Kemiaa, kaljaa ja
kahden taalerin huvituksia

TS/Timo Jerkku<br />Johtaja Timo Pietilä iloitsee lastenkodin keskeisestä sijainnista Luostarinkatu 5:ssä. Professori Gadolinin ostaessa tontin vuonna 1794 alue oli kaupunkilaisten peltoa.
TS/Timo Jerkku
Johtaja Timo Pietilä iloitsee lastenkodin keskeisestä sijainnista Luostarinkatu 5:ssä. Professori Gadolinin ostaessa tontin vuonna 1794 alue oli kaupunkilaisten peltoa.

Punertava rapattu talo on kuin tipahtanut muiden viivasuoraan asetettujen talojen väliin. Viereinen kerrostalo ja puutalot noudattavat tiukasti ruutukaavaa, mutta Luostarikatu 5 on uhmakkaasti vinossa keskellä tonttia.

Kaavakapinallinen, ns. Gadolinin laboratoriorakennus, on oikeutettu vinoon sijoitteluunsa. Talo on nimittäin alueen ainut rakennus, joka on säilynyt kuuluisan Surutoin-huvipuiston ajalta. Uudemmat talot ovat vähitellen kohonneet vanhuksen ympärille.

Surutoin oli Suomen ensimmäinen huvipuisto. Se sijaitsi alueella, joka nykyään rajoittuu Kaskenkadun, Sirkkalankadun ja Vartiovuorenkadun välille. Gadolinin talo oli alueen pohjoisreunassa.

Talon Vartiovuorenmäen puolella kulki aikanaan katu, jota ei enää ole. Likellä sijainnut Gadolinin puinen asuinrakennus, joka ilmeisesti toimi myöhemmin huvipuiston ravintolana, purettiin suuren kohun saattelemana vuonna 1970. Kaskenkadun ja Luostarinkadun kulmassa sijainneet puutalot oli hävitetty jo aiemmin.

Surutoin-huvipuistossa huviteltiin jo ennen Turun paloa, mutta laboratoriorakennuksen historia ulottuu vielä kauemmas. Gadolinin talon ja puutarhan tarina alkaa vuodesta 1794, jolloin maailmankuulu kemisti ja tiedemies Johan Gadolin osti tontin postitarkastaja Erik Johan Alléenin perikunnalta. Alueella sijaitsi tuolloin kaupunkilaisten peltoja.

  Henrik Gabriel Porthan kirjoitti vuonna 1796 professori Gadolinin "muokanneen pelloista suurella rahalla puutarhan, johon oli rakennettu erilaisia muurauksia ja istutettu runsaasti puita". Vuosisadan vaihduttua kaupunkilaiset tiesivät puutarhassa kasvavan jo 300 omenapuuta ja 200 kirsikkapuuta. Puutarhan tuotteita myytiin palstalla. Gadolin omisti myös tupakkatehtaan ja viinanpolttolaitoksen.

Vuonna 1798 professori rakennutti tontin pohjoislaitaan laboratoriorakennuksen, jossa hän halusi tuottaa "mineraalivettä ja maaleja sekä muuta teknilliseen kemiaan liittyvää".

Gadolinin laboratoriotoiminta ei kuitenkaan ilmeisesti menestynyt toivotulla tavalla ja Akatemia, jolle Gadolin laboratoriotaan tarjosi, ei ollut halukas sitä ostamaan. Akatemia oli käyttänyt Gadolinin laboratoriota tutkimus- ja opetustiloina.

Gadolinin pelastajaksi tuli apteekkari Henrik Johan Kjöllerfeldt , joka sai apteekkioikeudet vuonna 1815. Apteekkareilla oli tuohon aikaan omat lääkekasvipuutarhansa ja siksi Kjöllerfeldt halusi ostaa Gadolinin puutarhan rakennuksineen.

Kjöllerfeldt perusti laboratoriorakennukseen olutpanimon, mutta turkulaisolut ei koskaan saavuttanut suurta suosiota. Suomalaisuusmies Adolf Ivar Arwidsson sai oluesta jopa aiheen ilkikuriselle satiirille.

Kjöllerfeltin aikana puutarhatontti päätyi kuitenkin käyttöön, josta se parhaiten muistetaan. Köllerfeldt luovutti puutarhan huvipuistoalueeksi. Kumppaniksi löytyi sotakamreeri Pehr Magnus Lewinson . Nimi Surutoin on mukaelma eurooppalaisten ruhtinaitten kesälinnoista. Alkuperäinen ranskankielinen termi on 'sans souci', ilman huolia. Herrojen huvipuistosuunnitelma oli kansainvälisestikin aikaansa edellä, sillä esimerkiksi Kööpenhaminan kuuluisa tivoli avattiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

Surutoin-huvipuisto oli kuuluisa myös kaupungin ulkopuolella. Kävijät maksoivat kaksi riikintaaleria koko kesän pääsymaksuna. Tosin jokaisesta huvituksesta maksettiin erikseen. Alueella oli muun muassa keinuja, pelejä, musiikkia, karuselleja ja ravintola.

Lewinson teki konkurssin vuonna 1822. Puutarhassa raivosi tulipalo ja herrat joutuivat luopumaan huvipuistostaan. Uudeksi omistajaksi tuli panimomestari Pehr D. Lundberg , joka jatkoi Surutoin-puiston ylläpitämistä. Vaikka Lundberg sai huvipuiston kukoistamaan ja väkeä kävi enemmän kuin koskaan aikaisemmin, joutui Lundbergkin vararikkoon vuonna 1825. Tontti rakennuksineen huutokaupattiin ja yllättäen ostajaksi löytyi ensimmäinen omistaja ja rakennuttaja Johan Gadolin.

Turun palon jälkeen vuonna 1827 tontti jaettiin uuden asemakaavan mukaisesti pienempiin ruutuihin. Kadut ja korttelit halkoivat ronskisti suuren puutarhan. Tontilla sijainneet rakennukset jäivät paikalleen, mutta eri tonteille kukin. Tässä yhteydessä hävisi myös Gadolinin laboratorion takana kulkenut katu.

Gadolinin puutarhasta on jäänyt muistoksi vain kivinen laboratorio, jonka kaupunki 1820-luvulla lunasti uuden asemakaavan myötä. Talossa toimi ensin kodittomien muonituskeskus. Sitä harkittiin myös köyhäintaloksi, mutta siihen käyttöön se oli liian pieni. Seistyään tyhjillään muutaman vuoden talosta tuli vuonna 1833 kaupungin kuumesairaala. Siinä toimi myös synnytyslaitos.

Rakennusta on korjattu moneen eri otteeseen. Suurin ulospäin näkyvä muutos on tehty vuosina 1949-50, jolloin ullakko otettiin asuinkäyttöön ja katon lapetta korotettiin. Samalla julkisivuun lisättiin ikkunoita. Myös kadulle näkyvä kuisti on uudistettu. Pihassa on jäljellä vain yksi piharakennus, joka on rakennettu 1920-luvulla. Sen ja avonaisen makuukatoksen on suunnitellut Harald Smedberg.

Nykyäänkin talon ovi käy ahkerasti, sillä rakennuksessa on Turun kaupungin lastenkoti. Talossa asuu 14 huostaanotettua lasta. Johtaja Timo Pietilä kertoo, että samoissa tiloissa vielä 1960-luvulla asui yli neljäkymmentä lasta. Talossa olivat tuolloin myös lastenkodin johtajan ja työntekijöiden asunnot.

Gadolinin historiasta ei ole enää nähtävissä mitään. Koko olemassaolonsa ajan rakennus on ollut asuinkäytössä vain lyhyitä aikoja ja eri käyttötarkoitukset ovat runnelleet sisätilat. Kodikkuutta lastenkotiin tuovatkin nyt lastenkotien historiaan liittyvät tavarat: Turkuun lastenkodin perustaneen kivenhakkaajan ja hänen vaimonsa kuva oleskelutilan seinällä ja kattolamppu roikkumassa katosta.

Talo on jäänyt puristuksiin korttelin keskelle, mutta lastenkodissa muistellaan yhä mielellään rakennuksen historiaa. Ties vaikka Kaskenkadun pauhussa kasvava luumu-kirsikka -risteymä olisikin jokin Gadolinin puutarhan kukoistusajan perillinen.

ANNAMARI NURMINEN

Lähteet: Muuttuva kaupunki. Turku eilen ja tänään III. Harri Kalpa ja Pentti Koivikko. 1989, Turun Sanomat. Promenader III. Svante Dahlström. 1963, Åbo tidnings tryckeri. Artikkeliin on lisäksi haastateltu Maakuntamuseon tutkija Kaarin Kurria.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.