Kiihkeää ja nopeaa kapinaa

Tommi Parkko: Pelikaani – work in progress. Ohjaus Elsa Ervasti, Milla Minerva Mertanen, Janne Rehmonen ja Elina Väänänen, sävellys ja äänisuunnittelu Jukka Kääriäinen, videosuunnittelu, kuvat ja grafiikat Janne Rehmonen, taistelukoreografi Gabriele Goria. Esitys Turun kaupunginteatterin Pikkolossa 9.11.

Esitystaiteen ammattilaisista koostuva työryhmä on toteuttanut viiden esityksen sarjan Tommi Parkon runoteoksesta Pelikaani (Savukeidas 2011). Varsinais-Suomen runoviikolla teossarjan viides osa kiteyttää vuoden mittaisen prosessin.

Pelikaani – work in progress -teossarjan kantavia teemoja ovat elintila ja vapaus. Itse onnistun sisäänkoodaamaan lavalta myös kasvutarinan. Sanni Pekkalan ja Elina Väänäsen kohtaamisesta syntyy ensin leikki ja sitten taistelu omasta tilasta. Tilaa merkataan spraymaalilla, eristetään VHS-nauhasta muodostuvilla köysillä ja puolustetaan voimakkaalla kontaktilla.

Tilalla on suuri rooli läpi esityksen. Turun kaupunginteatterin Pikkolo ei ole vain satunnainen esiintymispaikka, vaan esityksen koko mise en scéne muodostuu tilan ehdoilla. Lava ja kohtaukset palvelevat toisiaan ja osa äänimaisemastakin syntyy tutkimalla tilaa. Myös katsomo rakentuu kohtausten mukaan – esityksen alussa yleisön itsensä toimesta ja myöhemmin näyttelijöiden ohjaamana.

Pelikaani – work in progress on täynnä kapinaa, joka imee yleisön tapahtumien keskipisteeseen. Sukellamme tunneliin, jossa värit ja valot vilisevät silmissä. Janne Rehmosen neonvaloissa leiskuvat projisoinnit ovat kuin karkkia. Jukka Kääriäisen musiikki, ryhditettynä Daft Punkilla ja Kelisillä, täyttää kokonaisuudesta ne kohdat, joihin katse ei ylety.

Pidän kaikesta, mitä näen ja kuulen. Pidän esiintyjien intensiivisyydestä ja siitä, miten työryhmän jokainen jäsen on kiinteä osa kokonaisuutta. Pidän Parkon teksteistä, joissa elämän ja olemassaolon vaiheet kiertyvät osaksi henkilökohtaisia havaintoja, ja siitä, miten Mirjami Heikkinen lukee runot nauhalta. Erityisesti pidän siitä, miten tunnelmat lavalla syöksyvät äärilaitoihin ja törmäilevät pienessä tilassa toisiinsa.

Kaiken läsnäolon ja ajatusvirran keskellä en kuitenkaan osaa sovittaa esityksen osia yhteen. Päällekkäiset sanat ja kuvat kertovat ajoittain täysin eri maailmoista, eikä kohtausten väliltä löydy suoraa linjaa seurattavaksi. Kun ohjaajia on yhteensä neljä, Elsa Ervasti, Milla Minerva Mertanen, Janne Rehmonen ja Elina Väänänen, on tulkinnan kerrostumista mahdotonta välttää.

Kokonaisuutena teossarjan viides osa on niin kiihkeä ja nopea, ettei kaikkea ehdi millään prosessoida esityksen aikana. Olo jää jotenkin epätodelliseksi ja kokemus selittämättömäksi. Sitten pikkuhiljaa synapsit alkavat viedä viestiä. Kuvat ja sanat löytävät yhteyden ja pelikaani pääsee siivilleen. Esityksen tapa haastaa katsojansa on virkistävä ja tervetullut.

Frida Gustafsson

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.