Kliseiden kavalkadi

Mia Nuutila (oik.), Ushma Karnani, Markku Toikka ja Konsta Tanner käsittelevät muun muassa tamperelaisten sielunmaisemaa kovin pinnallisesti.

Rakastajat-teatteri: Suomi – hulluu touhuu! Käsikirjoitus ja ohjaus Tapio Kankaanpää ja Kai Tanner, lavastus Kankaanpää ja Ville Salén, stailaus ja puvut Milla Muurimäki, musiikki Niko Huttunen ja Joona Kukkola, äänet Kankaanpää ja Jukka Kouhia. Kantaesitys Emmateatterissa, Naantali, 28.5.

Teatterista poistuessa tuntuu harvoin siltä, että energiaa on imetty sen sijaan että sitä olisi jaettu. Rakastajat-teatterin debyytti Suomi – hulluu touhuu! Naantalin Emmateatterissa jätti tyhjän olon. Tuntui, että kaksi tuntia elämästä olisi kulunut hukkaan.

Olo oli myös hämmentynyt, sillä olen tottunut näkemään porilaiselta vapaalta ryhmältä esityksiä, joissa intohimo yhdistyy näkymyksellisyyteen ja laatuun. Nyt tämä kaikki loisti poissaolollaan.

Jos joku alkoi kyllästyä Emmateatterissa yhdeksän vuoden aikana nähtyihin Linnateatterin esityksiin, hän tuskin löytää Rakastajien ensi visiitistä ammennettavaa.

Suoraan sanottuna suomalaisuuden teema tuntui jo etukäteen oudolta valinnalta: mitä muuta se voisi olla kuin nippu kliseitä? Näytelmän nimi taas kuulosti alun pitäenkin tekohauskalta. Esitys vahvisti molemmat ennakkokäsitykset.

En tiedä, onko käsikirjoittaja-ohjaajien Tapio Kankaanpään ja Kai Tannerin mielissä siintänyt samantapainen sukellus suomalaisuuteen kuin Rakastajien taannoinen Rakkaudella, Porista oli porilaisuuteen. Valitettavasti samaan kokemuksellisuuteen, aitouteen, herkkyyteen ja riehakkuuteen ei Naantalissa ylletä.

Suomi – hulluu touhuu! on kuin yhden teeman ympärillä pyörivä, pitkitetty stand up -esitys, jossa on yleisön reaktioita myöten valmis käsikirjoitus. Kukin voi tykönään miettiä, onko sellainen mielenkiintoista.

Näytelmän ensimmäisellä puoliskolla käydään läpi suomalaisuutta maan eri osien kautta. Ei mitään uutta Lapista, Pohjanmaalta, Itä-Suomesta, Helsingistä tai Tampereelta. Vasta juro ja omistuksestaan kiinni pitävä ahvenanmaalainen kalastaja kirvoittaa naurun. Kohtaus on esityksen harvoja ilopilkkuja, sillä Markku Toikka tavoittaa hahmoon myös uskottavuutta.

Myös turkulaisissa mopoautoilevissa nuorissa ja vanhoissa on yritystä löytää tuoretta näkökulmaa.

Toisella jaksolla ollaan suomalaisten arvojen äärellä. Lottoaminen, julkisuus, käyttäytyminen ulkomailla ja parinhaku eivät kiihota mielikuvitusta. Kakkospuoliajan parasta antia onkin uudenlaisen suomalaisen perheen esittely, jossa vanhat kliseet ja moninainen nykytodellisuus asettuvat hauskasti karrikoituina päällekkäin. Tässäkin Toikka perheen isänä tekee vakuuttavinta työtä.

Suomi – hulluu touhuu! -esityksen suurin ongelma on, ettei siinä päästä oikein puusta pitkään. Näyttelijät – Toikan lisäksi Miia Nuutila, Ushma Karnani ja Konsta Tanner – pitävät kyllä vauhtia yllä, mutta pelkällä sanallisella läpällä ei päästä pintaa syvemmälle. Näyttelijät joutuvat palaamaan turhan usein alkuasetelmiin ja pohtimaan suomalaisuutta liikaa puheen tasolla sen sijaan että näyttäisivät sen.

Esityksen visuaalisuuteen on tekijöiden mukaan kiinnitetty erityistä huomiota. Lavastuksessa on kuulemma viittauksia suomalaiseen designiin, ja näyttelijöiden puvustuksesta ja stailauksesta vastaa muotisuunnittelija.

Minusta sekä lavastus että puvut olivat tylsiä.

IRMELI HAAPANEN

Mia Nuutila (oik.), Konsta Tanner, Markku Toikka ja Ushma Karnani käsittelevät muun muassa tamperelaisten sielunmaisemaa kovin pinnallisesti.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

voi aikoja
Oli kyllä todella halpa ja huono tekele! Kaikki ei vaan osaa komedian tekemistä. Viime vuosiin verrattuna taso oli ala-arvoinen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
asia
Ei olisi pitänyt vaihtaa Linnateatteria yhtään mihinkään!

Vast: asia
Hyvä että vaihtoivat. Useana kesänä petyin linnateatteriin esityksiin, enkä jaksanut katsoa loppuun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toista mieltä
Minusta taas tuore ja nuorekas kesäteatteriesitys. Hauskaa oli ja niin oli suurella osalla muutakin yleisöä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Uusi idea !!
Haa ha haa ! Eihän tämä ole kritiikki kirjoitusta nähnytkään !!! Oikeat kritiikit kirjoitetaan perustellen! Tämä on vain yhden ihmisen mielipide. Katsojien runsaat taputukset ja naurut minusta puhuu puolestaan ! Ja katsojat tulevat väliajan jälkeen takaisin nauttimaan lisää, toisin kuin edellisinä vuosina katsomossa kävi kato väliajan jälkeen! Tämän kesän esitys EI ole hilipatihippaa peruukki ja pieruhuumuria jos sitä haluaa. Minusta esitys on loistava uusi tapa tehdä kesäteatteria, nokkela ja nerokas. Esitys on nuorekas ja raikas! Teksi on uudella tasolla ja seuraa aikaansa. Emmateatteri nostaa tasoaan tällä esityksellä huimasti! Hyvä Emmateatteri! Hyvät näyttelijävalinnat!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Uusi idea !!
Puhdasta roskaa-alusta loppuun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Todella heikko esitys
Olipa harmillisen huono näytelmä! Tällä näyttelijäkaartilla olisi pitänyt pystyä parempaankin, kuin laiskasti käsikirjoitettuun ja sekalaiseen kasaan kliseitä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hulluu touhuu
..maksaa esityksestä! Harvinaisen huoho kaikkiaan! Esitykskin veti vain puoli istumoa, olisi pitänyt ymmärtää tämä selkeä merkki jo ennen alas istumista...Itse esitys ei sisältänyt mitään mieltäavartavaa, "läpätkin" samanlaisia mitä voi kuulla vieressäistuvalta junassa! Pidän teattereissa käymisestä ja voin todeta että monet harrastelijateatterit vetävät paremmin, niin shown kun käsikirjoituksen osalta. Kertaakaan ei suupieli noussut, edes muutaman nautitun alkoholin rohkaisemana.. Olisi ollut järkevämpi käydä katsomassa turun nuoren teatterin "parinhakuammuntaa", olisi säästynyt muutama roponen ja runsaasti aikaa!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sääli
Tähänkö on tultu, tämä esitys oli klise, nonstop vitsien testaamista yleisöön... Eka jaksolla niin säälin näyttelijöitä, jotka ylikierroksilla käyden yrittivät yleisöä naurattaa. Surkea käsis - revi nyt siitä. Puoliajalta osa porukastamme antoi periksi, pohdittuamme mitä kirjoitettu kielteinen arvostelu vaikuttaa. No, voihan sitä yllättyäkin, joten sinnittelimme loppuun asti. Hetkeksi nousu,Toikan ålander hersytti naurut, mutta homma latistui. En suosittele.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »