Intensiivinen
avioliittodraama

Benjamin Laustiola: Efter festen. Teater Josefina, ohjaus Johan Simberg, puvut ja lavastus työryhmä. Kantaesitys Åbo svenska teaterin studiossa 6.11.

Kirjailija, kolumnisti ja näyttelijä Benjamin Laustiola on kirjoittanut aiemmin kaksi rikosromaania. Jännityselementti on vahvasti läsnä myös esikoisnäytelmässä Efter festen, vaikkei rikoksesta olekaan kyse.

Yksinäytöksinen avioliittodraama vie katsojat taksin takapenkille kuuntelemaan vanhenevan pariskunnan keskustelua. Yhteisiä avioliittovuosia on takana jo 40, mutta näyttää siltä, että vasta nyt juuri eläkkeelle jäänyt poliitikko (Johanna Ringbom) ja häntä muutaman vuoden vanhempi piirustuksenopettaja (Pekka Laiho) kohtaavat toisensa toden teolla.

Näytelmä lähtee liikkeelle nimensä mukaisesti juhlien jälkeen. Mies ja nainen ajavat taksilla kotiin keskustelun käynnistyessä miehen viattoman oloisesta kysymyksestä, miksi naista joutuu aina odottamaan.

Pariskunta on ilmiselvästi käynyt tätä ja tämän tyyppistä sanasotaa aiemminkin aseinaan ohipuhuminen, ironia, piikittely ja puheenaiheiden vaihtaminen tilanteen tukaloituessa. Kumpikin on kyllästynyt kinasteluun ja nalkuttamiseen, mutta todelliset ongelmat kierretään silti mieluummin kaukaa.

Tällä kertaa tilanne kärjistyy kuitenkin siihen pisteeseen, ettei totuuksia voi enää välttää, ja yhtäkkiä, 40 yhteisestä vuodesta huolimatta mikään ei olekaan enää selvää.

on intensiivinen draama, jonka dialogia kuuntelee herpaantumatta. Näennäisestä tapahtumattomuudestaan huolimatta näytelmä on myös erilaisten käänteiden tihentymä, mutta mitään liioiteltua tarinassa ei ole. Kaikki on erittäin tunnistettavaa, ja siksi teos pakottaa roolihenkilöiden lisäksi myös katsojat miettimään omia käyttäytymismallejaan.

Mielenkiintoista ja tuoretta näytelmässä on juuri se, että kyseessä on vanheneva pariskunta. Efter festen esittää karulla tavalla, miten kauas toisistaan mies ja vaimo voivat joutua, kun työelämä ja ura määräävät elämisen tahdin.

Näytelmän toteuttaa kokenut ja kova kolmikko: näyttelijöinä Johanna Ringbom ja Pekka Laiho ja ohjaajana Johan Simberg. On hienoa katsoa konstailematonta tulkintaa, jossa eletty elämä on aidosti ja luontevasti läsnä.

IRMELI HAAPANEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.