Hiirenloukku pitää otteessaan

Ralstonien kartanoon saapuu outoja vieraita. Takana Marcus Lindén ja Piia Leppämäki, edessä Jonita Arema.
Ralstonien kartanoon saapuu outoja vieraita. Takana Marcus Lindén ja Piia Leppämäki, edessä Jonita Arema.

Kaarina-teatteri: Hiirenloukku. Käsikirjoitus Agatha Christie, suomennos Seppo Loponen ja Hannu Pajunen, ohjaus Pauliina Salonius, lavastus Salla Vahtera, puvut Pirita Lindén, valot Taina Möysä, äänet Jouni Oksala. Ensi-ilta 2.10.

Ei ole ihme, että Agatha Christien Hiirenloukku on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä. Käsikirjoitus sisältää kaikkea, mitä näytelmältä voi toivoa: jännitystä, draamaa, komediaa ja yllätyksiä sekä haastetta työryhmälleen.

Kaarina-teatteri on tarttunut näytelmään kunnianhimoisesti ja onnistunut luomaan otteessaan pitävän kokonaisuuden. Christien murhamysteeri on nerokas ja viihdyttävä, eikä ohjaaja Pauliina Salonius ole sortunut turhaan kikkailuun. Pidän erityisesti siitä, että toteutus on perinteinen ja suora.

Tarina alkaa, kun herrasväki Ralston saa talvimyrskyn keskellä täysihoitolansa täyteen eriskummallisia ihmisiä. Jokaisella tuntuu olevan matkalaukullinen salaisuuksia mukanaan. Sitten tapahtuu murha, jota selvitellään pala palalta näytelmän edetessä.

Koska Hiirenloukku on murhamysteeri, teatteri toivoo, ettei yleisö paljastaisi sen loppuratkaisua. Silloin jännitys ja mielekkyys säilyy myös tuleville katsojille. Kunnioitan toivetta, enkä pureudu juoneen alkuasetelmaa enempää. Uskallan silti todeta, että näytelmän viehätys piilee etenkin siinä, miten ovelasti roolihahmot huijaavat toisiaan ja johtavat samalla myös katsojan ajatuksia.

Brittiläisen näytelmän tapaan Hiirenloukussa pelataan tarkoilla iskuilla, kun ihmiset tulevat ja menevät, ja osuvat sopivasti paikalle kuulemaan salaisen keskustelun tai suuren paljastuksen. Vaikka tapahtumarallin tempo on Kaarinassa välillä toivottua verkkaisempi, kohtaukset pysyvät hyvin kasassa.

Kaikki tapahtuu yhdessä tilassa eli kartanon salongissa, jota laajennetaan ovilla ja ikkunoilla. Runsas lavastus on olennainen osa tarinaa. Lava muuttuu kartanoksi ja näyttelijät hyppäävät aikamatkalle. Lavastuksen ja tekstin rinnalla näytelmän parasta antia ovatkin huikeat roolisuoritukset, jotka ovat keskenään tasapainossa ja hyvässä vuorovaikutuksessa.

Hiirenloukku sopii mainiosti pimeneviin syysiltoihin ja Kaarina-teatterin idylliseen mijööseen. Itse muistin loppuratkaisun jo ennakkoon, mutta huomasin silti jännittäväni muiden mukana. Sitä voinee pitää onnistumisen mittana.

FRIDA MARIA PESSI