Kulttuuri

Teatteriarvio: Varpunen kohoaa siivilleen jälleen kerran

Pette Rissanen
Edith Piaf (Emma Klingenberg) laittaa lauluissaan tunteensa likoon.
Edith Piaf (Emma Klingenberg) laittaa lauluissaan tunteensa likoon.

Åbo svenska teater: Piaf – Jag ångrar ingenting.

Käsikirjoitus Peter Snickars, ohjaus Jukka Aaltonen, kapellimestari Marko Autio, koreografia Lassi Sairela ja Eeva Soini, lavastus Markus Tsokkinen, puvustus Heidi Tsokkinen, kampaukset ja maskeeraus Sabina Segerström, valosuunnittelu Antti Niitemaa, äänisuunnittelu Olli-Pekka Lepovuori, ensi-ilta 14.9. suurella näyttämöllä.

Laulajalegenda Edith Piafista (1915–1963) kertovia esityksiä on aivan viime vuosinakin esitetty monissa suomalaisissa teattereissa, muista maista puhumattakaan. Vuosien varrella Piafista on tehty myös useita elokuvia, dokumentteja ja elämäkertoja.

Suosion syynä lienee niin Piafin esittämä laaja tarinallinen ja tunteikas lauluohjelmisto kuin hänen teatraalinen ryysyistä rikkauksiin -elämäntarinansa, jonka monet mielikuvitukselliset käänteet ovat tiettävästi saaneet vielä sepitteellistä lisäväritystä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ihmisten on varmasti helppo samastua lauluissa kerrottuihin – usein traagisiin – romanttisiin tarinoihin sekä Piafin personoimaan yleisinhimilliseen haluun tulla rakastetuksi ja löydetyksi jollain tavalla erityislaatuisena ja arvokkaana, mikä pariisilaisvarpusen tarinassa toteutuukin nousukiitoisena laulajan urana.

Jukka Aaltosen ohjaamassa, Peter Snickarsin Piaf – Jag ångrar ingenting -musiikkinäytelmään perustuvassa versiossa tarina starttaa aikuisuuden kynnykseltä, laulajanuran alusta. Pääsääntöisesti kerronta etenee kronologisessa järjestyksessä. Nopeasti leikkautuvat kuvaelmat näyttävät välähdyksiä valikoiduista käännekohdista. Laulut osallistuvat orgaanisesti tarinan kuljetukseen.

Olisin kovasti halunnut tykätä ÅST:n esityksestä enemmän, mutta totuus on, että katsojakokemukseni jää laimeaksi. Kaikin puolin ammattimaisessa esityksessä ei sinänsä ole mitään eritystä vikaa, mutta jään kipeästi kaipaamaan monet kerrat veivatulta materiaalilta rohkeampaa ja radikaalimpaa teatterillista tulkintaa. Tulkintaa, joka tuntuisi joltain ja jäisi mieleen.

Esityksen visuaalinen toteutus kytkeytyy vahvasti tarinankuljetukseen. Tiuhasti vaihtuvat lavastukset luovat maalaillen eri tapahtumapaikkoja. Pidän syvyysvaikutelmista, laajoista seinäpinnoista ja monista verhoista sekä näitä pintoja muovaavista ja rajaavista valoista.

Puvustus luo ajankuvaa, joskin vierastin Piafin hörhelöistä olemusta. Hörhelöt ovat ristiriidassa sen yksinkertaisen ja elegantin linjan kanssa, joka Piafin julkisuuskuvassa muodosti harkitun ja särmikkään kontrastin laulujen melodraamalle.

Emma Klingenberg tulkitsee nimihenkilöä sinänsä perinteisiä mielikuvia kunnioittaen. Rahvaanomaisesta katujen kasvatista kehkeytyy tunteitaan räiskyvästi purkava, itsetietoinen diiva. Klingenbergin laulussa on voimaa, nyansseja ja tarinankerronnan imua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Daniela Franzell viihdyttää koomisesti painottuneessa Momonen roolissa, samoin Peter Ahlqvist lukuisissa hupaisissa hahmoissaan. Jerry Wahlforss asettuu uskottavasti muun muassa Piafin suurten rakkauksien nahkoihin. Sarah Nedergård, Amanda Nyman ja Joona Rytkönen tyypittelevät näyttämölle monia mainioita hahmoja. Näyttelijöiden muodostama liikekuoro sekä orkesterin jäsenten paseeraukset kevyissä rooleissa tuovat eloa näyttämölliseen kokonaisuuteen.

Annina Karhu


3 poimintaa

Ura ja rakkaus

1 Piaf – Jag ångrar ingenting keskittyy Edith Piafin laulajanuraan, joka käynnistyy aikuisuuden kynnykseltä, sekä laulajattaren paljon puhutuimpiin rakkaustarinoihin.

2 ÅST:n versiossa jätetään kertomatta laulajattaren legendaarisesta lapsuudesta, jota leimasivat muun muassa pitkäaikainen silmäsairaus, asuminen isoäidin luona bordellissa sekä Pariisin kaduilla esiintyminen akrobaatti-isän kanssa.

3 Piafin kuuluisimmista lauluista kuullaan muun muassa La Foule, Milord, La Vie en rose, Hymne a l’amour, Mon Dieu ja Non, je ne regrette rien, ruotsiksi sanoitettuina. Varsinaisten laulunumerojen lisäksi esityksessä kuullaan kappaleita kommentoivaa ja kokonaisuuteen luontevasti sitovaa näyttämömusiikkia.