Älä osta naista

Jeanette Björkqvist & työryhmä: Kvinna till salu, ohjaus Marcus Groth. Valot, äänet ja näyttämöllepano työryhmän. Ensi-ilta 21.2. Svenska Teaternissa.

Kvinna till salu ei ole näytelmä. Se on ammattinäyttelijöiden pitämä, draaman keinoin rakennettu luento, joka pohjautuu aitoihin oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja oikeiden seksityöläisten tarinoihin taustoistaan. Toimittaja Jeanette Björkqvist on työstänyt tekstin, josta työryhmä – ohjaaja Marchus Groth ja näyttelijät Anna Hultin ja Niklas Åkerfelt – on luonut intensiivisen ja ravistelevan dokumenttiesityksen ihmisoikeuksien raiskaamisesta ja törkeästä välinpitämättömyydestä Suomessa.

Esitys pitäisi vielä saada ulos Svenska Teaternista ja tuoda seminaareihin, työpaikoille, kouluihin ja tapahtumiin, koska sillä on missio: saada miehet lopettamaan seksin ostamisen.

Björkqvistin teksti osoittaa Suomessa toimivien seksityöläisten olevan täällä pakotettuina. Oikeudenkäynneissä kuullut romanialaiset, tshekit, virolaiset tai nigerialaiset naistet kertovat, mikä ajaa heidät Suomeen töihin. Syy on kaikille selvä: köyhyys. Naisen värvää kotimaassaan usein ihastusta teeskentelevä mies, joka lupaa työn tarjoilijana loistoravintolassa tai kodinhoitaja. Köyhään kotiin jää usein lapsi ja vanhat vanhemmat. Tarve turvata näiden tulevaisuus ajaa naiset seksiorjiksi Länsi- tai Pohjois-Eurooppaan.

Velka hyväksikäyttäjille kasvaa matkan ja “koulutuksen” vuoksi kymmeniin tuhansiin eikä työn lopettaminen ole mahdollista. Ja mitä edes olisi jäljellä omassa kylässä? Ainakin ikuinen häpeä, mutta pahimmassa tapauksessa myös lähimmäisten kiduttaminen tai tappaminen. Vuosia seksityöläisenä työskennelleellä parikymppisellä ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa.

Ihmisarvo ei
kuulu kaikille

Esitys kyseenalaistaa rajusti seksiä ostavien miesten selitykset siitä, että he eivät osta seksiä puhuakseen naisille, joten he eivät myöskään tiedä näiden taustoista tai ongelmista. Kvinna till salu kysyy oikeutetusti, eikö pakottamisen pitäisi olla myös ostajalle selvää. Miten voi olla mahdollista ajatella, että 17-vuotias tyttö antaa vapaaehtoisesti kaikki ruumiinsa aukot väkivaltaisten miesten käyttöön autojen takapenkeillä uudestaan ja uudestaan. Miten voi ajatella, että nainen haluaa löystyttää sulkijalihaksensa jatkuvien väkivaltaisten yhdyntöjen vuoksi? Eikö pidä ihmetellä, että nainen, joka ei puhu sanaakaan kieltämme, mainostaa palvelujaan suomeksi – vapaaehtoisesti?

Lopulta ollaan suurimman äärellä. Kyse on vallasta ja naiskuvasta. Toisilla on valta määritellä ihmisarvo ja kohdella muita sen mukaisesti. Tässä esityksessä keskitytään naisen seksiuhrina kokemaan pakottamiseen, mutta kysymys vaatii pohtimaan myös laajemmin ihmiskaupan ongelmia. Tuskin valtaapitävät miehetkään ovat kaikki mukana vain omasta halustaan.

Dokumenttiteatteri on parhaimmillaan juuri tätä. Se haluaa muuttaa maailmaa valitsemaansa suuntaan ja käyttää erilaisia välineitä hyödykseen: käsiohjelmaan on koottu laaja tietopaketti asiasta, näytelmän jälkeen voi jäädä keskustelemaan työryhmän kanssa, keskusteluun voi osallistua jälkikäteen myös verkossa. Mutta silti viestin vastaanottajien määrä jää vaatimattomaksi, jos ja kun se on vain yksi näytelmä yhdessä teatterissa. Esityksen soisi tavoittavan myös ne tavalliset perheenisät, jotka ajattelevat naisen myyvän iitseään vapaaehtoisesti.

ILONA KANGAS