Tiheätunnelmainen Bergman-tulkinta

Elisabethin (Minna Hämäläinen, vas.) ja Alman (Sofia Molin) roolit jakautuvat ja sulautuvat toisiinsa.
Elisabethin (Minna Hämäläinen, vas.) ja Alman (Sofia Molin) roolit jakautuvat ja sulautuvat toisiinsa.

Ingmar Bergman: Persona, sovitus ja ohjaus Ville Kurki, valot Jouni Haavisto, äänet Kalle Terästö, visuaalinen suunnittelu ja videot Virpi Kettu ja Ville Kurki. Ensi-ilta 5.9. Åbo svenska teaterin Studiossa.

Ingmar Bergmanin (1918–2007) mukaan hänen elokuvistaan Persona (1966) on poikinut runsaimmin erilaisia tulkintoja. Analyyseihin hän ehti kyllästyä, mutta Persona oli Kuiskausten ja huutojen (1972) ohella myös Bergmanin suosikki omista elokuvistaan.

Persona on monikerroksinen teos, joka on saanut vaikutteita psykoanalyysistä. Se kertoo kahdesta rooliensa vankina olevasta naisesta, jotka kohtalo heittää yhteen. Eristyksessä muusta maailmasta he kaivautuvat toistensa sielunelämään, jossa kaikki ei ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Sana persona viittaa niin teatterinaamioon kuin sosiaalisiin rooleihinkin.

Åbo svenska teaterin, Turun kaupunginteatterin ja Grus Grus Teatterin yhteistyönä syntynyt näyttämöversio Personasta tavoittaa hienosti alkuperäisteoksen hengen mutta tekee sen omalla persoonallisella tavallaan teatterin keinoin. Lopputuloksena on tiheätunnelmainen näyttämöteos, jossa lopullinen tulkinta jää – kuten elokuvassakin – katsojalle.

Vaikka video on esityksessä tärkeässä osassa, sitä ei käytetä elokuvamaisesti lähikuvien saamiseksi tai banaalisti tarinankerrontaan, vaan videolla luodaan kerroksellisuutta ja unenomaisuutta vieläpä erittäin omaperäisesti. Kannattaa käydä katsomassa, minkälaisia tunnelmia saadaan aikaan vaikkapa neliöiden ja suorakulmioiden avulla. Myös varjojen käyttö on vaikuttavaa.

Rooleihin
sidotut

Näyttelijätär Elisabeth (Minna Hämäläinen) on joutunut sairaalaan sen jälkeen, kun hän vaikeni kesken teatteriesityksen eikä ole puhunut sen jälkeen sanaakaan. Tutkimuksissa Elisabeth todetaan niin henkisesti kuin fyysisestikin terveeksi, ja lääkäri lähettää hänet kesämökilleen lepäämään sanoen: pidä roolisi, kunnes kyllästyt siihen. Mukaan lähtee hoitaja Alma (Sofia Molin).

Meren rannalla Elisabeth muuttuu iloisemmaksi ja avoimemmaksi, mutta edelleenkään hän ei puhu. Hiljaisuudellaan hän manipuloi Alman avautumaa, ja tämä kertookin Elisabethille syvimmät salaisuutensa, kokemuksensa miehistä ja seksuaalisuudestaan.

Myönteisesti alkanut ystävyyssuhde, joka saa myös eroottisia sävyjä, kääntyy painajaiseksi, kun Alma saa tietää Elisabethin levitelleen hänen asioitaan eteenpäin.

Todellisuus, unet ja alitajunta sekoittuvat. Naiset sulautuvat toisiinsa ja erkaantuvat toisistaan ja myös itsestään. Ulkoiset roolit ja sisäinen elämä käyvät taistelua, mutta onko toista ilman toista? Kun nuori poika (Mikael Boelen) esityksen lopussa astuu näyttämölle, hänenkin harteillaan on jo monta roolia.

”Vaarallinen”
Alma

Ville Kurjen sovitus ja ohjaus on elokuvaakin pelkistetympi kuin kunnianosoituksena alkuperäistekstin intensiteetille. Näyttämöä hallitsee suuri kangas, johon videokuvat heijastuvat ja jonka keskellä on musta kulkuaukko väylänä erilaisten maailmojen välillä.

Tarpeisto on karsittu kokonaan, niinpä Alman avautumiseen ei tarvita edes viiniä kuten alkuperäisteoksessa, ja kiehuvalla vedellä uhkaamisen sijaan Alma tarttuu käännekohdassa Elisbethia kurkusta.

Persona on näyttelijöiden taidetta. Minna Hämäläinen muistetaan loistavana Bergman-tulkkina jo kaupunginteatterin Yksityisistä keskusteluista (2011). Personassa vaikeneva Elisabeth kommunikoi vain ilmeillään ja eleillään, ja niissä Hämäläinen on ilmaisuvoimainen. Tunnetilojen vaihtelut näkyvät vahvasti, mutta Elisabethissa säilyy myös tietty salaperäisyys.

Sofia Molinille Alma on läpimurtorooli. Hänen herkkyytensä vivahteille ja kykynsä pitää teksti yllätyksellisenä ovat nousseet jo aiemmin esiin, ja Personassa ne suorastaan kukoistavat.

Molinin näyttelemisessä, niin puheen rytmissä kuin ilmeissäkin, on sellaista oikullisuutta, että katsoja ei koskaan oikein tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tällainen ”vaarallisuus” on kuin luotu Alman rooliin, joka esityksen aikana ikään kuin havahtuu lapsenunestaan elämän julmuuteen.

Persona nähdään suomeksi Turun kaupunginteatterissa 26.11.–14.12.

IRMELI HAAPANEN