Kuolleet

Näyttelijä Risto Aaltonen on kuollut

Kansallisteatteri

Näyttelijä Risto Aaltonen on kuollut 81 vuoden iässä, kertoo Kansallisteatteri.

Suru-uutisen vahvistivat Kansallisteatterille Aaltosen omaiset.

Risto Aaltonen työskenteli Kansallisteatterissa vuodesta 1972 vuoteen 2004 näyttelijänä ja ohjaajana.

Kollegat muistavat hänet huumorintajuisena ja lämpimänä herrasmiehenä, joka suhtautui työhönsä hyvin vakavasti, Kansallisteatterin tiedotteessa kerrotaan. Aaltonen sekä näytteli että ohjasi teatterissa, elokuvissa ja radiossa, mutta teatteri oli hänelle aina rakkain laji.

Suurelle yleisölle hän on tullut tutuksi muun muassa Kotikatu- ja Raid-televisiosarjoista sekä Uuno Turhapuro -elokuvista ja muun muassa Vares-elokuvasta V2 – Jäätynyt enkeli.

Aaltosen viimeinen esiintyminen Kansallisteatterissa nähtiin Lavaklubilla Hommage à Stadin Arska -lauluillassa vuonna 2015.

Kansallisteatteri järjestää suruliputuksen torstaina 11. maaliskuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.