus alkoi jo laantua. Suomen luonnonsuojeluliitto levitti sanomaa kulutusyhteiskunnan varjopuolista. Vuotoksen allassuunnitelmat, Kemijoen säännöstely ja kiistellyt ydinvoimalahankkeet hermostuttivat kansaa.

Ympäristöaktivismi räjähti liikkeelle keväällä 1979, kun huolestunut luontoväki esti Forssan Koijärven kuivaamisen. Se kokosi monet pienissä piireissä toimineet ihmiset yhdeksi kansanliikkeeksi. Samoihin aikoihin tapahtunut Harrisburgin onnettomuus toi ydinvoimaa vastustaneet mielenosoittajat kaduille.

Suomeen syntyi niin sanottuja vaihtoehtoliikkeitä kuin tatteja sateella. Feministinen naisliike ja kehitysmaaliike saivat uutta pontta. Nyt kavahdettiin menneen ajan autoritaarisuutta ja korostettiin aktivistien yksilöllisyyttä.

- Taistolaisuus on viimeinen yhteiskunnallista kumousta ja suurta muutosta ajanut liike. Sen jälkeen liikkeet ovat nojautuneet lähiympäristöön ja henkilökohtaiseen vallankumoukseen, globalisaatioliikkeen osalta myös suuriin järjestelmäreformeihin, toimittaja Mikko Metsämäki määrittelee.

Metsämäki ja eduskunta-avustaja Petteri Nisula ovat tänä vuonna julkaisseet perusteoksen Aktivistit - suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina , joka piirtää pitkän kaaren 1900-luvun alun heimoaatteesta ja oikeistoradikalismista aina 2000-luvun alun globalisaatiokritiikkiin saakka.

Mukaan mahtuu niin varhaisen työväen- ja naisliikkeen sankareita kuin lapuanliikkeen väkeä tai sodanvastustajia. Itsenäisen Suomen merkittävimmäksi opiskelijaliikkeeksi nimetään Akateeminen Karjala-Seura AKS. Toinen on 1970-luvun taistolaisuus.

Mutta miten ihmeessä sana aktivismi voidaan määritellä?

- Kyseessä on poliittisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita ajava kansalaistoiminta, joita harjoittavat ei-valtiolliset toimijat. Olemme lähteneet siitä, että kun jokin liike järjestäytyy puolueeksi, se lakkaa olemasta kansalaisaktivistinen liike, Metsämäki vastaa.

Eläinten oikeudet hallitsivat 1990-lukua

Kulutusta arvostellut vaihtoehtokulttuuri loi Suomeen 1980-luvulla muun muassa Emmaus-liikkeen ja kehitysmaakaupat. Turussa alkoi melkein ikuisuusprojekti - Estelle-laivan kunnostus reilun kaupan palvelukseen.

Seuraava suuri aktivismiaalto oli 1990-luvun puolivälissä Suomeen rantautunut eläinoikeusliike. Oikeutta eläimille -järjestö arvosteli turkistarhausta, koe-eläintoimintaa ja lihateollisuutta. Vielä radikaalimmat tekivät Eläinten vapautusrintaman EVR:n nimissä iskuja turkistarhoihin. Suuri kansa oppi käsitteet kettutyttö ja ekoterrorismi .

1990-luvun ja 2000-luvun vaihteessa kärkeen nousi globalisaatiokritiikki. Sen kasvualustana oli osittain kehitysmaaliike, osittain vasemmistohenkinen antikapitalismi. Ja ilman muuta kyseessä oli kansainvälinen ilmiö. Vaikutteet kulkivat maapallon laidalta toiselle internetajan nopeudella.

Maailman kauppajärjestön WTO:n, rikkaiden G8-maiden ja EU-maiden huippukokoukset menivät hulinaksi. Maailmanpankin kokoukseen Prahaan matkusti syksyllä 2000 enemmän suomalaisia mielenosoittajia kuin aikanaan Koijärvelle. Syksyllä 2001 liike kuitenkin hiljeni.

Uuden työn liike tekee nousua

Mitä tulee sitten seuraavaksi? Onko vappuna otsikot vallanneista prekaareista uudeksi johtotähdeksi?

- Prekariaattitoiminta voisi olla uuden aktivismiaallon keskiössä. Tutkija Arto Lindholm on puhunut uuden työn liikkeestä, Metsämäki vastaa.

Toimittaja näkee sellaisen vaaran, että tapahtumat Helsingin makasiineilla leimaavat kaikkea radikaalia kansalaistoimintaa.

- Niin on käynyt melkein aina, kun on tehty jotakin radikaalisti uutta ja väkivaltaista. Sellainen voi lyhytaikaisesti johtaa laajempaan leimaantumiseen.

Mutta onko aktivistien oma toimintakulttuuri muuttunut rajummaksi? Suomen väkivaltaperinne ulottuu lähinnä sotia edeltävään aikaan. 1900-luvun alun oikeistoaktivistit, vuoden 1918 osapuolet, 1920-luvun lakonmurtajat sekä 1920- ja 1930-lukujen taiteen lapuanliike syyllistyivät monenlaisiin veritekoihin. Vielä 1949 Kemissä Skp:n mielenosoitus vaati kaksi uhria.

1950-luvulta lähtien yhteiskuntaa on muutettu melkein gandhilaisen rauhanomaisesti. Jos laki meni rikki, sitä rikottiin omilla kasvoilla ja nimellä. Vasta 1990-luvun EVR-iskut ja globalisaatioliikkeen ääriryhmät mursivat perinteen.

- Tuskin millään väkivallalla on aktivistien keskuudessa laajempaa kannatusta. Mutta toki voi olla klikkejä, joiden intressissä on konfliktin luominen viranomaisten ja aktivistien välille, Metsämäki puntaroi.

JARI HEINO

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.