Extralaine: Tulta iski ilman Ukko

Taiteilija Jukka Salminen ymmärtää kuvan päälle, hän suoritti 90-luvulla Lahden taideinstituutissa kansainvälisen taiteilijatutkinnon pääaineenaan grafiikka ja on tehnyt yhdeksän Kalevalan kuvitusta, omaehtoisella tyylillään ja muista Kalevalan kuvituksista poiketen. Päätin kysyä häneltä, ovatko hänen uudenlaiset kuvituksensa herättäneet kiukkua niissä ihmisissä, jotka ovat tottuneet perinteiseen kuvakieleen.

Jukka, miten on, ovatko kuviesi katsojat pahoittaneet mielensä?

- Korkeintaan joku Paattisten mummo on ihmetellyt, kun ei ole ymmärtänyt.

Miten päädyit Kalevalan kuviin?

- Samanaiheisista veistoksista, joita tein ensin. Mutta koulussa sai kokeilla, ja käytin grafiikkaan varmasti Tuomiokirkon katon verran kuparilevyjä. Kalevala oli minusta hyvä aihe, ja koulussa minut tunnettiin Väinämöisenä paremmin kuin Jukka Salmisena. Mutta kuvanhan pitääkin olla sellainen, ettei taiteilijasta tarvitse tietää mitään. Hän tunnistuu sitten aikanaan kuvakielensä kautta. Ensimmäisen Kalevala -kuvitukseni tein kansalliseepoksemme 150-vuotisjuhlaan 1998, ja nyt on 100.000 ihmistä oppinut kuvituskieleni ja voin tehdä sitä vaikeammaksi.

Onko näissä Tanskan pilakuvissa kysymys kieliongelmasta? Eikö muslimikulttuuri vain osaa lukea niitä?

- Pilakuva on niin sormella osoittava ja kansainvälinen. Se näyttää aina mitalin toisen puolen. Hyvä pilakuva on hyvinkin realistinen, se on näkemys pilakuvan kautta ihmisten tunteista. Ja niistähän nytkin on kysymys.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.