Neljän presidentin matkakumppani

TS/Martti Brandt<br />Presidentti Urho Kekkonen ja STT:n reportteri Pirkko-Liisa Summa matkalla Moskovaan vuonna 1977. Summa seurasi Kekkosta kolme kertaa Neuvostoliittoon.
TS/Martti Brandt
Presidentti Urho Kekkonen ja STT:n reportteri Pirkko-Liisa Summa matkalla Moskovaan vuonna 1977. Summa seurasi Kekkosta kolme kertaa Neuvostoliittoon.

Herättääkö kunnioitusta? Ainakin 45 valtiovierailua tai muuta ulkomaanmatkaa Suomen tasavallan presidenttien vanavedessä, 150-200 raportoitua valtiovierailua Suomessa. Pirkko-Liisa Summa on todennäköisesti seurannut päämiesten seurustelua ulkomaisten kollegojensa kanssa useammin kuin kukaan muu suomalainen toimittaja. Kokemuksista on syntynyt puolitoista viikkoa sitten julkaistu kirja Reportterina presidenttien matkassa .

Lupsakan kerronnan seassa Summa analysoi valtiovierailujen luonteen muuttumista. Etenkin kylmän sodan vuosikymmeninä vierailut olivat poikkeuksellisen merkityksellisiä. Länteen lentänyt presidentti osoitti vierailuillaan, että yya-Suomi oli todellisuudessa läntinen demokratia. Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa laadittiin vierailujen päätteeksi yhteisiä kommunikeoita, joista tuli Suomen idänsuhteiden ilmapuntareita. Erityisen hankalaa aikaa elettiin vuosina 1969-1989, jolloin Neuvostoliitto suostui tunnustamaan vain Suomen pyrkimyksen puolueettomuuteen.

Vierailut olivat ennen myös pitkiä. Urho Kekkonen saattoi viihtyä itärajan takana toista viikkoa ja käydä Moskovan lisäksi esimerkiksi Kirgisiassa ja Azerbaidzanissa. Mukana matkasi talous- ja kulttuurielämän edustajia. Viina virtasi välillä rajustikin.

EU-Suomen presidentti saattaa nykyisin tyytyä vain päivän mittaisiin vierailuihin. Seremonioita on karsittu. Vain muutama toimittaja kirii päättäjien kintereillä. Lihavat sopulivuodet ovat jääneet kauas taakse.

Ovatko valtiovierailut siis menettäneet merkitystään?

- Eivät kai perusluonteeltaan, koska niitä tehdään edelleen. Nykypäivänä ei ole vain aikaa vierailla jumalattoman pitkiä aikoja. Lehdissäkin selostettiin ennen kaikki neulasta naskaliin. Nyt riittää tilaa vain poliittisille osuuksille, Summa pohdiskelee.

Kehityksen huono puoli on se, että poliitikot eivät enää luo sellaisia henkilökohtaisia yhteyksiä kuin Kekkonen kalastus- ja villisikareissuillaan.

Summa näki ja kuuli matkoillaan kaikenlaista. Ihan jokaisesta asiasta ei voinut kirjoittaa. Erityisen paljon häntä on jäänyt kismittämään Kekkosen matka Islantiin elokuussa 1977. Iäkäs päämies pulahti kalastusreissullaan Laxa-jokeen, josta adjutantti, everstiluutnantti Lasse Wächter noukki hänet kuiville.

STT:n reportteri ennätti muiden suomalaistoimittajien kanssa paikalle, kun presidentin kalastussaappaista kaadettiin vettä. Juttuja tai kuvia ei saanut kuitenkaan julkaista. Ulkoministeriön edustaja varoitti vielä, että uutisointi johtaisi vaikeuksiin presidentinlinnan kanssa.

Islantilaiset lehdet julkaisivat pulahduksesta etusivun kuvia, mutta Suomessa kuvat pääsivät julkisuuteen vasta Kekkosen kuoleman jälkeen.

- Tuskin mitään kummallisempaa olisi tapahtunut, jos asiasta olisi tehnyt jutun. Olimme kaikki liian kilttejä, Summa puntaroi 27 vuotta myöhemmin.

- Todennäköisesti tällaista sensurointia ei olisi voinut tapahtua enää seuraavien presidenttien aikana. Voi olla, että läksy opittiin sillä kertaa.

Summa itse teki syksyllä 1990 rohkeasti uutisen, kun Mauno Koivisto kertoi hänelle lentokoneessa kotimatkalla Portugalista suuttuneensa EY-jäsenyyttä hakeneille ruotsalaisille. Länsinaapuri ilmoitti hausta julkisesti ilman, että asiaa oli etukäteen kerrottu Suomelle.

Ulkoministeriön lehdistötoimiston päällikkö Ralf Friberg väitti lennon aikana Summalle, että lausunto on julkaisukiellossa, vaikka Koivisto ei ollut maininnut asiasta toimittajalle. Kun Summa ei pyynnöstään huolimatta saanut kiellolle vahvistusta suoraan presidentiltä, hän laati kohu-uutisen. STT:n toimittaja sai seuraavana aamuna kuulla presidentin kansliasta kunniansa, mutta Koivisto itse tiettävästi huvittui episodista.

- Jutun tein, ja sen takana pysyn, Summa vakuuttaa.

Reportteri pääsi ensimmäiselle matkalleen kesäkuussa 1971, kun Kekkonen vieraili Turkissa. Kekkonen lahjoitti presidentti Cevdet Sunaylle metsästyskiväärin ja suurikokoisen keramiikkamaljan, tutustui 2000 vuotta käyttämättä olleeseen ilotaloon ja kiskoi Mustastamerestä roppakaupalla makrilleja.

Reissu Turkkiin aloitti uran, josta Summan muistiin ja nyt siis kirjaan on tarttunut kunnioitettava määrä hauskoja ja kummallisia sattumuksia. Tiesittekö, että ulkoministeri Ahti Karjalainen eksyi lokakuussa 1972 Hollannin kuninkaanlinnan sokkeloihin ja myöhästyi Amsterdamin pormestarin vastaanotolta? Tai että parranajossa syntynyt naarmu synnytti samalla matkalla kansainvälisen huhun Kekkosta vaivaavasta veritaudista?

Kesäkuussa 1976 toimittajia ei huolittu Kekkosen kalastusmatkalle Kamtshatkaan. Summa arvelee, ettei presidentille läheinen diplomaatinrouva Anita Hallama halunnut ylimääräisiä silmäpareja mukaan.

Kun Walesin prinsessa Diana kastoi Helsingissä rakennetun loistoristeilijän Englannin Southamptonissa marraskuussa 1984, jäivät paikalle saapuneet Koivistot mopen osalle. Prinsessaa varten piti esimerkiksi levittää puolet leveämpi matto kuin Koivistoille.

Presidentti Martti Ahtisaari vieraili Lontoossa lokakuussa 1995. Lontoon Cityn kaupunginvaltuusto noudatti perinnettä ja äänesti, tarjotaanko vieraalle ateria. Raamikas presidentti vieraili samassa kaupungissa toisen kerran syksyllä 1997. Hän oli lehdistötilaisuudessa nyreissään siitä, että kukaan ei huomannut hänen laihtuneen toistakymmentä kiloa.

Herraskainen ruokailu on muutenkin Summalle ehtymätön jutunjuuri. Koivistoille tarjottiin Sveitsissä helmikananrintaa ja sateenkaarihyydykettä. Tarja Halonen nautti Tanskassa kirkasta fasaanilientä ja huhtasienipiirasta. Kekkonen herkutteli Kirgisiassa kesmellä, sysamyrsorpolla ja mantylla ja siemaisi palan painikkeeksi kumissia . Koivistolta jäivät Kazakstanissa lampaan silmät syömättä.

Mutta mikä on ollut Summalle itselleen kaikkein ikimuistoisin matkakokemus?

- Jos ajattelee maantieteellisesti ja maisemallisesti, niin kyllä se on ollut Ahtisaaren matka Etelä-Amerikkaan. Sain nähdä Iguacun putoukset rannalta ja helikopterista, reportteri muistelee.

Summa on seurannut urallaan neljän presidentin matkustelua. Kaikkein korkeimmalle hän nostaa Urho Kekkosen valtiomiessaavutukset.

- Kekkonen on mun presidentti. Kuinka moni tuli ajatelleeksi tai edes tiesi, millaiset todella olivat Suomen ja Neuvostoliiton suhteet 1970-luvulla. Hän luotsasi Suomea monien vaikeiden tilanteiden läpi. Olen itkenyt hänen hautajaisissaan. Silloin meni merkittävä henkilö maan poveen.

Kekkonen oli Summalle myös poikamainen, hurtti huumorimies. Kirjan alkusivuilla on kuvaus siitä, miten 70-vuotispäiväänsä viettänyt valtiomies huristeli punaisella sähköautolla presidentinlinnan huoneesta toiseen.

Koivistoa Summa luonnehtii ennen muuta "fundeeraajaksi".

- Toimittajan työn kannalta se oli tuskallista. Hänen lauseensa ovat todella pitkiä. Mahtoiko hän halutakin esittää asiansa niin monimutkaisesti, että mikä tahansa tulkinta näinpäin tai niinpäin olisi ollut oikea.

Ahtisaari on taas leppoisa mutta hiukan hankala haastateltava.

- Jos kysyit jotain, hän esitti vastakysymyksen.

Halosta Summa pitää "hyvin empaattisena ihmisenä".

Paavo Väyrynen ei pääse Summan kirjassa kovin helpolla. Välillä ulkoministeri hukkaa junalippunsa Neuvostoliitossa, välillä hän yrittää vikitellä Espanjassa Seura-lehden toimittajaa Teija Sopasta . Kirgisiassa presidentti Kekkonen kiskoo Issyk-Kulin syvyyksistä forelleja, osmaneja ja yhden marinkan, mutta ulkoministeri Väyrysen saaliina on kymmensenttinen sintti.

Summa kiistää silti kuvanneensa Väyrystä vinossa valossa.

- Ei siinä ole mitään vikaa tai outoa, että mies katsoo kaunista naista. Kalansaalis oli taas todella hyvä. Suomen poliittiset tahot pitivät kalastusta merkittävänä alkuna ulkoministerin uralle. Jos hän olisi vetänyt jonkin 15-kiloisen, ei siitä olisi hyvä herennyt.

Entä onko reportterin mieleen jäänyt vaikuttajaa, jonka käytöstä olisi saanut tosissaan hävetä?

- On, mutta nimeä en kerro. Kyseessä ei ollut poliitikko vaan talousvaltuuskunnan jäsen. Enkä kerro vuotta enkä matkaa, Summa napauttaa.

JARI HEINO

TS/Matti Kaltokari<br />Presidentti Mauno Koivisto kipusi hevosen selkään Kazakstanissa syksyllä 1992. Toinen kazakstanilainen ori tuotiin Suomeen seuraavana vuonna. Ori Zaslon kuoli Ypäjällä vuonna 2001.
TS/Matti Kaltokari
Presidentti Mauno Koivisto kipusi hevosen selkään Kazakstanissa syksyllä 1992. Toinen kazakstanilainen ori tuotiin Suomeen seuraavana vuonna. Ori Zaslon kuoli Ypäjällä vuonna 2001.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.