Sisko tahtoisin jäädä on Hirvensalon nuorisoteatterin ensimmäinen produktio

Turkulaistettuja
nuoruuden kasvukipuja

“Tää on maailman paras biisi”, huutaa Siiri (Henni Rinne, oik.) kun radiosta soi Virve Rostin Sata salamaa. Emilia (Enna Piitulainen) ei ole ensin samaa mieltä.
“Tää on maailman paras biisi”, huutaa Siiri (Henni Rinne, oik.) kun radiosta soi Virve Rostin Sata salamaa. Emilia (Enna Piitulainen) ei ole ensin samaa mieltä.

Hirvensalon nuorisoteatteri: Sisko tahtoisin jäädä, käsikirjoitus Laura Suhonen ja Marja Pyykkö, dramatisointi ja ohjaus Minna-Stiina Saaristo-Vellinki, lavastus, puvustus ja tarpeisto Pirita Lindén, valot Miro Vaanela, äänet Jarno Saaristo, ensi-ilta 29.3. Nuorisotalo Moose’sissa.

Emilia on tunnollinen vastuunkantaja, joka pyrkii aina miellyttämään muita. Hän loistaa koulunsa juoksujoukkueen ankkurina ja saa kokeista kiitettäviä numeroita. Emilia asuu huolehtivan isänsä ja tämän uuden puolison kanssa. Kotona hän on niin sanottu helppo nuori, jonka vastuulle on uskottu muun muassa pikkusiskon jokailtainen nukuttaminen.

Eräänä päivänä Emilian luokalle tulee uusi oppilas. Siiri on monin tavoin Emilian vastakohta. Hän tekee ja sanoo mitä haluaa seurauksista piittaamatta. Siiri on myös taitava manipuloimaan ja imemään energiaa läheisiltään. Tyttöjen välille muodostuu nopeasti intensiivinen ystävyys- ja riippuvuussuhde, joka mullistaa Emilian elämän.

Vuosi sitten perustetun Hirvensalon nuorisoteatterin ensimmäiseksi produktioksi on nuorten omasta aloitteesta valittu tyttöjen kasvukipuja kuvaava Sisko tahtoisin jäädä. Draama perustuu Laura Suhosen käsikirjoittamaan ja Marja Pyykön käsikirjoittamaan saman nimiseen elokuvaan, jonka ensi-ilta oli 2010. Tarinan keskeinen teema käsittelee oman roolin ja omien rajojen määrittelyä suhteessa ympäröivään todellisuuteen.

Oltuani joskus itsekin nuori ja nykyään murrosikäisten lasten äiti minun on pakko todeta, että kaikki nuoret eivät kipuile esityksen kuvaamilla tavalla. Paikoitellen koin kiroilevan kielen ja tyyliltään realistiset aggression kuvaukset – kännäyksestä puhumattakaan – kiusallisen kliseisinä.

Alkuperäiselokuvassa liikutaan laveasti Helsingissä ja ruotsinlaivalla. Minna-Stiina Saaristo-Vellingin dramatisoimassa ja ohjaamassa teatteriversiossa tapahtumat on suljettu pääasiassa sisätiloihin, Emilian kotiin ja kouluun. Lisäksi tapahtumat on paikallistettu Turkuun. Ratkaisut tuovat tarinan hienosti lähemmäs nuoria teatterintekijöitä kuin myös paikallista yleisöä.

Uudella teatteriryhmällä ei ole ollut käytössään mitään varsinaisia omia tiloja. Tässä suhteessa on tietysti hyvä, että esityksen käyttöön on saatu NMKY:n omistaman Nuorisotalo Moose’sin tilat. Tilaa on yritetty mustilla verhoilla rajata laatikkoteatterimaiseksi, ja paikalle on jopa rakennettu nouseva katsomo. Samaan hengenvetoon on kuitenkin pakko todeta, että esityspaikka on ahdas ja tilapäisen tuntuinen.

Suurin ongelma on se, että näyttämötila jää liian niukaksi, mistä kärsivät eniten kouluun ja bileisiin sijoittuvat joukkokohtaukset. Tilaan on hankalaa mahduttaa uskottavasti kaikkia tarinan tapahtumapaikkoja ja usein toistuvat lavaste-elementtien siirtelyt puurouttavat kokonaisuuden rytmiä. Kotikutoista lavastusta vaivaa sama tilapäisyydentuntu kuin koko tilaa ja sen käyttöä.

Hirvensalolaisilla nuorilla on erityinen onni heidän saatuaan ohjaajakseen Saaristo-Vellingin, joka on monesti osoittanut poikkeuksellisen pätevyytensä ja kokemuksensa harrastajien ohjaajana. Sisko tahtoisin jäädä ei ole parhaimpia Saaristo-Vellingiltä näkemiäni ohjaustöitä, mutta tälläkin kertaa nuorten tunteet ja ilmaisu ovat löytäneet uskottavan ja teatterillisesti hallitun muodon.

On ilo nähdä, miten tosissaan nuoret näyttelijät ovat rooleihinsa paneutuneet. Pienimpiäkin sivurooleja myöden koko näyttelijäseurue muodostaa tyylillisesti yhtenäisen ja energisen kokonaisuuden. Enna Piitulainen Emiliana ja Henni Rinne Siirinä ovat hienosti löytäneet roolihahmojensa moniulotteisen tunteiden kirjon.

Myös Matilda Perkola Emilian pikkusiskona Elsana hellyttää ja vakuuttaa. Kokenut aikuinen harrastajanäyttelijä Marcus Lindén tekee erinomaista työtä Emilian isänä.

ANNINA KARHU

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.