Kulttuuri

Kun meri ei jäädykään ja koti sulaa alta – dokumentti näyttää, kuinka ilmasto on muuttunut kymmenessä vuodessa ja vaikuttanut alkuperäiskansojen elämään

Ohjelmassa havainnollistaa, miten pohjoisten alkuperäiskansojen elämä muuttuu ilmastonmuutoksen myötä.
Ohjelmassa havainnollistaa, miten pohjoisten alkuperäiskansojen elämä muuttuu ilmastonmuutoksen myötä.

Avoin meri – jäinen maa

★★★ Aivan hullu talvi, ihmiset ihmettelevät Alaskassa Tšuktšinmeren rannalla. Meri velloo vapaana, vaikka on talvi. Yleensä meri on jäässä syksystä pitkälle kevääseen.

Ruotsin yleisradioyhtiön saamenkielinen toimitus palaa paikoille, joissa se on käynyt kymmenen vuotta sitten. Ohjelmassa nähdään, kuinka ilmasto on tänä aikana muuttunut ja miten se on vaikuttanut luonnon keskellä asuviin alkuperäiskansoihin.

Alaskalaiset Patrick ja Holly asuvat kahden pienen lapsensa kanssa saarella Sarichefin saarella. Tänne ilmastonmuutos iskee erityisen rankasti.

Ikirouta sulaa ja meri velloo vapaana. Eroosion vuoksi koko pikku kaupunki on vaarassa. Arvioiden mukaan siellä voi asua enää maksimissaan 15 vuotta. Sitten saari katoaa ja maa sulaa pois alta.

Yhteisö suunnittelee siirtoa toiseen paikkaan. Mutta kuka maksaa tiet, rakennukset? Paikalliset ovat katkeria, sillä he kokevat liittovaltion täysin unohtaneen heidän.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tulevaisuus ahdistaa

Tutumpaa asiaa on Ruotsin Lapista, jossa Airan perhe joutuu ponnistelemaan löytääkseen poroilleen laitumia. Kun lumi jatkuvasti sulaa ja jäätyy, maasta tulee jäistä, eivätkö porot saa sieltä jäkälää.

Kasvoilta kuvastuvat huoli ja ahdistus. Tulevaisuus näyttäytyy tuskaiselta. Ihmisten hartain toive on, että he saisivat jatkaa elämistä tällä tavoin, kun ovat oppineet vanhemmilta ja isovanhemmilta.

Yle Teema & Fem klo 18.30

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.