Hurja ja humoristinen susitarina

Metsän pedot (Tuula Aarikka, Timo Sibakow ja Martti Luolamaa) punovat juonia ruoan hankkimiseksi.<cr><br>Kuvaaja: Mikko Vihervaara
Metsän pedot (Tuula Aarikka, Timo Sibakow ja Martti Luolamaa) punovat juonia ruoan hankkimiseksi.<cr><br>Kuvaaja: Mikko Vihervaara

Katja Krohn: Iso paha susi, Kakskerran nuorisoseuran teatteri, sovitus ja ohjaus Minna-Stiina Saaristo-Vellinki, lavastussuunnittelu Niina Suvitie, puvustussuunnittelu Mirva Kantanen, valosuunnittelu Jonna Rautala, ensi-ilta 9.5.

Iso paha susi hotkaisee ahneuksissaan koko suklaakakun, ja siinä sivussa myös vaimokultansa. Susi yrittää kovasti pieraista vaimoaan ulos, mutta tämä on eksynyt suolenmutkaan. Yksinhuoltajaisä joutuu nyt hankkimaan ruokaa pennulleen – huonolla menestyksellä. Kaiken kukkuraksi pissis-possujen ja Turun murteella määkivien kilien koulukiusaama Ruuperi-pentu ihastuu Punahilkkaan.

Katja Krohnin Iso paha susi kantaesitettiin Helsingin kaupunginteatterissa 2001, minkä jälkeen siitä on tehty lukuisia näyttämöversioita ympäri Suomen. Krohnin näytelmä leikittelee kansansaduista – joissa susi on perinteisesti nähty ahneena ja ilkeänä – tutuilla aineksilla. Tässäkin tarinassa susi on ahne, äkkipikainen ja hieman hölmö, mutta ei missään tapauksessa yksiselitteisen paha.

Minna-Stiina Saaristo-Vellinki on yksi Turun alueen taiteellisesti kunnianhimoisimmista ja pedagogisesti osaavimmista harrastajanäyttelijöiden ohjaajista. Saaristo-Vellingillä on taito saada kokeneetkin harrastajat löytämään ilmaisuunsa uusia ulottuvuuksia.

Kakskerran nuorisoseuran teatterissa näyttelijöillä on ajatus mukana toiminnassa ja gestiikka rohkean suurieleistä. Kokonaisuus on harkitusti rytmitetty, ja ajoitukset osuvat napakasti kohdilleen.

susi-isässä tulevat hyvin esiin ristiriitoja herättävän elämäntilanteen moninaiset sekavat tuntemukset. Venja Konttisen viileän rauhallinen sudenpentu puolestaan muodostaa hyvän vastavoiman hötkyilevälle isälleen. Pidin erityisesti myös Jarno Huhtalan räväkästä Kukosta sekä Henrika Backlundin ja Jasmin Niemisen hävyttömän ilkeästä possukaksikosta.

Ohjaajan luova ajattelu on kohdistunut myös tilankäyttöön. Perinteistä korotettua näyttämöä ei käytetä ollenkaan, vaan tapahtumat sijoittuvat salin toiselle pitkittäislaidalle. Jonna Rautalan taiten suunnittelemat valot jopa onnistuvat loihtimaan käytävämäiseen tilaan syvyysvaikutelmia. Suuren osan tilasta valtaa näyttämötilaa vastapäätä rakennettu nouseva katsomo.

Niina Suvitien suunnittelema useista tapahtumapaikoista koostuva lavastus toimii hyvin. Punahilkan mummon mökkiin sijoittuva loppukohtaus yllätyksellisine sänkyineen on erityisen hauska yksityiskohta. Mirva Kantasen suunnittelema puvustus antaa hahmoille viitteellisen, mutta tunnistettavan eläinmuodon. Avainasemassa ovat värit sekä korvat ja hännät.

koko perheelle, mutta sitä ei suositella alle eskari-ikäisille. Ensi-illassa oli enimmäkseen aikuisia, joita tarinan absurdit käänteet ja hahmojen inhimilliset heikkoudet naurattivat.

Pienimmille katsojille kokemus kaikkine kanssaeläjien syömisineen ja vatsojen sahauksineen saattaa olla liiankin jännittävä; kuulin yhden pikkukatsojan arvelevan vakavalla äänellä, että hän näkisi esityksestä vielä pahoja unia.

ANNINA KARHU